Tarinaa tuoleista jälleen
Tuoleihin liittyy jotain maagista. Ikään kuin nimenomaan niihin liittyisi jotain tarinallista. Tuolit voivat olla vanhoja, jolloin niihin ihan väistämättä liittyy juttuja siitä milloin ne tulivat taloon, miksi, kenties mistä ja mitä niille on voinut tapahtua ollakseen sellaisia kuin ovat. Tällaisia vanhempia, alkujaan viiskytlukulaisia tuoleja löytyy meiltä useampikin.
Tässä marraskuun tultua ja päivien muututtua pimeiksi, tarvitaan vaaleita värejä tuomaan valoa, kuten tämä yksittäinen tuoli tuo. Tosiasiassa se näyttäytyi minulle jotenkin aivan viehättävästä kulmasta, kun sitä joskus jo syyskuussa sohvalla makoillessa katselin. Silloin täytyi ottaa tämä kuva:
No, miten tästä tuolista tuli tällainen mielestäni varsin kaunis yksilö ja milloin? Tuolihan on näitä viiskytlukulaisia yksilöitä, joka alkujaan oli varsin ruma viininpunaisella kankaalla päällystetty ja nukkavierun näköinen. Ei ollut tuolin kohtalo kovin häävi. Siinä ei halunnut istua ja se oli jo saamassa tuomion pilkkomalla jalat saunapuiksi ja laittamalla loput roskiin tyylillä.
Olin useampi vuosi sitten käymässä Keskisellä ja kiersin jo aiemmassa kesän kirjoituksessa kuvaamallani tavalla rutiininomaisesti siellä tavarapuodin puolella ja menin kangasosastolle. Sieltä löysin kankaan, joka suorastaan pysäytti minut. Ostinkin sitä aikamoisen määrän tietämättä mihin sitä tulen käyttämään. Täytyy todella sanoa, että olen tullut ostaneeksi Keskiseltä melkoisesti kankaita, joskin pääasiassa lastenkankaita tilkkutöitä varten.
Taustoitukseksi tuolin ja kankaan kohtaamiselle kerron pienen syrjäpolun TV -sarjaan Kosto. Jos joku tuli sitä seuranneeksi, muistaa miten sarjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Long Islandille Hamptonsiin, siis siellä New Yorkin lähellä sijaitsevalle loma-alueelle. Siis en ole siellä käynyt, mutta haluaisin käydä. Koska meillä seurattiin tätä sarjaa kaikki kaudet tiiviisti, tuli sarjassa päätapahtumapaikkana olevan iso kartano tilana varsin tutuksi. Pääosan esittäjällä, talon rouvalla, oli todella ihana, erittäin kookas nojatuoli. Tuolissa oli Keskiseltä löytämäni kankaan kaltainen kangas. Tämän tarinan loppuhan on selvä, meidän vanha pikkutuoli sai uuden päällisen ja nyt se ilahduttaa suunnattomasti.
Samaa vaatimatonta ja vaaleaa kauneutta kuin tämän tarinan tuolissa, on mielestäni harsokukissa...
Tässä marraskuun tultua ja päivien muututtua pimeiksi, tarvitaan vaaleita värejä tuomaan valoa, kuten tämä yksittäinen tuoli tuo. Tosiasiassa se näyttäytyi minulle jotenkin aivan viehättävästä kulmasta, kun sitä joskus jo syyskuussa sohvalla makoillessa katselin. Silloin täytyi ottaa tämä kuva:
No, miten tästä tuolista tuli tällainen mielestäni varsin kaunis yksilö ja milloin? Tuolihan on näitä viiskytlukulaisia yksilöitä, joka alkujaan oli varsin ruma viininpunaisella kankaalla päällystetty ja nukkavierun näköinen. Ei ollut tuolin kohtalo kovin häävi. Siinä ei halunnut istua ja se oli jo saamassa tuomion pilkkomalla jalat saunapuiksi ja laittamalla loput roskiin tyylillä.
Olin useampi vuosi sitten käymässä Keskisellä ja kiersin jo aiemmassa kesän kirjoituksessa kuvaamallani tavalla rutiininomaisesti siellä tavarapuodin puolella ja menin kangasosastolle. Sieltä löysin kankaan, joka suorastaan pysäytti minut. Ostinkin sitä aikamoisen määrän tietämättä mihin sitä tulen käyttämään. Täytyy todella sanoa, että olen tullut ostaneeksi Keskiseltä melkoisesti kankaita, joskin pääasiassa lastenkankaita tilkkutöitä varten.
Taustoitukseksi tuolin ja kankaan kohtaamiselle kerron pienen syrjäpolun TV -sarjaan Kosto. Jos joku tuli sitä seuranneeksi, muistaa miten sarjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Long Islandille Hamptonsiin, siis siellä New Yorkin lähellä sijaitsevalle loma-alueelle. Siis en ole siellä käynyt, mutta haluaisin käydä. Koska meillä seurattiin tätä sarjaa kaikki kaudet tiiviisti, tuli sarjassa päätapahtumapaikkana olevan iso kartano tilana varsin tutuksi. Pääosan esittäjällä, talon rouvalla, oli todella ihana, erittäin kookas nojatuoli. Tuolissa oli Keskiseltä löytämäni kankaan kaltainen kangas. Tämän tarinan loppuhan on selvä, meidän vanha pikkutuoli sai uuden päällisen ja nyt se ilahduttaa suunnattomasti.
Samaa vaatimatonta ja vaaleaa kauneutta kuin tämän tarinan tuolissa, on mielestäni harsokukissa...
Kommentit
Lähetä kommentti