Ei toi mikään mummo oo ... sanottiin lapsenlapselleni. Ja muutakin pohdintaa iästä ja ikääntymisestä.

Missä tuon otsikon mukaisen lauseen kuulin, siitä lisää tässä kirjoituksessa ja sananen siitä minkälaista pohdintaa lause minussa aiheutti.

Ollaan oltu viikko yhden lapsemme perheen luona tällä viikolla. Hain pari päivää sitten pitkästä aikaa kuusivuotiasta (kohta seitsemän vuotias ekaluokkalainen neito M) lapsenlasta päiväkodista. Isoveli on päivät meidän kanssa, mutta pikkusisko haluaa olla viimeiset viikot päiväkodissa leikkimässä kavereiden kanssa. Oli kesäpäivä ja minulla oli jalassa farkut, vaalea anorakki avoimena lepattaen ja varmaan jotkut lenkkarit tai converset jalassa. Neito M seisoi kavereitten kanssa päiväkodin aidan sisäpuolella - niinhän lapset usein ovat, kun odottavat hakijaa. Neito M sanoi kavereille, että mummi tulee. Silloin ympärillä olleet pojat katsoivat toisiaan ja kuin hidastetusta filmistä muistan tapahtuman ja sanat, jotka painuivat syvälle mieliini; EI TOI MIKÄÄN MUMMO OLE!!!

Taisin sanoa myöhemmin puolisolle ja pojallekin mitä kuulin. Hyväntahtoisesti hymyilivät. Joku tuossa lauseessa sai minut melkein pois tolaltaan, että minäkö en mikään mummo ole!?!.. Päätin saman tien, että tästä pitää kirjoittaa. Bloggaaja voi kirjoittaessaan myös selvitellä itselleen asioita ja sillä tavoin käsitellä asiaa, joka mietityttää.  Kuten kirjoitin, tämä tapahtuma kosketti jotenkin syvältä. Puran siihen liittyen ikääntymisilmiötä seuraavassa myös juuri ilmestyneen artikkelinkin innottamana.

Ensinnäkin ulkoiset mummouden merkit, joiden perusteella lapset minua arvioivat. Olen jo pari kesää kulkenut noissa vastaavissa vaatteissa, joka kesämekkojen ohella kuvaa perustyyliäni keväästä syksyyn, sellaista seniori-ikää lähestyvän ihmisen tyyliä. Tänä keväänä jopa vastaavanlainen tyyli on saanut trendinimenkin eli coastal grandmother.  Luulisi, että olisin todiste nykyisestä mummotyylistä. Mutta ei ehkä sittenkään pienten lasten mielestä.

No, mennään seuraavaksi ikääntymiskysymykseen syvemmälle, sillä olen jo kolmenkympin iästä lähtien ollut erityisen kiinnostunut ikääntymisilmiöstä. Jo neljäkymmentä vuotta sitten silloisten tutkimusten valossa todettiin kaksikin asiaa, joita toisinaan olen pohtinut. Toinen on ilmiselvästi liikunta tai liikkuva elämäntyyli yleensä. Jo tuolloin tiedettiin liikunnan merkitys ikääntyessäkin ja erityisesti se, että missä iässä tahansa on hyödyllistä aloittaa liikkumaan aktiivisesti. Se todellakin tarkoittaa ihan kaiken ikäisiä ja ihan pienin askelinkin voi aloittaa. Liikunta vaikuttaa myöhempään toimintakykyyn aivan ratkaisevasti, siis siihen on syytä satsata minkälainen lihasvoima, liikkuvuus ja tasapaino on. 

Toinen seikka, joka tuolloin 1980 -luvulla todettiin tutkimuksissa, on yleisen henkisen ja fyysisen aktiivisuuden määrän pysyvyys eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Nelisenkymmentä vuotta sitten oltiin tutkimuksiinkin perustuen sitä mieltä, että ennen eläkkeelle jäämistä olisi hyvä löytää jotain harrastusta tai toimintaa, joka sitten myöhemmin olisi osa aktiivista eläkeläisen elämää. Silloin todettiin, että ihmisen aktiivisuuden määrä olisi vakio ja sen takia olisi hyvä ajoissa ikään kuin valmentautua eläkkeelle jäämisen jälkeiseen elämään. Tuota aktiivisuusseikkaa voisi kommentoida monellakin tapaa ja varmaan pitäisi päivittää käsitystä vastaamaan tätä nykyistä elämänmuotoa. Nimittäin rohkenen olla sitä mieltä, että nykyisin työelämässä olevilla on rajallinen mahdollisuus lisääntyneeseen aktiiviseen harrastustoimintaan. Uskoisin, että nyt ja tässä ajassa on aktiivinen elämä toisenlaista kuin oli aikana ennen iformaatioteknologiaa ja tietotekniikan käyttöönottoa.  Nykyinen informaatioyhteiskunta saa melkeinpä kenet tahansa aktiivisemmaksi pelkästään jo tietoteknisin mahdollisuuksin. Some on osa myös ikääntyvien elämää nykyisin.  Monet seuraavat uutisia netistä ja harrastavat monia asioita tietotekniikkaa hyväksi käyttäen.  Joitakin asioita eivät kaikki tee työelämässä ollessa lainkaan samalla tavalla. Omalta osaltakin voin luetella monta asiaa, jotka olen tietotekniikkaa hyväksi käyttäen aloittanut vasta eläköitymisen myötä. Ennen töistä pois jäämistä en koskaan lukenut netistä iltapäivälehtiä. Nyt se on jokapäiväistä. Ennen eläköitymistä, en ollut oikeastaan koskaan valokuvannut, mutta sitten hankin kameran ja aloin valokuvaamaan ja kuvien tallentamiseen sekä mahdolliseen käsittelyyn tarvitsen tietokonetta. Aloitin bloggaamisen, liityin facebookkiin ja instagramiin vasta suunnilleen 63 -vuotiaana. Voit luetella lähipiiristäsi varmaan useita erilaisia esimerkkejä, miten paljon uutta töiden jälkeinen elämä mahdollistaa. Ja toden totta, osa palaa takaisin työelämään, tehtyään muutamat pitkään "rästissä" olleet hommat pois. Töihin paluukin vaikka osa-aikaisesti voi olla ihan mielekästä!

