Mrs 60 Something

Koska olen tällainen aloitteleva blogikirjoittaja, en mitenkään voi tietää mitä milloinkin tulee kirjoittaa - noin vuoden kierron mukaan. Sen toki olen huomannut muiden blogeja seuratessani, että kirjoitetaan katsauksia menneeseen vuoteen, jotta voi siirtyä sitten tulevaan. Olkoot tämä sitten minun vaatimaton katsaukseni ja siirtymäriittini vuoteen 2017. Ensin jotain tästä kirjoittamisesta. En aio harrastaa mitään itseruoskintaa siitä, että vielä ei ole löytynyt mitään pysyvämpää linjaa siihen mistä kirjoittaa. Totean kuitenkin, että olisihan se hyvä, jos sellaiseen ensi vuonna pääsisi. Ja edelleen on ehtona tälle blogin kirjoittamiselle, että ehdin yleensäkin kirjoittaa. Jaa, no ainakin syksyyn asti kiirettä pitää työelämässä. Siitäpä sitten jossain muussa kirjoituksessa, kenties. Huomaan, että ei ole helppoa luvata mitään näin julkisesti. Blogissani olen pari kertaa ensimmäisen puolen vuoden aikana viivähtänyt Kon Marin parissa. Siis kirjoittanut,...

Lite smått & gått innan tomten kommer, sanoo ruotsalainen nyt jo jotenkin ikivanhassa reseptissä, joka liittyy minun jouluvalmisteluihin. Nyt kyllä on outo juttu, kun näitä ruokapainotteisia kirjoituksia syntyy. Onko lienee syynä se, että ruoka on niin perusasia ja siihen liittyy monenlaisia muistoja ja muistikuvia, että juttuvarasto on ehtymätön. Siispä rohkeasti tämänkin kirjoituksen kimppuun. Haluan tarjota teille mahdollisuuden valmistaa jotain pientä hyvää täydentämään Joulun tarjoiluja. Tämä resepti löytyi aikanaan Femina -lehdestä ja siitä lähtien tätä lisäkeruokaa on tullut tehtyä varmaankin joka Joulu. Reseptin mukaan tarvitset kukkakaalia, kesäkurpitsaa, vihreää paprikaa, keltaista sipulia sekä vihreää chiliä, jos olet sen ystävä (minä en pysty chiliä syömään, joten en tiedä miltä tämä ruoka maistuisi chilin kanssa). Pilko ne sopiviksi, keskenään saman kokoisiksi suupaloiksi. Valmista liemi, johon tarvitset 1 dl valkoviinietikkaa, 2 dl vett...

Joskus on kiva ilahduttaa perhettä, josta aika iso osa oli viime lauantaina yhtä aikaa saman pöydän ääressä. Tiedättehän se iso ja vanha pirtinpöytä, jonka erittäin kulunut pintaa silloin tällöin vilahtaa joissain kuvissa. Näitä yhteisiä hetkiä saada lähes kaikki pöydän ääreen, on kovin harvoin ja silloin on kiva, jos onnistuu jollain yllättämään perheen. Puhun nytkin syömisestä. Pöydällä on eräänlaisena keskipisteenä toki muukin funktio kuin pelkkä syöminen. Monet jutut, iloiset, surulliset, yllättävätkin, on pöydän ääressä jaettu siinä ruokailun tai kahvittelun ohella niin perheen kuin ystävien kesken! Tällä kertaa lähestyvä itsenäisyyspäivä sai minut liikkeelle. Sain päähäni, että nyt tarjotaan jälkiruuaksi kahvin kanssa jotain, mitä kukaan ei ollut aiemmin luonnossa nähnyt. Joskin kuultu ja luettu oli. Asumme siis todella lähellä leipomoa, joka voitti tulevan Suomen 100 -vuotisjuhlavuoden  johdosta leivonnaisista järjestetyn kilpailun. Minä, kun ajattelin, että...

