Mrs 60 Something

 On pitänyt päivittää kuulumisia tänne niin montakertaa, mutta aina vain se on jäänyt. Välillä tuntuu, että ketä se kiinnostaa mitä kuluu. Toisella kertaa totean itselleni, että niinhän minäkin seuraan muita ihmisiä ja saan eräänlaista vertaistukea tai ainakin "vertaisajattelua" (hups, tulikohan ihan uusi sana keksittyä muilta. Ja haluan ehdottomasti, että blogikirjoittamista on. Joten pienen tauon jälkeen täällä ollaan. Blogitauollekin taitaa löytyä syytä kirjoituksesta. Kryptisin väliotsikoin mennään. Kuvat on nyt otettu Iphone 13 kännykälläni. Kameran kanssa kävelemiset ovat olleet vähäisiä.                                   1. Elämä on... ja vähän ikäasiaa Se mitä elämä on, on suurikysymys, jonka äärellä ollaan melkein missä iässä tahansa. Olen tullut pohtineeksi elämän kulkua aina silloin tällöin täällä bloginkin puolella.  Ikäkriisejä olen kokenut oikeastaan kerran sellais...

Missä tuon otsikon mukaisen lauseen kuulin, siitä lisää tässä kirjoituksessa ja sananen siitä minkälaista pohdintaa lause minussa aiheutti. Ollaan oltu viikko yhden lapsemme perheen luona tällä viikolla. Hain pari päivää sitten pitkästä aikaa kuusivuotiasta (kohta seitsemän vuotias ekaluokkalainen neito M) lapsenlasta päiväkodista. Isoveli on päivät meidän kanssa, mutta pikkusisko haluaa olla viimeiset viikot päiväkodissa leikkimässä kavereiden kanssa. Oli kesäpäivä ja minulla oli jalassa farkut, vaalea anorakki avoimena lepattaen ja varmaan jotkut lenkkarit tai converset jalassa. Neito M seisoi kavereitten kanssa päiväkodin aidan sisäpuolella - niinhän lapset usein ovat, kun odottavat hakijaa. Neito M sanoi kavereille, että mummi tulee. Silloin ympärillä olleet pojat katsoivat toisiaan ja kuin hidastetusta filmistä muistan tapahtuman ja sanat, jotka painuivat syvälle mieliini; EI TOI MIKÄÄN MUMMO OLE!!! Taisin sanoa myöhemmin puolisolle ja pojallekin mitä kuulin. Hyväntahtoisesti hymy...

Eikö olekin hieno talvinen helmikuu menossa? Tekee mieli ihan alkajaisiksi todeta, huudahtaa ja kysyä näin. Toivottavasti sinä olet myös nauttinut, ainakin hetkittäin lisääntyvästä valosta. Tämän valoisan perjantaipäivän olin suunnitellut pienelle kotisiivoukselle ja lakanoiden vaihdolle. Oli kyllä ihana laittaa peitteet ja tyynyt pariksi tunniksi ulos pakkaseen tuulettumaan.  Enpä olisi arvannut minkälaisiin mietteisiin lakanoiden valinta minut sai. En siis pohtinut pelkästään valitakko Marimekon unikkoa, pellavalakanoita ja minkä värisiä nyt laitetaan. Kyllä meni pohdinta isommaksi, kun huomasin laittavani sänkyyn pitkästä aikaa sellaiset "kotipaikkalakanat". Antakaas, kun kerron mietteistäni. Olen todella usein käyttänyt noita Vallilan lakanoita, joissa näkyy oululaisia maisemia ja Oulussa käyneiden hyvin tunnistamia kohteita. Mutta pääasiassa olen käyttänyt niitä lasten perheiden lakanoina, kun tulevat käymään kotona. Ottaessani ne nyt käyttöön oman sängyn petauksessa, hu...

