Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Kevättunnelmissa pääkaupunkireissulla ja kotona

Kuva
Nyt tuntuu niin oikealta keväältä kuin olla ja voi. Huippuihanat aurinkoiset kelit on täällä Oulussakin. Ajattelin tällä kertaa kertoilla viime viikosta ja vähän tästäkin viikosta ja miten on nähty kevättä niin eteläisessä kuin pohjoisessa Suomessa. Me saatiin viime viikolla jo esimakua siitä miten ilma lämpenee ja vihdoinkin lumi alkaa sulaa, kun oltiin viitisen päivää pääkaupunkiseudulla lastenlasten hoitohommissa ja muutoinkin lasten perheitä tavattiin. Ovat jo koulu- ja eskari-ikäisiä, joten jäi kahtena päivänä aikaa lähteä käymään ihan pääkaupungissa. Ai, että minä tykkäsin. Ihan vain vähän kierreltiin Esplanadin kulmilla, Stockalla ja Akateemisessa kirjakaupassa lähinnä. Ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa eikä ostosreissu ollut mielessä lainkaan. Tykätään istua muutamassa vakipaikassa kahvittelemassa ja/tai lounaalla. Onneksi oli auto käytössä, niin oli helppo liikkua. Kukkakaupat olivat jo nostaneet sipulikukkia ulos esille.                                                    

Mökkiviikonloppuna pieni irtiotto siivoten

Kuva
Te, jotka olette seuranneet minua pitempään, tiedätte, että meidän mökki ja mökkeily on oikeastaan aivan tavallista pienessä omakotitalossa asumista. Silti on jotain, joka erottaa kaupunkikodissa ja mökillä elämisen toisistaan. Ja se on siivousrutiinit. Samalla, kun ajattelin näin kirjoittamalla hieman selkiyttää tämänhetkisiä ajatuksia, ajattelin kertoilla miten siivoaminen meidän mökillä sujuu. Siis pään selvittämistä ja siivousta tässä jutussa. Ensinnäkin me käydään mökillä läpi vuoden. Ja meistä mies käy minua useammin yksinkin tekemässä tarpeellisia töitä, jolloin minä jään kaupunkiin omiin hommiini. Oikeastaan mökkeily on meille aivan väärä ilmaisu, mutta menkööt, kun kuitenkin on kyse ns vapaa-ajan vietosta vähän eri vinkkelistä kuin kuin on elämä kotona kaupungissa. Omasta mielestä mökki tuntuu oikeastaan aina olevan siivouksen tarpeessa. Silti siellä tulee tehtyä perusteellisia siivouksi aika harvoin, lähinnä sesonkiluonteisesti. Tällä kertaa olin orientoitunut siihen, että ny