Hidastamisen välttämättömyydestä aurinkoisena sunnuntaiaamuna
Aurinkoinen sunnuntaiaamu ja onnekkaasti vielä päästiin mökille. Olo on edelleen hieman epätodellinen huomaan miettiväni ihan täydellisen aurinkoisena aamuna.
Avaan keittiön verhot ja ihan kaikki on niin kuin aina on ollut. Sama, olisiko lähemmäs sata vuotta vanha navetta näkyy pihan toisella puolella kuten aina ennnekin. Ja aurinko nousee tuosta vasemmalta niin kuin aina nousee. Otan kuvan ja kaksikin.
Olen herännyt vallan aikaisin eli puoli seitsemältä - eilen heräsin puoli kuudelta- siis talviaikaa. Kännykän kello osoittaa kesäaikaa. No, kesä, se on vielä ajatus, joka tulee todelliseksi täälläkin parin kuukauden päästä.
Nyt on kevät, jota ei uskoisi noista lumimääristä, joita täällä mökin alueella vielä on. Viikko sitten oli ehkä viisi astetta plussalla ja maa oli märkä kuten lumikin. Nyt on piha ja pihatie jäätiköllä. Onneksi otin Icebugit mukaan! Onneksi, sillä ne piti eilen tullessamme laittaa jo autossa jalkaan, jotta pääsin kaatumatta autosta taloomme. Ja nyt myöhemmin ulkoilemaan. Todellakin, kevät keikkuen tulevi. Kotona kaupungissa on lumi sulanut vauhdilla ja siellähän oli todella vähä lunta tänä talvena. Siellä pääsee pian rapsuttamaan kukkapenkistä roskia pois.
Uhmaten talon kaikkinaista kaaosta kesken olevan remontoinnin aikana isossa oleskeluhuoneessa otan sittenkin kuvan. Avattuani keittiön verhot, tuumailen ottaisinko ehkä vielä kupillisen teetä. Olen siivonnut aamupalan tarvikkeet pois pöydästä. Näyttää seesteisemmältä. Valikoin tarkkaan kuvakulman pienen selityksen kera. Takana näkyvä rottinkituoli jää huoneeseen. Vieressä pilkottava ikivanha sohva lähtee, samoin toinen sohva huoneen toiselta puolelta lähtee, luulisin. Kaikki tyynyt jäävät. SITKU...
Ja niinpä niin, sisälleni on kasvanut tietoisuus siitä, että kaikki tapahtuu tänä keväänä ehkä vieläkin hitaammin kuin olin ikinään kuvitellut. Ihan oikeasti voin istua ja tuijotella teekuppia tai teekannua ja mietiskellä sisustusta aika pitkään, sillä nyt jos lähdet tilaamaan jonkun kalusteen, jota ei saa suoraan kaupasta (ja jos koronaa vastaan tarkoitettuja suosituksia uhmaten yleensäkin menet muuhun kauppaan kuin ruokakauppa), et tiedä milloin saat tilaamasi kalusteen.
Samalla on hienoa, että tiedät tämänkin ajan menevän ohi. Tästä ajatuksesta taisin viimeksi kirjoittaa. Tulee aika, jolloin asiat ovat taas mahdollisia. Mutta jäisikö tästä jokin muistijälki pidempään? Sitä mietin monien muiden tavoin. Oppisimmeko olemaan hieman armollisempia itsellemme, toinen toisillemme ja ennen muuta oppisimmeko jotain uutta elämänrytmistä. Tietoisuus, että milloin vain kaikki voi muuttua niin, että me emme voi siihen vaikuttaa, tullee olemaan yhteinen kokemus. Se jättää jonkin pysyvän jäljen käyttäytymiseemme. Hidastaminen. Olkoot niin hyvä.
Sunday morning at our cottage (summerhouse) in the country. Opening curtains in the kitchen to the yard of this old farm. Somewhere, also at our home in the city, spring is more advanced than here. However I know in two months summer is here too. When having one more cup of tea I am thinking so much about this time of slow down because of cover 19. The situation is same for all of us everywhere where ever we are. What does it change in the world and what does it change at our lives? I am sure that we have learned something important and there will be better times ahead.
Avaan keittiön verhot ja ihan kaikki on niin kuin aina on ollut. Sama, olisiko lähemmäs sata vuotta vanha navetta näkyy pihan toisella puolella kuten aina ennnekin. Ja aurinko nousee tuosta vasemmalta niin kuin aina nousee. Otan kuvan ja kaksikin.
Olen herännyt vallan aikaisin eli puoli seitsemältä - eilen heräsin puoli kuudelta- siis talviaikaa. Kännykän kello osoittaa kesäaikaa. No, kesä, se on vielä ajatus, joka tulee todelliseksi täälläkin parin kuukauden päästä.
Nyt on kevät, jota ei uskoisi noista lumimääristä, joita täällä mökin alueella vielä on. Viikko sitten oli ehkä viisi astetta plussalla ja maa oli märkä kuten lumikin. Nyt on piha ja pihatie jäätiköllä. Onneksi otin Icebugit mukaan! Onneksi, sillä ne piti eilen tullessamme laittaa jo autossa jalkaan, jotta pääsin kaatumatta autosta taloomme. Ja nyt myöhemmin ulkoilemaan. Todellakin, kevät keikkuen tulevi. Kotona kaupungissa on lumi sulanut vauhdilla ja siellähän oli todella vähä lunta tänä talvena. Siellä pääsee pian rapsuttamaan kukkapenkistä roskia pois.
Ja niinpä niin, sisälleni on kasvanut tietoisuus siitä, että kaikki tapahtuu tänä keväänä ehkä vieläkin hitaammin kuin olin ikinään kuvitellut. Ihan oikeasti voin istua ja tuijotella teekuppia tai teekannua ja mietiskellä sisustusta aika pitkään, sillä nyt jos lähdet tilaamaan jonkun kalusteen, jota ei saa suoraan kaupasta (ja jos koronaa vastaan tarkoitettuja suosituksia uhmaten yleensäkin menet muuhun kauppaan kuin ruokakauppa), et tiedä milloin saat tilaamasi kalusteen.
Samalla on hienoa, että tiedät tämänkin ajan menevän ohi. Tästä ajatuksesta taisin viimeksi kirjoittaa. Tulee aika, jolloin asiat ovat taas mahdollisia. Mutta jäisikö tästä jokin muistijälki pidempään? Sitä mietin monien muiden tavoin. Oppisimmeko olemaan hieman armollisempia itsellemme, toinen toisillemme ja ennen muuta oppisimmeko jotain uutta elämänrytmistä. Tietoisuus, että milloin vain kaikki voi muuttua niin, että me emme voi siihen vaikuttaa, tullee olemaan yhteinen kokemus. Se jättää jonkin pysyvän jäljen käyttäytymiseemme. Hidastaminen. Olkoot niin hyvä.
Sunday morning at our cottage (summerhouse) in the country. Opening curtains in the kitchen to the yard of this old farm. Somewhere, also at our home in the city, spring is more advanced than here. However I know in two months summer is here too. When having one more cup of tea I am thinking so much about this time of slow down because of cover 19. The situation is same for all of us everywhere where ever we are. What does it change in the world and what does it change at our lives? I am sure that we have learned something important and there will be better times ahead.
Kommentit
Lähetä kommentti