Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Mrs60something muuttanut uuteen osoitteeseen ET -lehteen

Kuva
Hei te ihanat lukijani, jotka ette vielä ole havainnut tai saanut tietoonne, että olen siirtynyt uuteen blogiyhteisöön. Löydät minut ja kirjoitukseni nyt ET -lehden blogiyhteisöstä, jossa jatkan blogiani. Teemani ovat entisiä ja olen iloinen, jos siirryt seuraajakseni myös sinne. Erityisesti ilahdun jos voit ET -lehden sivustolla netissä ilmoittaa itsesi seuraajakseni, sillä se sekä motivoi edelleen kirjoittamaan, myös ehkäpä tuo mukanaan uusiakin seuraajia jutuilleni. Tämä on kiitos tähänastisesta ja toivomus, että koet iloa seurata blogiani edelleenkin!

Kesä - muistoja lupiineista laivakoiraan, laivakoirasta lapsosiin

Kuva
Suomessahan on yleensä :) kolme kesäkuukautta; kesä-, heinä- ja elokuu. Nyt, kun elokuu on ihan lopuillaan, eiköhän ole aika sanoa au revoir kesälle eli tavataan ensi vuonna. Kesät ovat niin erilaisia vuosittain, ei johdu pelkästään säätilasta, vaan siitä mitä kaikkea kesään mahtuukaan. Onko jotain tapahtumia, perhejuhlia, muita asioita, joita niin kovin odottaa. Tänä vuonna oli niin monenlaista kesän aikana, että kiitolisuutta saa tuntea kaikesta siitä mitä tapahtui. Tässä muutama ajatus teemalla lupiineista laivakoiraan, laivakoirasta lapsosiin. Aloitan siis lupiineista. Niin paljon kuin niitä moititaankin, ovat ne olleet minulle jotenkin niin sykähdyttävä näky etelämpänä tätä pitkää Suomen maata. Tänä vuonna lupiinien kukinnan aikaan ajoimme edestakaisin nelostietä Oulusta Helsinkiin ja nyt sitten jaan kuvan tienpenkoista kyseisen pääväylän varrelta. Varsinkin palatessamme kesän ensimmäiseltä Helsingin reissulta, oli niin ikimuistoista, kun tyttärenpoika oli juuri syntynyt ja

Kirjastoon - nyt lastenosastolle

Kuva
Kyllähän kesälomaani aina yksi kirjastokäynti mahtuu :) Tällä kertaa suuntasinkin Oulun suuren maakuntakirjaston lastenosastolle. No, pääasiassa sellaisissa nostalgisissa tunnelmissa menin, kun mummoilufiiliksissä tuli olo, että piti mennä tarkistamaan löytyykö omaa, lapsuudenaikaista suosikkikirjaa (kirjasarjaa) hyllystä. Sinne siis suuntasin ja huomasin monta todella ilahduttavaa seikkaa lastenosastolla. Kaikki oli jotenkin niin viehättävää lapset huomioivaa, oli penkit ja pöydät, koristelujakin, jotka luovat viihtyisää lasta huomioivaa olotilaa ja toivoakseni myös saavat lapset kiinnostumaan kirjoista ja lukemisesta. Mitä siis hain? Hain hipsuvarvasta ja nököhammasta, joista en luonnollisestikaan muuta muistanut kuin auttavasti että tuon nimisiä hiirulaisia oli seikkailussa mukana. En ollut edes googlettanut etukäteen, kun olin niin tohkeissani siitä, että kirjastossa kaikki selviää. Ja selvisihän se, että kyseinen kirjasarja löytyi varastosta. Kuten siis arvelinkin, ei enä

Hernekeitto -todellista slow foodia

Kuva
Hernekeittohan on varsinainen klassikko ruuaksi! Kaikkihan me olemme hernekeittopurkin avanneet ja voilà saaneet hyvää ruokaa ja nopeasti. Liikun nyt hieman tulenaralla alueella, sillä varmastikin jokainen tietää syöneensä joskus sellaista hernekeittoa, jota parempaa ei kukaan tee. Enkä siis minäkään kilvoitteluun tällä saralla lähde, mutta tässä kuitenkin juttua hernekeiton tekemisestä ja makuasioistahan ei voi kiistelläkään. Lähdetään liikkeelle näistä maisemista. Tämän kesän lomapäiviin mahtui lyhyt piipahdus siskon ja miehensä luona lounaissuomalaisten viljapeltojen keskellä. Heiltä sain mukaani pussillisen omilla pelloillaan kasvatettuja herneitä. Kun on kesä ja hieman eri lailla on tuota aikaa myös ruuan laittoon (Älkääkä nyt pahastuko tavastani kirjoittaa ruuasta ruosta sijasta, tuo taivutus- ja sanamuoto kun sopii suuhuni ja kirjoittamiseen paremmin. Pitäähän sitä ihmisellä jotain oikeuksia olla äidinkielen suhteen), päädyin topakasti heti kotiin palattua tekemään sa

