Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Joulu tuli ja meni ja nyt tuli ikävä JOULUA!

Kuva
Alkuun mitä mukavinta, onnellisinta ja valoisinta uutta vuotta sinulle toivotan. Sitten palaan ajatuksissani menneeseen Jouluun, joka meni ohi tällä kertaa poikkeavasti. Ja ihan tuli ikävä Joulua? Siitä tässä kirjoituksessa. Olen jo monta kertaa kertonut siitä miten tämä Joulu oli niin erilainen kuin olin ajatellut. Rajun flunssan takia varsinainen Joulun aika meni melkeinpä sumussa ja päivät vain lipuivat ohi. Aikamoinen väsymys oli päällä emmekä edes jaksaneet hakea vintistä meidän vanhaa muovista joulukuusta sekä koristella sitä. Oikeastaan sitä ei muutoin voi kuvata. Ja varmistukseksi tähänkin, että päästiin myös koronatestiin aattoaamuna ja saatiin varmistus, että emme olleet sairastuneet koronaan.   Palattiin Jouluksi kotiin Etelä-Suomesta kaksi päivää ennen aattoa ja matkalla yövyttiin Seinäjoella ihastuttavassa hotelliravintola Almassa. Yövyttiin Almassa uudemmalla puolella, mutta jouluaamiainen nautittiin vanhoissa tiloissa. Ja miten kaunista oli. Siellä oli joulukuusi, jonka