Mrs 60 Something

Aluksi pitää heti todeta, että tykkään harmaasta väristä. Olen aina käyttänyt harmaita vaatteita ja sisustanut kotia harmailla väreillä. Tässä jutussa antaudun sekä ihastelemaan harmaita sisustuksellisiakin tunnelmia mökiltä ja kotoa että potemaan vähän kaukokaipuuta.  Oltiin viikko sitten viikonloppuna meidän maalla ja sattuikin niin sopivasti tosi harmaa sää juuri silloin. Tuolloin iski melankolia ja sitten iski kaukokaipuu. Tuollainen tunnelma taitaa ehkä eniten heijastella suhdettani ympäröivään harmaaksi muuttuneeseen syksyiseen luontoon. Olen ollut niin lumoutunut alkusyksyn väreistä, että menee hetki sulatellessa luonnon värittömyyttä. Onhan toki selvää, että lähes kolmen vuoden tauko matkasta pois kotoa alkaa olla jo aika pitkä aika. Että johan se oli aika alkaa haaveilla matkustamisesta. Jopa hetkellisesti innostuttiin puolisonkin kanssa pohdiskelemaan käyntiä meille rakkaassa Ranskassa. Miehen ollessa ulkona puuhailemassa omiaan, huomasin ikkunalaudalla meidän yhden ...

Että miten niin kuin on mennyt mielestäsi tänä keväänä, tekee mieli kysyä itseltä? Ja vastata samalla muillekin jotain. Joten näin pääsiäisviikolla kirjoitan pitkästä aikaa jotain tänne blogiin näistä kuluneista viikoista. Ensin aiheena tämä kauhea kevät, joka on ottanut jotenkin todella lujille. Meni pari viikkoa Ukrainan sodan syttymisestä, kun itsellä tilanne meni niin tunteisiin. Jostain syvältä nousi pintaan ne muistot, kun äiti joskus puhui evakkotaipaleestaan ja niistä ajoista sodan keskellä. Kesti viikon verran, että joka päivä ihan yllättäen tuli hetki, että itketti niin paljon. Samalla kyllä pystyi itselle selittämään miksi omat tunteet oli niin voimakkaita, mutta ei vain voinut mitään. Tuon yhden lohduttoman viikon jälkeen alkoi helpottaa. Auttoi paljon se, että vähensin uutisten seuraamista, joka tosiaan ei ollut helppoa tällaiselle uutisfriikille. Tunteiden vuoristoradalta ei ole voinut välttyä ja todella odotan nopeita päätöksiä Suomen ja suomalaisten turvaksi. Sitä olen ...

Onko tavallinen arki aivan aliarvostettu asia? Mikä tekee onnelliseksi arjen keskellä? Tällaista tuli mieleeni, kun jälleen kerran todistettiin, että me suomalaiset olemme maailman onnellisin kansa.  Ajattelen, että ehkä useampi meistä mieltää arjen hyvin tavalliseksi, eikä ehdi havaita onnen hetkiäkään arjesta. Aika usein nähdään viikonloppu ja pyhä jotenkin parempina aikoina ja onnellisuuden tunteitakin tuntuu löytyvän silloin helpommin.  Siis arki ja onnellisuus. Miten ne yhdistyvät toisiinsa omassa elämässäni ihan tässä ja nyt? Minkälaiset hetket ja asiat nostavat elämän arjen yläpuolelle ja lisäävät onnellisuuden tunnetta. Arvaat varmaan, että ei ole ollut  tämä kevättalvi ihan täydellistä "happy, happy" aikaa, kun tällaista pohdiskelen. Viime aikoina on ollut omaan makuuni liiankin paljon aika tylsän, joskus raskaankin tuntuisia, verkkaisia päiviä, pois lukien pari äkillistä talomme vaatimaa huomiota ja vaikka oma hammaslääkärireissu ja sen semmointa. Ei silti,...

Tiedäthän sen epämääräisen tunteen, kun kaipaat jonnekin. Usein et ehkä tiedä mitä kaipaat, mutta ehkä pystyt sen määrittelemäänkin, mihin. Minulle on käynyt niin. Ajattelin hieman kirjoitella tästä asiasta tällä kertaa. Oikeastaan senkin takia on helpottavaa kirjoittaa tämmöisestä asiasta, kun siitä juuri juttelin läheisen ystävän kanssa. Hän huokaisi syvään, että niin hänkin - tuntee kaukokaipuuta, kun otin asian esille. Ja kuinkahan moni siellä teissä lukijoissa sellaista kokee juuri nytkin tai ainakin näinä aikoina kaukokaipuuta? Luulen, että jokaisella meistä on joku ihan oma erityinen paikka, johon koetaan joskus kaukokaipuuta. Ehkä toinen maa, ehkä siellä joku kylä tai kaupunki tai joku maisema, jolla on erityinen paikka sydämessä. Minun paikkani on Ranskassa, jotain 80 kilometriä Pariisista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kaupunki, jossa olen käynyt niin usein, että en heti pysty laskemaan montako kertaa. Eikä sillä ole mitään väliä. Kun nyt ajattelenkin vain Compiégnea, tuota ih...

Tiedättekö mitä? Ihan kaikkia otsikon asioita ja niihin liittyviä tunteita on kuulunut näihin viikkoihin täällä meidänkin koronakuplassa. Puhun nyt vain omasta puolestani toki. Siksipä päätin nyt kertoa miten on mennyt näinä viikkoina. Ensimmäisessä korona-ajan postauksessa kirjoitinkin siitä miten ajattelen, että tulevaisuus on valoisampana edessä. Ja tottahan se niin on, nytkin, kun tätä poikkeustilaa on kestänyt jo monta viikkoa. Oikeasti ei enää osaa laskea viikkoja ja päivätkin ovat yhtä ja samaa. Perusluottamus on ennallaan. Tulevaisuuden valo on tallella. Mutta aikamoista tunteiden vuoristorataa on välillä mennyt. Että siitäpä jokunen esimerkki, joita viikko sitten pääsiäisen lopettelun merkeissä kirjoittelin. Siinähän kävi niin kuin bloggaajalle toisinaan käy, että juttu jää ns pöytälaatikkoon. Tulee jotain muita ajatuksia eikä pidä omaa kirjoitustaan julkaisemisen arvoisena. Mutta niin kävi, että edestäni kirjoituksen löysin ja päätin sen nyt editoida loppuun muutam...