Raparperia perinteiseen tapaan

Kuva
Tällaisena kesänä, kun kaikki kasvu poikkeaa edellisvuosista kovin paljon, on voinut vain hämmästellä sitä miten myöhään ainakin täällä Oulun korkeudella mahtavatkaan marjat kypsyä. Olinkin suorastaan ilahtunut pari viikkoa sitten, kun maalla käydessä pääsin poimimaan ensimmäisiä raparpereita, että piti ihan ikuistaa kuviin koko prosessia maasta pöytään herkuteltavaksi. Koska käynnit maalle ovat ainakin tänä kesänä milloin sattuu eikä välttämättä ole yhtään pitempiaikaista pysähdystä, on vain hyvä, että emme ole tänä(kään) vuonna laittaneet kasvamaan mitään, joka vaatisi huolenpitoa. Raparperit, marjat ja sienet kasvavat omia aikojaan ja jos kohdalle sattuu käynti, sitten vain niitä keräämään. Piirakaksi halusin tehdä sellaista, jossa olisi murutaikinaa päällä. Niinpä etsin reseptejä perinteiseen tapaan googlesta ja löysinkin mieleisen mehevän raparperipiirakan reseptin maku.fi -sivustolta. Jos sen sieltä etsit, tiedoksi vain, että käytin piimän tilalta maustamatonta jugurt

Kesän valo ja nukkuminen

Kuva
suomalaisuuteen kuuluu valo ihan vain syystä, että suuren osan vuotta emme saa riittävästi valoa useimpien mielestä ja tämän ihanan kesäkauden valoa tulvii ylenpalttisesti suorastaan yötä päivää! Tunnustan auliisti, että olen juuri niitä, jotka ehkä jollain käsittämättömällä tavalla kokevat elävänsä ikäänkuin väärässä ympäristössä suhteessa valoon. Joidenkin suhteellisen huonosti nukuttujen öiden jälkeen tätäkin tulee helposti mietittyä tällaiseltakin kannalta. Toinen tietty on se, että miettii liittyykö tämä iän karttumiseen. Huom! vältän näköjään puhumista ikääntymisestä? Täytyy varmaan tarkentaa. Elokuulla syntyneenä rakastan juuri tuota täydellistä ajankohtaa, jolloin päivällä on valoa ja illalla sitten jossain vaiheessa tulee hämärää. On myös vain mukavaa, kun saa hieman lisätä mukavasti vaatettakin ja nuoruusmuistona nousee mieliin joku Love story elokuvan tunnelma, jossa naisella oli päällä ruudullinen hame, paitapusero ja kirjat sidottuna vyöllä toisiinsa. Syksyn edetessä käy

Valintoja, elämä on...

Kuva
Juuri nyt on sellainen huojentunut olo, joka johtuu niin monista ihanista syistä. Kuten olen lupaillut, kirjoitan juttuja niin sisustuksesta, puutarhasta, ruuasta, mutta myös jotain liittyen elämän ihan tavallisiin tai erityisimpiinkin asioihin, isoja ja pieniä juttuja. Onhan tämä blogin kirjoittaminen aivan ihanaa, vaikka haastavaakin, kun haluaa ilahduttaa lukijoitaan. Kiitos, että olette mukana! Kirjoittaminen lähtee kuitenkin ensisijaisesti aivan omasta itsestä, elämäntilanteesta ja halusta kertoa pikkutarinoita joillakin kuvilla täydennettynä. Nyt, kun kevät on taittumassa oikeasti kesäksi täällä Oulun korkeudellakin, huomaan, että onpas ollut ja edessä toki myös on, monenlaisia valintoja. On tullut valittua verhoja ja kun ne olen saanut paikoilleen, kerron mielellään. Edessä on valintoja puutarhakasvien ja kukkien suhteen. Juuri kävin vasta sen ihan ensimmäisen kerran kurkistamassa puutarhakauppaan. Oli sellaista varovaista tarkastelua enkä pystynyt lainkaan vielä ratka

Pioni on, pioni on, pioni...

