Tavoitteita, turhautumista ja toiveikkuutta - terveisiä koronakuplan sisältä!

Tiedättekö mitä? Ihan kaikkia otsikon asioita ja niihin liittyviä tunteita on kuulunut näihin viikkoihin täällä meidänkin koronakuplassa. Puhun nyt vain omasta puolestani toki.


Siksipä päätin nyt kertoa miten on mennyt näinä viikkoina. Ensimmäisessä korona-ajan postauksessa kirjoitinkin siitä miten ajattelen, että tulevaisuus on valoisampana edessä. Ja tottahan se niin on, nytkin, kun tätä poikkeustilaa on kestänyt jo monta viikkoa. Oikeasti ei enää osaa laskea viikkoja ja päivätkin ovat yhtä ja samaa. Perusluottamus on ennallaan. Tulevaisuuden valo on tallella. Mutta aikamoista tunteiden vuoristorataa on välillä mennyt. Että siitäpä jokunen esimerkki, joita viikko sitten pääsiäisen lopettelun merkeissä kirjoittelin. Siinähän kävi niin kuin bloggaajalle toisinaan käy, että juttu jää ns pöytälaatikkoon. Tulee jotain muita ajatuksia eikä pidä omaa kirjoitustaan julkaisemisen arvoisena. Mutta niin kävi, että edestäni kirjoituksen löysin ja päätin sen nyt editoida loppuun muutaman valokuvan kera. Aloituskuva on Oulujoelta juuri ennen pääsiäistä. Muut ovatkin sitten mökiltä. Ai että oli vaihtelevat kelit.


Se mikä minut yllätti totaalisesti oli toisella koronaviikolla alkanut herkistyminen. Se oli oikeastaan aika kamalaa! Itkeskelinkin melkein mistä tahansa syystä. Jossain laulussa sanotaankin ... miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa... Muuta ei tarvittu kuin joku laulun pätkä, lapsen nauru, aurinkoinen maisema tai melkein mikä tahansa poikkeava asia. Heti piti alkaa nieleskellä ja tuhertaa itkua. Rauhoittelin itseäni, että tämä liittyy varmasti koronaan ja niin liittyikin, sillä tuota vaihetta kesti vajaat kaksi viikkoa. Taisi olla mies hieman lujilla kanssani. Kyllä helpotti, kun meni ohi.

Ja se tajuton halu syödä jotain makeaa!!! Munkkipussi mukaan mökille ja laatikollinen pääsiäismakeisia, niitä Fazerin jugurttimarenkimakeisia. Tuo pahin vaihe meni pääosin ohi. Ja riisipuuroa piti keittää ja leivottukin on.  Sellaisia turvajuttuja, luulisin.

Ihan parasta on ollut yrittää olla säännöllinen tekemisissään; ulkoilu, ruokailu- sekä nukkuma-ajat. Uutisia tulee seurattua aika ahkerasti. Välillä pidetään aikamoista kotiparlamenttia keittiön pöydän ääressä siitä, miten koronan suhteen toimitaan ympäri maailmaa. Ai että olisi kyllä maailman asiat helposti ratkaistu, jos ne olisi kotien keittiön pöytien ääressä hoidettu ;)

Joskus on käynyt mielessä, että tämä koronakupla on kuin loma, joka joskus päättyy. Välillä on myös käynyt mielessä se, miten oikeasti palataan takaisin siihen tuttuun arkeen, joka oli huoletonta eikä ollut rajoituksia. Ei vain tiedä milloin tuo "entinen" tulee ja mikä muuttuu. Otin kuluneella viikolla esille ompelukoneen ja tein kasvomaskeja. Jos sittenkin niitä joutuu ottamaan käyttöön.


Kaiken kaikkiaan on jopa tullut mieleen, että kaikkeen tottuu kuin nyt tähänkin. Omalla kohdalla on se helpotus, että voi olla sekä mökillä että kotona ja että voidaan olla Etelä-Suomeen yhteyksissä Facetimella. Jonkinlaista vaihtelua vaikka samoja juttuja, ihan arkisia on molemmissa paikoissa; ruuanlaittoa, siivousta, pyykkäämistä ja samat uudelleen. Aurinko nousee ja laskee, lunta sataa aina vaan, vaikka on ollut hienoja keväisiäkin päiviä. Sen eteen olenkin tässä itseäni tsempannut, että kevät tulee ja tulee aika ilman koronaa! 

Tsempataan siis jokainen itse itseämme, toinen toisiamme. Ollaan armollisia heikkouden hetkinä. 

This time of Covid 19 has been sometimes hard, sometimes we have learned to live this new time and survive. My post is about feelings, goals and the new future we will have. First pic is from our hometown and the others from our cottage (summerhouse). Take care and stay safe!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?