Mrs 60 Something

Tänä kesänä päädyin minäkin Marie Kondon oppeihin tutustumaan. En varmaan ole ainut, joka niin on tehnyt ja luettuaan jos vaikka kuinka monta kolumnia, naistenlehtien pääkirjoituksia myöten, tietääkin peruskliseet Kon Mari -menetelmästä... Oma tarinani lähti liikkeelle siitä, kun kesäloman lähetessä loppuaan, päätin vihdoin ja viimein ja hieman omiin sotkuihini kyllästyneenä ryhtyä siivoamaan ompeluhuoneeksi juhlallisesti kutsumaani henkilökohtaista monitilaani. Kyseiselle huoneelle olen muuten jälleen sivumennen sanoen kuvitellut mielessäni vaikka minkälaisia käyttötarkoituksia sitten kun, huom SITKU, olen sen tyhjännyt ja mahdollisesti tapiseerannut ja ennen muuta siivonnut kaappini ja lattialla pyörivät kangaskassit sun muut. Lähdinkin siis heti raadollisemmasta päästä huoneen kuvausta tällä kertaa kirjoittamaan. Ompeleminen tarkoittaa kohdallani sitä, että harrastan siis tilkkutöitä. Joskin talven tulevia aikatauluja tarkasteltuani ja realismin hetkellisen tunteen minusta vallan

Joskus, kun olen laittanut ruokaa - siis olen aika lailla ja tuiki tavallinen kokkaaja - olen hämmästynyt siitä, miten helposti voimme saada ruokaa eteemme eikä tarvita paljon aineksiakaan. Meillä suomalaisilla on mahtavia etuoikeuksia, jotain sellaista, jota ei aina osaa arvostaa, kun se on vain niin lähellä. Siis elämme pääosin luonnon keskellä ja siellä kasvaa syötävää. Niinpä tällä kertaa ajattelin ihastella kirjoituksessani sitä, mitä tarvitaan lättyihin ja miten niitä päädyin valmistamaan. Oli ihan tavallinen lauantai, kun ajelimme maalle ja ehkä vähän satoikin. Sain kesken kaikkien muiden puuhien oikein kuningasajatuksen, että käväisen ihan vain vähän metsässä siinä parin sadan metsin päässä. Ensimmäiset, luulisin, aivan tavalliset rouskut kurkistelivatkin kankaalla, huomasin. Puolukoitakin näyttäisi olevan tulossa runsaasti tuumailin ja mustikoitakin on, ei niin runsaasti, kun on kyseessä kangasmetsä. Niinpä päädyin poimimaan marjoja, jotta niistä sitten illalla saisimme m

Joskus alkukesästä sain innostuksen kokeilla mööbleerata olohuonetta. Olin saanut vinkin ammattilaiselta, Sofia Mikkoselta, että sohva sopii olemaan oikein hyvin muuallakin kuin ikkunan ääressä. Tuumasta toimeen ja mieskin ryhtyi kaveriksi - hienoa. Silloin kaksi tuolia löysivät toisensa uudella tavalla. Meillä jo lähes kolmekymmentä vuotta ollut ja oululaisesta Spazio -liikkeestä ostettu klassikkotuoli sai vierelleen Kartellin lasten Louis Ghost -tuolin. Tästä järjestelystä otin kuvan, jota rakastan. Lapset istuivat tuossa isossa tuolissa kuka mitenkin päin, jalkojaan heilutellen. Erityisesti tytär on nyt aikuisenakin istunut tuolissa lähes aina kotona käydessään, lempparituoli kun on hänelle. Tuoli on kestänyt ja kestää edelleen aikaa. Hyvä, kun on harmaa, ei näy kuluminen harmaassa tuolissa. Kun tuli aika lasten lähteä omaan elämäänsä, kotiin syntyi väistämättä tyhjiä tuoleja.  Joskin tuoleista, kun tykkään, uusiakin on tullut hankittua - enimmäkseen kuitenkin vanhoja on tuun

Olipa riemullinen olo, kun löysin kesäkuun alussa jostain lehdestä, olisikohan ollut Feminasta, tiedon Ari Seth Cohenista. Tällaisena ei niin paljon netissä viihtyvänsä en olisi tätäkään tietoa ilman painettua julkaisua löytänyt. Eläköön siis myös painettu teksti näin sivuhuomautuksena. Itse asiaan! Mikä sai, tuttavallisemmin Arissa, tällaisen enemmänkin harmaan varpusen kuin riikinkukon riemastumaan? Se, että hän on ihminen, joka kuvaa enimmäkseen ikääntyneitä, pääasiassa värikkäitä ja samalla tyylikkäitä naisia työkseen. Avattuani hänen sivustonsa Googlen kautta oli istuttava saman tien aloilleen ja ryhdyttävä käymään läpi hänen instagram - kuvien arkistoaan. Mitä upeaa ilotulitusta naisista, joskus, tosin harvoin, myös miehistä, jotka ovat päätyneet näyttämään ulospäinkin riipumattomuuttaan vallalla olevista trendeistä, muodista ja vastaavasta, olemaan omana itsenään. Toki kuvien joukossa löytyy myös ihmisiä, joista on muodostunut kuvaajalle myös pysyviä kuvattavia. Mutta mitä sii