Edessäni oli maalla viikonloppuna tehtävä (jonka olin itse itselleni asettanut) ; ei mission impossible, mutta sopivasti oli mietittävä miten onnistuisin pataruoassa, jota en aiemmin ollut tehnyt. Tässä kuvaamassani ruoassa kaikki lähtee vapaana juoksevista poroista. Kas tällaisista: Nämä yksilöt on tosin koottu porotarhaan ja edessä on poroerotusta, jonka jälkeen ne taas kirmaavat pääosin vapaudessaan. Jotkut heistä sitten päätyvät lopuksi pataan!!! Korostan, pataan eivät joudu joulupukin porot, puhumattakaan Petteri Punakuonosta. Aika eksoottinen valintani ruuaksi oli tällä kertaa kaulakiekot. No, näyttävät samantapaisilta kuin Osso buccot. En halua teitä harhauttaa kokkaustaidoillani laisinkaan, mutta oivalsin, kun olin sulattanut pakasteesta nuo kiekot. että tosiaan Uuno Turhapuron herkkuruokaa Osso buccoa olen tehnyt tasan kerran. Se meni hyvin, olihan tuolloin kyseessä miehen ja minun yhteiset 100 -vuotis ruokailut ihan vain kotona ystävien seurassa ja tu...

Liian helppo aihe tämä valokysymys tällä kertaa, vai mitä ystävät? Enpä tiedä ketään, joka ei tuskailisi tämän marraskuun harmauden kanssa! Menemättä vielä tätä kuvaa enempää kovin jouluisiin tunnelmiin, on kiva hieman kuitenkin tunnelmoida valojen ja valaistuksen kanssa. Tämä kirjoitus sai alkunsa valon kaipuusta ja ajattelin kertoa hieman kotimme uudesta lampusta ja sen hengestä. Siinä mielessä olen kummallinen sisustaja, että jään joskus pitkäksikin aikaa pohtimaan jotakin hankintaa. Siis kengäthän voi nainen ostaa melkein heräteostoksena, mutta kotiin ei kerrassaan pysty noin vain ostamaan jotain uutta. Se vaatii harkintaa, siis HARKINTAA! Ei siinä mitään etteikö olisi visiota minkälaista aikoisi hankkia, mutta kun ei ole sen vision mukaista tuotetta, ainakaan silloin, kun päättää, että nytpä ostan lampun! Tämäkin tarina sopii siihen, että tietää eikä tiedä mitä hakee. Jos siis haluat kuulla lisää, kerron kyllä. Kuten ehkä olette havainneet, olen harki...

Tuoleihin liittyy jotain maagista. Ikään kuin nimenomaan niihin liittyisi jotain tarinallista. Tuolit voivat olla vanhoja, jolloin niihin ihan väistämättä liittyy juttuja siitä milloin ne tulivat taloon, miksi, kenties mistä ja mitä niille on voinut tapahtua ollakseen sellaisia kuin ovat. Tällaisia vanhempia, alkujaan viiskytlukulaisia tuoleja löytyy meiltä useampikin. Tässä marraskuun tultua ja päivien muututtua pimeiksi, tarvitaan vaaleita värejä tuomaan valoa, kuten tämä yksittäinen tuoli tuo. Tosiasiassa se näyttäytyi minulle jotenkin aivan viehättävästä kulmasta, kun sitä joskus jo syyskuussa sohvalla makoillessa katselin. Silloin täytyi ottaa tämä kuva: No, miten tästä tuolista tuli tällainen mielestäni varsin kaunis yksilö ja milloin? Tuolihan on näitä viiskytlukulaisia yksilöitä, joka alkujaan oli varsin ruma viininpunaisella kankaalla päällystetty ja nukkavierun näköinen. Ei ollut tuolin kohtalo kovin häävi. Siinä ei halunnut istua ja se oli jo saamass...

