Mrs 60 Something

Miten ihmeessä selvitä edessä olevasta marraskuusta? Kysymys on niin konkreettinen ja samalla joka vuosi sama. Vaikka ulkona on tänään lokakuun viimeisenä aivan häikäisevä auringonpaiste, niin tiedän varmasti, että tilapäistä se on. Mietin muutamia asioita, jotka tulevat mieleen ihan tästä omasta arjesta ja joiden kautta voi asettaa pieniä tavoitteita ja puuhaa marraskuiseen arkeen. Ulkoilusta voimaa Jokaisena päivänä on syytä vaikka vain piipahtaa ulkona ja vaikka vain hetkenkin. Valon määrä on vähimmillään muutaman kuukauden ajan, joten nyt on syytä ottaa irti itsestä uusi tapa toimia. Ensimmäinen kerta, jolloin en  potenut kovin suurta marraskuista väsymystä, oli jäätyäni kolme vuotta sitten marraskuun alussa pois töistä. Silloin tuli käytyä ihan vain tavallisilla kauppa-asioilla ja ehkä muutenkin ulkoiltua keskellä päivää. Ja vasta myöhemmin tajusin, että marraskuu oli ollut siedettävä. En löytänyt mitään muuta selitystä kuin tuon päivänvalon aikaan ulkona käymisen.  Nyt m...

Tiedäthän sen epämääräisen tunteen, kun kaipaat jonnekin. Usein et ehkä tiedä mitä kaipaat, mutta ehkä pystyt sen määrittelemäänkin, mihin. Minulle on käynyt niin. Ajattelin hieman kirjoitella tästä asiasta tällä kertaa. Oikeastaan senkin takia on helpottavaa kirjoittaa tämmöisestä asiasta, kun siitä juuri juttelin läheisen ystävän kanssa. Hän huokaisi syvään, että niin hänkin - tuntee kaukokaipuuta, kun otin asian esille. Ja kuinkahan moni siellä teissä lukijoissa sellaista kokee juuri nytkin tai ainakin näinä aikoina kaukokaipuuta? Luulen, että jokaisella meistä on joku ihan oma erityinen paikka, johon koetaan joskus kaukokaipuuta. Ehkä toinen maa, ehkä siellä joku kylä tai kaupunki tai joku maisema, jolla on erityinen paikka sydämessä. Minun paikkani on Ranskassa, jotain 80 kilometriä Pariisista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kaupunki, jossa olen käynyt niin usein, että en heti pysty laskemaan montako kertaa. Eikä sillä ole mitään väliä. Kun nyt ajattelenkin vain Compiégnea, tuota ih...

Bloggaaminen on ihan selkeästi jäänyt hieman vähemmälle tänä keväänä. Välillä on sellainen syyllinen olo, että mitäpä minä tässä kertoilemaan kuulumisia, kun ei tapahdu mitään ja ajatukset pyörivät koko ajan koronan ympärillä ja siten myös ikäänkuin "oman navan ympärillä". Lienenköhän oikeassa, että osalle lukijoistakin elämä on satunnaisesti epämääräistä haahuilua ja varovaista toiveajattelua paremmasta huomisesta. Tällä kertaa jotain haja-ajatuksia hetkenä vapun jälkeen.  Onkohan kukaan muu jo täynnä etäelämää? Elämä on niin etäelämää ainakin enimmäkseen meilläkin. Toki olemme onnekkaita, että yksi lapsi perheineen asuu kaupungissa ja tavattukin on kuten viimeksi vapunaattona yhdessä syötiin perinteisiä vappuherkkuja. Sitä varten tuli viriteltyä ilmapallojakin ja vähän serpentiiniä. Meillä on näiden tapaamisten suhteen sellainen sopimus, että kannetaan tahoillamme vastuuta ja voidaan tavata, kun on tarve. Tavataan siis turvallisuus huomioiden.  Vapunpäivänä m...

Tiedättekö mitä? Ihan kaikkia otsikon asioita ja niihin liittyviä tunteita on kuulunut näihin viikkoihin täällä meidänkin koronakuplassa. Puhun nyt vain omasta puolestani toki. Siksipä päätin nyt kertoa miten on mennyt näinä viikkoina. Ensimmäisessä korona-ajan postauksessa kirjoitinkin siitä miten ajattelen, että tulevaisuus on valoisampana edessä. Ja tottahan se niin on, nytkin, kun tätä poikkeustilaa on kestänyt jo monta viikkoa. Oikeasti ei enää osaa laskea viikkoja ja päivätkin ovat yhtä ja samaa. Perusluottamus on ennallaan. Tulevaisuuden valo on tallella. Mutta aikamoista tunteiden vuoristorataa on välillä mennyt. Että siitäpä jokunen esimerkki, joita viikko sitten pääsiäisen lopettelun merkeissä kirjoittelin. Siinähän kävi niin kuin bloggaajalle toisinaan käy, että juttu jää ns pöytälaatikkoon. Tulee jotain muita ajatuksia eikä pidä omaa kirjoitustaan julkaisemisen arvoisena. Mutta niin kävi, että edestäni kirjoituksen löysin ja päätin sen nyt editoida loppuun muutam...