Juuri tänään 16.6. kun tätä kirjoitan, luin ikääntymiseen liittyvän artikkelin Helsingin Sanomista. Minttu Mikkonen on kirjoittanut artikkelin "Minkä ikäiseksi koet itsesi" Hän pohtii juuri sopivasti lähtökohtaisesti juuri tätä samaa teemaa, josta kirjoitan eli minkä ikäinen olet ja onko olemassa jotain vakiota ikään liittyen. Hän kirjoittaa heti alkuun, että on olemassa ainakin kolme ikää: fyysinen, koettu ja toivottu ikä. En luonnollisestikaan käy referoimaan hänen kirjoitustaan, mutta suosittelen sen lukemista. Mielenkiintoista artikkelissa on se, että vanhemmat ikäluokat kokevat itsensä selvästi ikäistään nuoremmaksi. On myös saatu tutkimustuloksia, joiden mukaan pieni ero toivotun ja fyysisen iän välillä on hyvä asia, kirjoittaa Mikkonen siteeraten norjalaisia tutkimustuloksia. Erityisesti itsellä nousee artikkelista esille havainto, että naiset vaikuttaisivat kokevan miehiä enemmän yhteiskunnan tarjoavan monipuolisempia mahdollisuuksia ikääntymisen myötä. Tosiasiassa ihmiset elävät nykyisin pitempään terveempinä. Jo joitakin vuosia sitten tuotiin esiin uusi ikätermi, joka on myöhäiskeski-ikäinen. Se ikäkausi on 65-80 -vuotiaat. Tämän hetken tiedon valossa ja se mainittiin myös artikkelissa, vanhuudesta alettaisiin puhumaan 80 ikävuodesta lähtien. Oma näkemykseni on myös se, että nykyisin eletään aktiivisempina pidempään tai oikeastaan ollaan kaikissa ikäluokissa aktiivisempia kuin edellisinä vuosikymmeninä. Onneksi, ja painotan sanaa onneksi, monet ovat myös huomanneet senkin, että on syytä hallita omaa ajan käyttöään paremmin. Aika näyttää miten käsityksemme ikääntymisestä ja toimintatapamme ikääntyessä muuttuu tulevaisuudessa. 

Edellä kuvattu ei suoranaisesti anna vastausta siihen kysymykseen, mistä lähdin liikkeelle. Palaankin vielä lopuksi näihin pukeutumiskysymyksiin. Pienen lapsen tahaton ulkoisiin seikkoihin perustuva kommentointi ei ole merkittävä, mutta jotenkin se sai liikkeelle saman pohdinnan, josta olen joskus puhunut ystävien kanssa, että miten "tämän ikäisen" on soveliasta pukeutua, miltä voi näyttää. Jollakin lailla itselläkin on mielessä se kuva mummoista toisen mummoni ajalta seitsemänkymmentä luvulla. Hän on minun mielikuvani sen aikaisesta mummosta, joka oli syntynyt 1800 -luvun lopulla. Oman edesmenneen äidin osalta mielikuva on jo toisenlainen, sellainen vähän rohkeampi tapa pukeutua, ehkäpä ei niin - no mummomainen. Olemme ystävien kanssa tulleet siihen tulokseen, että pukeudutaan niin kuin hyvältä tuntuu, tehdään omia valintoja omaan tyyliimme sopivasti, mutta toivottavasti tilannetajuisesti. Mummokin saa meikata tai olla meikkaamatta, pitää poninhäntää tai letittää tukkansa, värjätä hiuksia tai antaa harmaantua kokonaan. Ilman muuta kannustan omanlaiseen elämäntyyliin. Ollaan vaan ikääntymisen myötä omia itsejämme, ehkä emme sentään mikään paras painos entisestä 45 -vuotiaasta minästämme. Sitähän emme me lähes 70 -vuotiaat enää ole emmekä halua olla, siis nuoria. Mutta se miltä tuntuu, nuoremmalta kuin ikävuodet näyttää. Se on hyvä. 

Lopuksi vielä sellainen huomio - ei niin relevanttia, mutta nuo converset on vaan niin kivat, sanoisin nuorekkaat ... 

Mukavaa kesää sinulle!