Mrs 60 Something

Pitkän blogitauon jälkeen ajattelin tulla tervehtimään teitä. Monta juttua on ollut mielessä mistä kirjoittaisin, mutta aina vaan kirjoitukseni on siirtynyt kauemmas. Nyt ajattelin muutaman ajatuksen pienen itsereflektion myötäilemänä kirjoittaa jotain täytettyäni viime sunnuntaina 70 vuotta. Kiitos, kuuluu hyvää ja tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin aiemminkin ennen tätä maagista 70 vuoden ikäpyykkiä. Ihan on helppo vastata, kun tätä silloin tällöin kysytään. Osaan siis odottaa sitä, että kiinnostaahan se ainakin itseäni nuorempia, että minkälaista on olla tässä vaiheessa elämänkaarta. Olen vasta niin tuore seitsemänkymppinen, että ei voi vielä ikäänkuin rinta rottimgilla mitään isompaa sanoa. Voin vain kuvailla sitä, miten nyt elämä jatkuu. Ja luonnollisesti voin vain toivoa, että mitään suurta muutosta ei tulisikaan kovin nopeasti.  Tuo tämänkertaiaen blogikirjoitukseni otsikko nappasi minuun juuri tänä aamuna, kun luin jostain mediasta jutun, että Ruotsin Tv.ssä on alkanut Studio 65...

 On pitänyt päivittää kuulumisia tänne niin montakertaa, mutta aina vain se on jäänyt. Välillä tuntuu, että ketä se kiinnostaa mitä kuluu. Toisella kertaa totean itselleni, että niinhän minäkin seuraan muita ihmisiä ja saan eräänlaista vertaistukea tai ainakin "vertaisajattelua" (hups, tulikohan ihan uusi sana keksittyä muilta. Ja haluan ehdottomasti, että blogikirjoittamista on. Joten pienen tauon jälkeen täällä ollaan. Blogitauollekin taitaa löytyä syytä kirjoituksesta. Kryptisin väliotsikoin mennään. Kuvat on nyt otettu Iphone 13 kännykälläni. Kameran kanssa kävelemiset ovat olleet vähäisiä.                                   1. Elämä on... ja vähän ikäasiaa Se mitä elämä on, on suurikysymys, jonka äärellä ollaan melkein missä iässä tahansa. Olen tullut pohtineeksi elämän kulkua aina silloin tällöin täällä bloginkin puolella.  Ikäkriisejä olen kokenut oikeastaan kerran sellais...

Missä tuon otsikon mukaisen lauseen kuulin, siitä lisää tässä kirjoituksessa ja sananen siitä minkälaista pohdintaa lause minussa aiheutti. Ollaan oltu viikko yhden lapsemme perheen luona tällä viikolla. Hain pari päivää sitten pitkästä aikaa kuusivuotiasta (kohta seitsemän vuotias ekaluokkalainen neito M) lapsenlasta päiväkodista. Isoveli on päivät meidän kanssa, mutta pikkusisko haluaa olla viimeiset viikot päiväkodissa leikkimässä kavereiden kanssa. Oli kesäpäivä ja minulla oli jalassa farkut, vaalea anorakki avoimena lepattaen ja varmaan jotkut lenkkarit tai converset jalassa. Neito M seisoi kavereitten kanssa päiväkodin aidan sisäpuolella - niinhän lapset usein ovat, kun odottavat hakijaa. Neito M sanoi kavereille, että mummi tulee. Silloin ympärillä olleet pojat katsoivat toisiaan ja kuin hidastetusta filmistä muistan tapahtuman ja sanat, jotka painuivat syvälle mieliini; EI TOI MIKÄÄN MUMMO OLE!!! Taisin sanoa myöhemmin puolisolle ja pojallekin mitä kuulin. Hyväntahtoisesti hymy...

Ihan samalla tavoin kuin vuoden alussa, herää moni meistä miettimään omaa hyvinvointia ja kaipaa uutta alkua syksyyn ja tulevaan talveenkin. En tee tässä asiassa poikkeusta, kuten ehkä aiemminkin olette kirjoituksistani lukeneet. Nyt olen tilannettani miettinyt vähän pidemmälle ja aloin pohtimaan asiaa jo alkukesästä, että tarvitsen uuden alun. Tiedättehän, että hyviä aikeita riittää ja sitku -ajattelua minullakin. Syyllistämättä itseäni tai ketään muutakaan, olen pohtinut liikunnan suhdetta tulevaan, ikääntyvän minäni hyvinvointiin. Hieman siis kryptisesti liikkeelle, mutta nyt eivät hyvät aikeet enää riitä, ainakaan itselleni. Sanoisinkin, että merkittavä syy tässä omassa "taantumassa" on ollut korona. Nimittäin minulle kävi niin kuin monelle muullekin niin, että koronakauden alettua ja rajoitusten tultua voimaan keväällä 2020, tuli muutoksia liikunnan harrastamiseen. Minulla jäi kuntosalilla käyminen koko ajan vähemmälle. Kävin kyllä vielä viime syksynä parina kuukautena s...