Aurinkoinen sunnuntaiaamu ja onnekkaasti vielä päästiin mökille. Olo on edelleen hieman epätodellinen huomaan miettiväni ihan täydellisen aurinkoisena aamuna. Avaan keittiön verhot ja ihan kaikki on niin kuin aina on ollut. Sama, olisiko lähemmäs sata vuotta vanha navetta näkyy pihan toisella puolella kuten aina ennnekin. Ja aurinko nousee tuosta vasemmalta niin kuin aina nousee. Otan kuvan ja kaksikin. Olen herännyt vallan aikaisin eli puoli seitsemältä - eilen heräsin puoli kuudelta- siis talviaikaa. Kännykän kello osoittaa kesäaikaa. No, kesä, se on vielä ajatus, joka tulee todelliseksi täälläkin parin kuukauden päästä. Nyt on kevät, jota ei uskoisi noista lumimääristä, joita täällä mökin alueella vielä on. Viikko sitten oli ehkä viisi astetta plussalla ja maa oli märkä kuten lumikin. Nyt on piha ja pihatie jäätiköllä. Onneksi otin Icebugit mukaan! Onneksi, sillä ne piti eilen tullessamme laittaa jo autossa jalkaan, jotta pääsin kaatumatta autosta taloomme. Ja nyt myöhemmi...

Tulin jakamaan ajatuksiani tältä ensimmäiseltä varsinaiselta "koronaviikolta". Eikä vain ajatuksia, vaan pitkien kävelylenkkien tuloksia kuvina. Ihan alkuun ajatus, joka on aika usein kantanut vaikeiden ja raskaiden aikojen läpi. Jos on ollut jotain vaikeaa, olen sanonut itselleni; vielä tulee aika, jolloin katsot taaksepäin tätäkin hetkeä ja olet selvinnyt.   Tuo edellä mainitsemani ajatus on jo käynyt mielessäni ja tällä kertaa laajemminkin yhteiskunnan näkökulmasta, kun tiedossa on se, miten raskaita aikoja eletään kaikkialla. Erityisesti ajatukseni ovat nuorissa perheissä, joiden elämä on täysin mullistunut. Lapsiperheiden elämä on muuttunut oikeastaan yhdessä yössä, niin nopeasti tilanteet ovat edenneet. Perheet, joissa lapset ovat nyt kotona, vanhemmista tulee kotiopettajia, edessä on jatkuvaa ruuanlaittorumbaa sekä rajoituksia harrastusten ja lasten leikkien suhteen sekä lisäksi varsinainen etätöiden tekeminen, jos ei ole jo kohdattu lomautuksia. Myötätuntoni ...

Otin joku aika sitten muutamia kuvia kotoa pajunkissojen innostamana. Voi miten nuo kuvat sopivat tähän hetkeen, tähän päivään ja ehkä tuleviin viikkoihin. Hiljaisuutta, pysähtyneisyyttä ja ehkäpä tavanomaista rauhallisempaa elämää nyt. Niin, niin monet ovat nyt todenneet sen miten hyvä on olla kotona tai mikseipä mökilläkin, jonne mekin siirryttiin muutamaksi päiväksi. Jotkut ovat laatineet sellaisia kotoisia to do -listoja. On tärkeää suunnata ajatuksia johonkin tekemiseen sen sijaan, että koko ajan olisi kiinni koronavidusepidemian aiheuttamissa mullistuksissa. Samalla luonnollisesti tulee huolehtia omasta ja läheisten terveydestä. Ilahduttavasti on paljon niitäkin, jotka ovat ojentaneet auttavan kätensä tuntemattomillekin. Meidän arkemme jatkuu maalla ja kaupungissa vuorotellen. Sivumennen sanoen meillä riittää monenlaista tekemistä molemmissa paikoissa kevättalven remonttien jäljiltä. Kotona kaupungissa eteisen aulan laattalattia korjattiin ja täällä maalla on saatu aika ...