Mrs 60 Something

Pitkän blogitauon jälkeen ajattelin tulla tervehtimään teitä. Monta juttua on ollut mielessä mistä kirjoittaisin, mutta aina vaan kirjoitukseni on siirtynyt kauemmas. Nyt ajattelin muutaman ajatuksen pienen itsereflektion myötäilemänä kirjoittaa jotain täytettyäni viime sunnuntaina 70 vuotta. Kiitos, kuuluu hyvää ja tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin aiemminkin ennen tätä maagista 70 vuoden ikäpyykkiä. Ihan on helppo vastata, kun tätä silloin tällöin kysytään. Osaan siis odottaa sitä, että kiinnostaahan se ainakin itseäni nuorempia, että minkälaista on olla tässä vaiheessa elämänkaarta. Olen vasta niin tuore seitsemänkymppinen, että ei voi vielä ikäänkuin rinta rottimgilla mitään isompaa sanoa. Voin vain kuvailla sitä, miten nyt elämä jatkuu. Ja luonnollisesti voin vain toivoa, että mitään suurta muutosta ei tulisikaan kovin nopeasti.  Tuo tämänkertaiaen blogikirjoitukseni otsikko nappasi minuun juuri tänä aamuna, kun luin jostain mediasta jutun, että Ruotsin Tv.ssä on alkanut Studio 65 -oh

Kesä tuli tänä vuonna vihdoinkin ja samalla pitkään odotettuna. Niin monien muiden tavoin odotin melkein malttamattomasti, että tuntuisi kesältä. Koska en monestakaan syystä saanut tehtyä kesäkuun alussa pihatöitä siten kuin yleensä teen, olin niin onnellinen (ja samalla onnekas), että olin varannut kotiin siivouksen juuri oikeaan hetkeen. Nimittäin epäonneksi ikuisesti itsestään muistuttava selkäsairaus iski täydellä voimalla sen ihanan viikonlopun jälkeen, jonka vietin riemuylioppilasjuhlissa nuoruusvuosien kotipaikkakunnalla. Ei olisi minusta ollut siivomaan taloa ja varsinkaan pesemään olohuoneen ikkunoita, saunaa ja sen semmoista, jotka kuuluvat kesäkuun alkupuolen puuhiin. Ja se puutarha, siitä en sano mitään. Tiedät varmaan miltä tuntuu kun rikkaruohot rehottaa ja valtaa kukkapenkit. Sen sijaan iloitsen nyt siitä, että kotona on puhdasta. Ja sen lisäksi, että on puhdasta, on valoisaa. Ikkunan pesun yhteydessä vaihdettiin vaaleat verhot, pesin sohvien päällä olevat huovat ja pien

Viikonloppuna voi joskus tuntea itsensä puuhakkaaksi, levolliseksi ja rohkenisiko sanoa luovaksi. Ihmeellinen rauhallinen olo valtasi minut lauantaiaamuna. Nautin suunnattomasti, että sai vain olla. Kudoin kesken jäänyttä ja kaksi kertaa lähes kokonaan purettua neuletta ja oli mielessä monenlaista mitä voisi tehdä. Ja niinhän siinä sitten kävi... Koska olin lauantaipäivän yksin, ei tullut mieleenkään laittaa itselle uutta ruokaa ja etsin esille perjantain iltaruuan tähteitä. Osan olin antanut miehelle mukaan, kun hän lähti hakemaan mökiltä jotain tarpeellista omiin puutöihinsä. Koska jäljellä oli vielä reilusti riisiä, päädyin tekemään siitä suosikkiani eli paistettua riisiä.  Ja niinpä pieni kertaus siitä miten sen tein. Vinkiksi siis sinullekin, jos et ole aiemmin tehnyt tätä jämäriisin uudelleen tuunausta. Helppoa kuin heinän teko sanoisi kaupunkilaislapsenlapseni. By the way aivan ihanaa, kun osaavat näitä vanhan kansan sanontoja :) Laita paistinpannulle tai johonkin kasariin öljyä