On aivan liian aikaista puhua liikkumisesta, kun takana on jonkinlainen liikkumisen lamakausi. Siis sellainen kausi, että vaikka kuinka tietäisi, että vain itse voi vaikuttaa omaan hyvään oloon ja kaikkinaiseen hyvinvointiin, on vain niin vaikea toteuttaa ilmiselviä asioita - kuten liikuntaa. Tulipahan sanottua monella tapaa kiertäen se, että laiska mikä laiska. Oikein itseruoskintaa!!! Siitä huolimatta näen kaunista valoa tämänkin tunnelin päässä. Oli tässä työn merkeissä eräs tilaisuus, jossa tuli todettua ääneen muutoksesta, että kaikki lähtee itsensä johtamisesta. Mistä muutakaan on tässäkin asiassa kysymys. ITSENSÄ JOHTAMISESTA! Se kauneus, jolla ainakin voin motivoin itseäni liikkumaan, lähtee varsin viehättävän ja jo vuosia tutuksi tulleen liikuntasalin freesautuneesta ilmeestä. Ihan sopivat nuo liikuntavarusteet varmaankin tuon  valtavan ison keskuksen pienimmän pukuhuonenurkkauksen pienimmälle penkille. Kas tässä kuva. On tullut sanottua ääneen jos jonkinlaisia v...

Joskus tuntuu siltä, että elämässä on hiukan liian hektistä menoa eikä oikein tiedä millä rauhoittaa levotonta olotilaa. Tämä viikonloppu alkoi kuin varkain perjantain taittuessa lauantaiksi palattuani kotiin työmatkalta. Tiedättehän tunteen, kun silittämättömien pyykkien vuori on kasvanut epäinhimillisiin mittoihin, kesäkukat rapistuneet eikä syyskukkia ole tullut vielä hankittua ja on muutenkin sitä sun tätä keskeneräistä. Juuri tällainen olo sai minut valtoihini, joskin ihana vaihtoehto oli tarjolla niille silittämättömille pyykeille; rakkaan ystävän tapaaminen. Ei mennyt ihan kuten suunniteltiin, kun paikallisiin käsityömessuihin oli valtaisat ruuhkat ja parkkipaikat täynnä eikä ollut kovin viisasta käyttää yhteistä hetkeämme jonottamiseen. Päädyimme kahvilaan ja yhdessä istutun kahvihetken jälkeen oli huomattavan paljon seestyneempi olo.  Niin olin valmis ajelemaan maalle (mies oli mennyt jo edellisenä päivänä). Joskus tulee leikittyä kätevää emäntää ja pakkasin toiveik...

Tässä tuli joskus viime viikolla illan myöhäisenä hetkenä katsottua vaatekaappiin, jolloin totesin, että nyt tarttis tehdä jotain! Kaappi oli täynnä kesävaatteita ja ilmassa oli kyllä ollut jo syksyn merkkejä ihan riittämiin, jotta tarvitaan kohtapuolin toisenlaista pukeutumista tulevalla viikolla. Huolimatta siitä, että kuukausi oli vaihtumassa lokakuuksi, oli myös alppikärhö intoutunut kukkimaan toista kauttaan pitkälle syksyyn. Olisinkohan ollut kuin tämä uskomattoman hienosti kaupunkipihassamme viihtyvä köynnös, joka oli jäänyt viipyilemään kesässä?? Sitä päädyin ihmettelemään.   Kun katselin vaatekaapin sisältöä tuossa edellisenä viikonloppuna, muistelin kesäistä ystävääni Ms Marie Kondoa ja otin ensimmäisen askeleen kohti syksyä. Ainakin jälleen niin sanottu yritys hyvä! Siirsin nimittäin kesämekot yläkerran kaiteelle, siihen ne oikein asettelin ja mietin mistäköhän luopuisi vai laitan sittenkin odottamaan ensi kesää. Mehän emme ole aurinkolomailijoit...

This is the first time I add some text to the end of this blog in English too. I have some followers in Instagram from abroad and it would be nice if they could follow somehow my blog too. But in Finnish first! Ok, yritetään nyt kaksikielisesti tällä kertaa! Tällä kertaa pohdiskelen jotain omasta oivalluksestani syiksi siihen miksi lienee harmaa vain on niin minun värini. No, myönnän, kyllä viininpunainenkin on hieno väri, ja tummansininen, nutria, ja musta ja valkoinen...  Kodissamme on paljon harmaata, pukeudun harmaaseen aika usein, ja juuri tällaisena On a Grey(ny) Day tajuan miksi en kavahda harmaata. Juttu vaatii hieman pohjustusta. Ehti kulua kokonainen kuukausi siitä, kun viimeksi olimme täällä maalla ja saatoin vain todeta, että luonto olikin ehtinyt tässä välissä sekä saada ruskan värit että melkeinpä pudottaa lehdetkin puista. On todella iso ero kaupunkikodin ja vapaa-ajan kodin välillä ainakin nyt! Ja juuri tälle sunnuntaille sattu...

