Mrs 60 Something

Edessäni oli maalla viikonloppuna tehtävä (jonka olin itse itselleni asettanut) ; ei mission impossible, mutta sopivasti oli mietittävä miten onnistuisin pataruoassa, jota en aiemmin ollut tehnyt. Tässä kuvaamassani ruoassa kaikki lähtee vapaana juoksevista poroista. Kas tällaisista: Nämä yksilöt on tosin koottu porotarhaan ja edessä on poroerotusta, jonka jälkeen ne taas kirmaavat pääosin vapaudessaan. Jotkut heistä sitten päätyvät lopuksi pataan!!! Korostan, pataan eivät joudu joulupukin porot, puhumattakaan Petteri Punakuonosta. Aika eksoottinen valintani ruuaksi oli tällä kertaa kaulakiekot. No, näyttävät samantapaisilta kuin Osso buccot. En halua teitä harhauttaa kokkaustaidoillani laisinkaan, mutta oivalsin, kun olin sulattanut pakasteesta nuo kiekot. että tosiaan Uuno Turhapuron herkkuruokaa Osso buccoa olen tehnyt tasan kerran. Se meni hyvin, olihan tuolloin kyseessä miehen ja minun yhteiset 100 -vuotis ruokailut ihan vain kotona ystävien seurassa ja tu...

Liian helppo aihe tämä valokysymys tällä kertaa, vai mitä ystävät? Enpä tiedä ketään, joka ei tuskailisi tämän marraskuun harmauden kanssa! Menemättä vielä tätä kuvaa enempää kovin jouluisiin tunnelmiin, on kiva hieman kuitenkin tunnelmoida valojen ja valaistuksen kanssa. Tämä kirjoitus sai alkunsa valon kaipuusta ja ajattelin kertoa hieman kotimme uudesta lampusta ja sen hengestä. Siinä mielessä olen kummallinen sisustaja, että jään joskus pitkäksikin aikaa pohtimaan jotakin hankintaa. Siis kengäthän voi nainen ostaa melkein heräteostoksena, mutta kotiin ei kerrassaan pysty noin vain ostamaan jotain uutta. Se vaatii harkintaa, siis HARKINTAA! Ei siinä mitään etteikö olisi visiota minkälaista aikoisi hankkia, mutta kun ei ole sen vision mukaista tuotetta, ainakaan silloin, kun päättää, että nytpä ostan lampun! Tämäkin tarina sopii siihen, että tietää eikä tiedä mitä hakee. Jos siis haluat kuulla lisää, kerron kyllä. Kuten ehkä olette havainneet, olen harki...

Tuoleihin liittyy jotain maagista. Ikään kuin nimenomaan niihin liittyisi jotain tarinallista. Tuolit voivat olla vanhoja, jolloin niihin ihan väistämättä liittyy juttuja siitä milloin ne tulivat taloon, miksi, kenties mistä ja mitä niille on voinut tapahtua ollakseen sellaisia kuin ovat. Tällaisia vanhempia, alkujaan viiskytlukulaisia tuoleja löytyy meiltä useampikin. Tässä marraskuun tultua ja päivien muututtua pimeiksi, tarvitaan vaaleita värejä tuomaan valoa, kuten tämä yksittäinen tuoli tuo. Tosiasiassa se näyttäytyi minulle jotenkin aivan viehättävästä kulmasta, kun sitä joskus jo syyskuussa sohvalla makoillessa katselin. Silloin täytyi ottaa tämä kuva: No, miten tästä tuolista tuli tällainen mielestäni varsin kaunis yksilö ja milloin? Tuolihan on näitä viiskytlukulaisia yksilöitä, joka alkujaan oli varsin ruma viininpunaisella kankaalla päällystetty ja nukkavierun näköinen. Ei ollut tuolin kohtalo kovin häävi. Siinä ei halunnut istua ja se oli jo saamass...