Olen todella pitkään miettinyt sitä milloin ja nimenomaan miten kirjottaisin siitä kun jää pois työelämästä ja minkälaista elämä sitten on. Aiheen luulisi olevan aihe siinä missä muutkin, mutta ainakaan minulle asian käsittely ei ole vieläkään ihan helppoa. Jokaisella on oma elämänsä ja myös oma tarinansa tässä vaiheessa. Kerron nyt tarkemmin omasta tarinastani jotain. Vastaan myös joihinkin bloggaajakollegani @vuorenjohanna kysymyksiin, joita hän esitti tästä aiheesta instagramissa. Lupasin Johannalle, että vastailen täällä blogin puolella. Kirjoitukseni on pitkä, mutta asia on laaja ja moniulotteinen. Miten ja milloin päättää jäävänsä pois työelämästä? Otsikon mukaan puhun mieluummin siitä, että jää pois vakinaisesta työelämästä kuin eläköitymisestä. Ja sehän minullekin tapahtui kolme vuotta sitten. Pakko kyllä ääneen hämmästellä miten nopeasti aika kuluu.  Töistä pois jääminen ei ollut minulle mikään helppo päätös. Olin seurannut muidenkin kipuiluja siitä, milloin jäädä pois töi...

Miten ihmeessä selvitä edessä olevasta marraskuusta? Kysymys on niin konkreettinen ja samalla joka vuosi sama. Vaikka ulkona on tänään lokakuun viimeisenä aivan häikäisevä auringonpaiste, niin tiedän varmasti, että tilapäistä se on. Mietin muutamia asioita, jotka tulevat mieleen ihan tästä omasta arjesta ja joiden kautta voi asettaa pieniä tavoitteita ja puuhaa marraskuiseen arkeen. Ulkoilusta voimaa Jokaisena päivänä on syytä vaikka vain piipahtaa ulkona ja vaikka vain hetkenkin. Valon määrä on vähimmillään muutaman kuukauden ajan, joten nyt on syytä ottaa irti itsestä uusi tapa toimia. Ensimmäinen kerta, jolloin en  potenut kovin suurta marraskuista väsymystä, oli jäätyäni kolme vuotta sitten marraskuun alussa pois töistä. Silloin tuli käytyä ihan vain tavallisilla kauppa-asioilla ja ehkä muutenkin ulkoiltua keskellä päivää. Ja vasta myöhemmin tajusin, että marraskuu oli ollut siedettävä. En löytänyt mitään muuta selitystä kuin tuon päivänvalon aikaan ulkona käymisen.  Nyt m...

Viime viikonloppuna oli sellainen viikonloppu mökillä, jota määritti liikkuminen luonnossa. Toki sään mukaan piti valita aika, jolloin lähti liikkeelle, mutta onneksi sadetta saatiin vain jonkin verran. Aiheena oman luontosuhteen kehittyminen nousi mieleeni ja ajattelin hieman siitä kirjoittaa. Oikeastaan jonkinlainen havahtuminen aivan viime vuosina tapahtuneeseen muutokseen sai minut asiaa pohdiskellen avaamaan. Nimittäin koskaan ei ole liian myöhäistä sille, että tällainenkin asia kehittyy edelleen. Tämän jutun kuvat ovat viime viikonlopulta maanataiaamu mukaan lukien. Luonto on sinänsä ollut lähellä aina lapsuudesta lähtien, koska olen syntynyt maalla ja elänyt lapsuuden ja nuoruuden maaseudulla, vaikkakaan en maatalon tyttö olekaan. Tätä kaupunkilaisuutta on puolestaan kestänyt sellaiset 45 vuotta, joten siinä mielessä miellän itseni ensisijaisesti kaupunkilaiseksi. Vapaa-aikaa on määrittänyt aikuisiässä puolison ja lasten kanssa vuosikymmenet vapaa-ajan paikassamme. Taisi Mikko K...

Tiedäthän sen epämääräisen tunteen, kun kaipaat jonnekin. Usein et ehkä tiedä mitä kaipaat, mutta ehkä pystyt sen määrittelemäänkin, mihin. Minulle on käynyt niin. Ajattelin hieman kirjoitella tästä asiasta tällä kertaa. Oikeastaan senkin takia on helpottavaa kirjoittaa tämmöisestä asiasta, kun siitä juuri juttelin läheisen ystävän kanssa. Hän huokaisi syvään, että niin hänkin - tuntee kaukokaipuuta, kun otin asian esille. Ja kuinkahan moni siellä teissä lukijoissa sellaista kokee juuri nytkin tai ainakin näinä aikoina kaukokaipuuta? Luulen, että jokaisella meistä on joku ihan oma erityinen paikka, johon koetaan joskus kaukokaipuuta. Ehkä toinen maa, ehkä siellä joku kylä tai kaupunki tai joku maisema, jolla on erityinen paikka sydämessä. Minun paikkani on Ranskassa, jotain 80 kilometriä Pariisista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kaupunki, jossa olen käynyt niin usein, että en heti pysty laskemaan montako kertaa. Eikä sillä ole mitään väliä. Kun nyt ajattelenkin vain Compiégnea, tuota ih...