Mietin tässä niitä lahjoja, joita ihmiselle on suotu elämän varrella. Ei niinkään konkreettisia annettuja lahjoja, vaan jotain sellaista kuin ihmisten taitoja, lahjakkuutta ja myös kykyä kokea ja nähdä kauneutta ympärillään. On ollut hetkiä, jolloin olen ehtinyt jo epäillä olenko menettämässä tuollaisen kyvyn nähdä kauneutta suhteessa kotikaupunkiini. Olisivatko nämä kymmenet vuodet elämää oululaisena muuttaneet jo ajatukseni kotikaupungista pelkästään vain elämää osastolle? Sitä on tullut ihan mietittyä. Eipä hätää, voin nyt todeta. Olen tässä alkusyksynä jotenkin oudolla tavalla havahtunut näkemään kotikaupungin kauneutta. Siis nimenomaan niitä ihania maisemia ja tunnelmia, joita ehkäpä turistit näkevät ja kokevat. Me täällä arkisesti liikkuvat kaupunkilaiset ohitamme paljon kauneutta. Voisin luetella monta kohdetta heti, nyt kun olen itseni altistanut tällaisille ajatuksille. Jopa lähes arkinen paikallisen rotuaarin aukiolla sijaitsevan lavan seinämä - huom. trottoir on ranska...

Joskus muodostuu perinteitä niin, että sitä ei huomaakaan kuin vuosien päästä, että niin on käynyt. Näin on päässyt käymään meillekin, kun aikanaan päädyin toteuttamaan loppukesäisin hirmuisen yksinkertaista ruokailua ihan vain kaupan rapujen tahtiin. En edes muista milloin ensimmäisen kerran tuli mieleen tarjota perheelle rapuja ensimmäisen kerran. Tässä yhteydessä ei voi kuin korostaa, että ei ollut meillä lapsuudessa rapuja tarjolla, joskin ihan varmasti maittavaa ruokaa äidin karjalaislappilaisen perinteen pohjalta karjalanpiirakoista kampanisuihin sekä karjalanpaistista kaalikääryleisiin. Aah... Mutta takaisin rapuihin ja muuhun ateriointiin siinä ohella. Olen alunperin pitänyt nämä ateriat hyvin helppona ja sellaisena, että ei ole mahdollisuutta epäonnistua. Joten valmistan aluksi tarjolle tomaattikeittoa. Siitähän löytyy itselläni tallessa olevia sellaisia reseptejä, kuten Kennedyjen tapaan, rallikuski Juha Kankkusen perheen tapaan nyt ainakin.Toteutan keit...

Tänä kesänä päädyin minäkin Marie Kondon oppeihin tutustumaan. En varmaan ole ainut, joka niin on tehnyt ja luettuaan jos vaikka kuinka monta kolumnia, naistenlehtien pääkirjoituksia myöten, tietääkin peruskliseet Kon Mari -menetelmästä... Oma tarinani lähti liikkeelle siitä, kun kesäloman lähetessä loppuaan, päätin vihdoin ja viimein ja hieman omiin sotkuihini kyllästyneenä ryhtyä siivoamaan ompeluhuoneeksi juhlallisesti kutsumaani henkilökohtaista monitilaani. Kyseiselle huoneelle olen muuten jälleen sivumennen sanoen kuvitellut mielessäni vaikka minkälaisia käyttötarkoituksia sitten kun, huom SITKU, olen sen tyhjännyt ja mahdollisesti tapiseerannut ja ennen muuta siivonnut kaappini ja lattialla pyörivät kangaskassit sun muut. Lähdinkin siis heti raadollisemmasta päästä huoneen kuvausta tällä kertaa kirjoittamaan. Ompeleminen tarkoittaa kohdallani sitä, että harrastan siis tilkkutöitä. Joskin talven tulevia aikatauluja tarkasteltuani ja realismin hetkel...