Matkalla oleminen oli meille jo aika kaukainen muisto kaikkien näiden erilaisten ja erikoisten vuosien jälkeen. Maaliskuussa kävimme vihdoinkin kuuden vuoden jälkeen Ranskassa, josta on muodostunut meille molemmille läheinen maa. Olenkin joskus kirjoittanut suuresta (käytettäköön nyt kulunutta ilmaisua) rakkaudesta Ranskaan. Jo lukiovuodet luin ranskalaisia lehtiä ja opiskelin kolme vuotta tavallista kouluranskaa. En sen kummempaa kielitaitoa saavuttanut, mutta jollakin tavalla jotain ranskalaisuudesta siirtyi sieluuni ja näköjään pysyvästi. Miehellä on toki oma polkunsa tähän ihastukseen, jonka olemme jo vuosikymmeniä yhdessä jakaneet. Mutta eipä siitä sen enempää.  Pahoittelut, kun en saa kuvia tottelemaan ja pysymään oikeissa kohdissa, joka johtunee siitä, että ne on otettu kännykällä. Sitten vain tunnelmiin matkalta ja matkan jälkeen ja vähän siihen ruudulliseen pöytäliinaankin.                           Aivan aluksi oltiin Pariisissa yhden yön yli. Vihdoinkin kaikkien Pariisiin te

Nykyisin tahtoo vähän venähtää aikaa, että tulee kerrottua ajankohtaisia kuulumisia. Nytkin ollaan yhtäkkiä jo kevättalvessa. Tosin käsite kevättalvi lienee useille hyvin erilainen. Täällä mökillä Koillismaalla se tarkoittaa vielä sitä, että lumi ei ihan heti sula. Ei se lumen määrä, mutta ilmat pysyy vielä maaliskuussa kylminä eikä aurinkokaan sentään joka päivä näyttäydy lunta sulattaakseen. Ja onhan nyt hiihtolomalaisille aivan ihanaa, että pääsee hiihtämään, laskettelemaan tai muutoin vain nauttimaan talvesta. Me vietettiin hiihtolomaviikkoa Etelä-Suomen hiihtolomalaisten viettäessä lomaa meillä. Silloinkin käytiin mökillä ja käytiin seuraamassa pienempien lasketteluharjoitttelua Iso-Syötteellä.  Tultiin mökille viikonlopuksi ja nopeasti ovat päivät vierähtäneet. Minun puuhat on melkolailla samanlaisia riippumatta vuodenajasta. Nyt en ottanut suksia mukaan, joten ulkoilu jää aika lailla käveleskelyyn metsäautotiellä ja vähän metsässäkin. Taisin kirjoitella aiemmin, että nilkkaongel

Viime blogikirjoitukseni jälkeen olen ahkeroinu niiden vanhojen lankojen parissa, joista kirjoitin edellisessä postauksessa. Ja voi mihin väreihin päädyinkään! Tarkkaavaiset lukijat huomasivat, että monenmoista värisävyä oli villalangoissa, joista jaoin aiemmin yhden kuvan. Mutta kuva ei kertonut kyllä lähellekään totuutta siitä minkälainen värien kirjo ja minkälainen määrä lankoja minulla oli käytettävissäni. Eivät olisi kaikkia langat samaan kuvaan mahtuneet. Muutama lukija onkin jo kysynyt, että minkälainen neuleesta tuli. Joten tässä sitten juttua siitä miten käytin isomummon käyttämättä jääneitä lankoja. Aloittaessani minulla ei oikeastaan ollut värien eikä kuvioinnin suhteen mitään ideaa. Ehdin jo aloittaa neuletta viininpunaisen, harmaan ja valkoisen sävymaailmalla, mutta hyvin nopeasti lopetin työn ja loppujen lopuksi myös purin sen. Siitä tuli mieleen syntymäseutujeni eteläpohjalainen perinneneule ja varmaan kiva olisi sellainenkin ollut. Päätin ryhtyä työhön uudestaan.  Löysi

 On pitänyt päivittää kuulumisia tänne niin montakertaa, mutta aina vain se on jäänyt. Välillä tuntuu, että ketä se kiinnostaa mitä kuluu. Toisella kertaa totean itselleni, että niinhän minäkin seuraan muita ihmisiä ja saan eräänlaista vertaistukea tai ainakin "vertaisajattelua" (hups, tulikohan ihan uusi sana keksittyä muilta. Ja haluan ehdottomasti, että blogikirjoittamista on. Joten pienen tauon jälkeen täällä ollaan. Blogitauollekin taitaa löytyä syytä kirjoituksesta. Kryptisin väliotsikoin mennään. Kuvat on nyt otettu Iphone 13 kännykälläni. Kameran kanssa kävelemiset ovat olleet vähäisiä.                                   1. Elämä on... ja vähän ikäasiaa Se mitä elämä on, on suurikysymys, jonka äärellä ollaan melkein missä iässä tahansa. Olen tullut pohtineeksi elämän kulkua aina silloin tällöin täällä bloginkin puolella.  Ikäkriisejä olen kokenut oikeastaan kerran sellaisena, että muistan edelleen vahvasti miltä silloin tuntui. Tuo ikäkriisi oli pari vuotta kolmenkympi