Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2022.

Toukokuun terveisiä kotoa, mökiltä ja pihahommista

Kuva
Nythän kävi niin, että toukokuu meni ohi ihan yllättäen. Onko siellä muita, jolle olisi niin voinut käydä? Että ihan kokonainen kuukausi kiitää ohi. Ei sen puoleen etteikö olisi ollut täynnä tapahtumia. On ollut kiva kuukausi ja monenlaisia tapahtumia. Ehti kuulua parikin viikkoa, jotka kuului pääasiassa pikkulapsiperheen arkea niin Etelä-Suomessa kuin täällä kotona.  Ajattelinkin vain tulla kertomaan, että täällä ollaan. Parhaillaan minulla on ollut pari päivää lievää nuhakuumetta. Ja sitä tässä yritän parannella. Ihan vain oleilen ja mietin aikani kuluksi millä tavoin voisi kotiin tuoda kesäistä tunnelmaa. Jossain määrin jotain viitteitä kesän sisustamisajatuksista (tai ajattelemattomuudesta - mikä outo ilmaisu!) taitaa näkyäkin meillä. Siivotessani alkukuusta olohuonetta laitettiin kesän ajaksi pois meidän villamatto. Meillä ei ole varsinaista kesämattoa, mutta tuotiin mökiltä valkoinen (tai oikeastaan ei enää niin valkoinen) matto meidän olohuoneeseen. Se ei ole enää valkoinen, kos

Tunnelmapaloja vappuviikonlopusta ja muutama ruokavinkki

Kuva
Vappu osui tänä vuonna viikonloppuun ja sehän oli oikein sopiva ajankohta monenlaiselle ajanvietolle ystävien ja perheen parissa. Meillä pitkä keittiönpöytä täyttyi ystäväperheiden kanssa vapun aatonaattona monenmoisesta keskustelusta ja ajankohtaisten asioiden pohdiskelustakin. Arvaatte varmaan mitä tarkoitan ajankohtaisilla asioilla! Olemme tavanneet vuosien ja vuosien ajan tietyllä ystäväporukalla toistemme kodeilla ja mökeillä säännöllisen epäsäännöllisesti ja nyt oli takana lähes kahden ja puolen vuoden mittainen tauko tapaamisessa. Olikin hieman jännittävää valmistella tapaamista pitkästä aikaa. Yleensä syödään ns pitkän kaavan mukaan ja testaillaan viinien soveltuvuutta ruokiin. Ajattelinkin lyhyesti vinkata parista ruuasta.  Enemmän on vinkkiosastoa tämä juttu, koska en ottanut kuin muutaman kuvan illan ruuista. Päädyin tekemään ystävän ehdotuksesta alkuruuaksi parsakeittoa. Parsahan on tähän aikaan vuodesta vaihteluksi oikein hyvä raaka-aine esimerkiksi perunoiden tilalta kala