Poroa pataan

Edessäni oli maalla viikonloppuna tehtävä (jonka olin itse itselleni asettanut) ; ei mission impossible, mutta sopivasti oli mietittävä miten onnistuisin pataruoassa, jota en aiemmin ollut tehnyt. Tässä kuvaamassani ruoassa kaikki lähtee vapaana juoksevista poroista. Kas tällaisista:

Nämä yksilöt on tosin koottu porotarhaan ja edessä on poroerotusta, jonka jälkeen ne taas kirmaavat pääosin vapaudessaan. Jotkut heistä sitten päätyvät lopuksi pataan!!! Korostan, pataan eivät joudu joulupukin porot, puhumattakaan Petteri Punakuonosta.

Aika eksoottinen valintani ruuaksi oli tällä kertaa kaulakiekot. No, näyttävät samantapaisilta kuin Osso buccot. En halua teitä harhauttaa kokkaustaidoillani laisinkaan, mutta oivalsin, kun olin sulattanut pakasteesta nuo kiekot. että tosiaan Uuno Turhapuron herkkuruokaa Osso buccoa olen tehnyt tasan kerran. Se meni hyvin, olihan tuolloin kyseessä miehen ja minun yhteiset 100 -vuotis ruokailut ihan vain kotona ystävien seurassa ja tuli tsempattua ja leikkisästi ainakin Uunon herkkuruokaa tarjottua. Siksipä rohkenin tähän pataruokaan tarttua. Lisäksi tähänkin löytyi ohje googlesta, joka auttoi hahmottamaan kypsennyksen pituuden. Mitäpä sieltä ei löytyisi :)


Ensin puhdistin kiekot ja suolasin sekä pippuroin, siirsin paistopussiin ja öljyä päälle - marinoin niitä päivän. Tähän asti siis aivan tavallista ruuan laittoa ja ihan mistä lihasta tahansa.


Pata porisemaan, mutta tähän poronlihasta valmistettavaan ruokaan ei tarvita tuntien haudutusta. Selvennykseksi, että on monenlaisia liharuokia ja toiset lihat tarvitsevat tuntienkin kypsentämisajan.

Perunoiden ja porkkanoiden keittämisen, puolukkasurvoksen kylmätilasta hakemisen aikana oli mieluisaa puuhaa - kattaminen. Hieman on vaativaa, kun mahdollisuudet ovat rajalliset. On tullut tuotua tänne maalle erilaisia kangasliinoja, miehen tekemät lautasliinarenkaat ja jotain kynttilöitä, joten niistä loihtimaan kattausta. Lautaset hankin muutama vuosi sitten, kun halusin tänne yhden ihan omanlaisen lautassarjan, että ei kaikki ole vuosikymmeniä vanhoja hyvin palvelleita yksilöitä. Niitäkin etsin ja metsästin aikani, kunnes löysin - tosiasiassa astiasarjan, jonka luultavasti Suomen viimeiset yksilöt ostin meille. Oikeasti soitin näitä myyvät liikkeet läpi ja kesälomareissulla lopuksi ne hain Loviisan aitasta sieltä Turun suunnasta. Tällä kertaa päätin viedä vähän pidemmälle kattauksen ja nostin metsästä joskus löytyneet poronsarvet pöytään. Teitä sitten niillä voin nyt ilahduttaa :) ja oli ihan mukava näky kaikin puolin meidänkin mielestä.

Ruuasta sen verran, että maistui kyllä oikein hyvältä. Olisi ollut hyvä lisätä jotain yrttejä (katajanmarjoista oli jo maku hieman karannut, täytyy hankkia uusi purkki), ehkä. Lisukkeeksi riistaruokaan ei aina oikein sovi salaatti. Sen sijaan teen silloin tällöin äitiäni (kiitoksia sinne jonnekin) mukaellen eli keitän porkkanoita ja sitten ne paistan hieman pannulla ja lisään ripauksen suolaa. Tiedättehän, tai jos ette ole kuulleet niin selvennykseksi "kuka keitetyn paistaa, se makean maistaa", sanoo vanha kansa. Täydellinen ratkaisu porkkanoille olisi lisätä paistettaessa hieman (tai vähän enemmänkin) kermaa. Sitäkin herkkua teen joskus, se on sitten jotain aivan erityistä.

Bon appetit !

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?