Kuva
Tämä on juttu pioneista sisällä ja ulkona, maalla ja kaupungissa. Pioni, tuo niin rakastettava kukka on minulle muodostunut vuosien mittaan yhdeksi ihastuttavimmaksi ( ja hei, kuulkaa kerran tai pari melkein vihastuttavimmaksi ja kerron kyllä myöhemmin miksi) kauneuden tuojaksi. Ensin ruusuihin, koska ruusu on, ruusu on...  ja kukkia rakastan ihan kaikenvärisiä, suuria ja pieniä! Vuosia sitten, kun sain ruusuja, minulla oli tapana ne kuivata ja nostaa keittiössä sijaitsevan astiakaapin päälle (sellainen vanha, siniharmaa, samaa sävyä kuin meidän keittiön kaapistomme, ja vähän jonkun mielestä räjähtäneenkin näköinen kaappi). Kun ruusuja oli kertynyt vuosien ajan, ne muodostivat mielestäni ihanan herkän näkymän muuten ehkä hieman värittömässä ympäristössään. Kaappi päätyi sitten yläkertaan vanhojen tutkimusaineistojeni jemmaksi ja vanhat ruusut väistyivät. Sinne yliopistolle terveisiä tässä vaan, että toistakymmentä vuotta on väitöksestä kulunut ja aineistot saavat kohta kyytiä! No tuo

kaurimäkeläisyyttä aamiaisella ranskalaisittain

Kuva
tiedättehän kaurismäkeläisyyden, johon kuuluvat vaatimattomuus, hiljaiset hetket, kauneus, joka on katsojan silmissä. Se ei ole vain meidän suomalaisten yksinoikeus! Kirjoitin vastikään matkasta Ranskaan ja lupailin palata matkaan uudemman kerran toisissa merkeissä. Enhän tietenkään malta odottaa pitempään, koska kokemukset, joita nyt kuvaan, olivat niin voimakkaita, että yritän edes jotenkin päästää teidän kuvittelemaan niitä. Oivallus, jonka koin, tarkkaan ottaen voi sanoa täsmälleen yhtä aikaa koimme mieheni kanssa, vaatii hieman kerrontaa. Kaikki alkaa vaatimattomasta, mutta siististä ja meille aiemminkin tutuksi tulleesta hotellista ja tapahtuu hotellin aamiaishuoneessa. Valitsemme aamiaispöydän, joka on siinä sopivasti niin, että voin katsoa ulos kadulle päin. Siis käytännössä ei juuri mitään näy, koska ikkunoiden alaosa on peitetty vaalealla koristeteipillä. Huoneen perällä ovat pitkä tiskit, joiden takana seisoo joinakin aamuina yksi, satunnaisesti kaksi naista,

Puutarhani mun...

Kuva
Kävin tuossa ensimmäistä kertaa tälle kevättä kurkkimaan puutarhaa ja jotain pientä sain aikaiseksikin. Kaivoin siis esiin oikein haravankin ja niin saivat kyytiä kukkapenkin kuivuneet kasvien varret muun muassa. Ihan näytti siltä, että jotain vihertää jo näilläkin leveyksillä. Voi, että minä tykkään, kun on jotain sitkeitä kasveja, että emännästään huolimatta vain puskevat talven jälkeen esille. Kun tykkään kaikesta kauniista, niin vain joka kesä jollain ihmeen kaupalla saan pihan - no en sano edes, että säälliseen kuntoon, mutta ilahduttamaan kuitenkin lähipiiriä, ehkä? Viime vuonna syksyn jo lähetessä sain myös pikku A:n apulaiseksi kesken hänen tärkeiden mopoilujen kastelemaan kukkia, tai siis hyljettä :) Tämä lienee parasta siinä, että sinnikkäästi yrittää pitää puutarhaa yllä. Voin jakaa huolenpitoa näiden perheen pienimpienkin kanssa. Nyt vielä tähän aikaan keväästä sama paikka näyttää lohduttomalta, mutta en lannistu en. Se millä saa pihaa sen näköiseksi, että on