Tällaisia päiviä, ihan tavallisia torstaita, mahtuu kerta viikkoon. Tulin tuossa päivän mittaan ajatelleeksi sitä miten ihan vain yhdestä tavallisesta torstaipäivästä voi tehdä itselleen merkityksellisen. Kyseessä ei ole mikään suorittamisen riemuvoitto, joskin yllättävän paljon mahtuu yhteen päivään. Jokaiselle ihan tavallisen oloiselle tapahtumalle voi antaa merkityksen, eivät ne olemiset ja tekemiset mitään turhia ole. Olkoot tämä postaus sellainen My Day -tyylinen. Päivä alkoi kyllä oikein hauskasti, kun oltiin saatu yökylään kolmivuotias lapsenlapsemme, joka asuu täällä Oulussa. Siinä hän yritti parhaansa mukaan syödä mummon tekemään kaurapuuroa ennen menoa päivähoitoon. Siitäkin puhuttiin motivoidakseni häntä syömään puuron nopeasti pois. Jeee! hän sanoi. Siellä on  X ja X ja me leikitään leijonaa MRRRR. Mutta puuron syönti ei oikein innostanut sittenkään ja hän ilmoitti kauniisti kierrellen mielipiteensä puurosta; puuro on raakaa. Kyllä niin mietin mielessäni, että miten puu...

Bloggaaminen on ihan selkeästi jäänyt hieman vähemmälle tänä keväänä. Välillä on sellainen syyllinen olo, että mitäpä minä tässä kertoilemaan kuulumisia, kun ei tapahdu mitään ja ajatukset pyörivät koko ajan koronan ympärillä ja siten myös ikäänkuin "oman navan ympärillä". Lienenköhän oikeassa, että osalle lukijoistakin elämä on satunnaisesti epämääräistä haahuilua ja varovaista toiveajattelua paremmasta huomisesta. Tällä kertaa jotain haja-ajatuksia hetkenä vapun jälkeen.  Onkohan kukaan muu jo täynnä etäelämää? Elämä on niin etäelämää ainakin enimmäkseen meilläkin. Toki olemme onnekkaita, että yksi lapsi perheineen asuu kaupungissa ja tavattukin on kuten viimeksi vapunaattona yhdessä syötiin perinteisiä vappuherkkuja. Sitä varten tuli viriteltyä ilmapallojakin ja vähän serpentiiniä. Meillä on näiden tapaamisten suhteen sellainen sopimus, että kannetaan tahoillamme vastuuta ja voidaan tavata, kun on tarve. Tavataan siis turvallisuus huomioiden.  Vapunpäivänä m...

Tämä otsikko on alkuosaltaan suora kopio Lauralta, joka pitää erittäin suosittua Homevialaura –blogia. Hänen kirjoituksen löydät tästä linkistä   http://homevialaura.com/2020/03/elamani-muuttuneet-identiteetit/    Ja että miksi kopioin otsikon häneltä ja toki kysyin lupaa sitä käyttää? Lauran kirjoitus ajoittuu täsmällisesti hetkeen, jolloin olin jo hahmotellut kirjoitustani, jossa kirjoittaisin hieman enemmän omista tuntemuksistani kaksi vuotta vakinaisen työelämän jälkeen. Hänen postaus toi minulle seuraavanlaisen oivalluksen; tarkastelemalla tähänastisen elämän mittaista identiteetin kehitystä, saan ehkä itsekin paremmin perspektiiviä siihen minkälaisena nyt näen itseni, elämäni ja tulevaisuuden. Samankaltaisia teemoja, ajatuksia ja muutosprosesseja on ajankohtaista tarkastella missä iässä tahansa. Kirjoitan toki omalla tyylilläni enkä samoin otsikoin, mutta Lauralle kiitos tästäkin inspiraatiosta. Vaikka otsikossa on maininta lyhyestä katsauksesta, taisi tulla...