kaurimäkeläisyyttä aamiaisella ranskalaisittain
tiedättehän kaurismäkeläisyyden, johon kuuluvat vaatimattomuus, hiljaiset hetket, kauneus, joka on katsojan silmissä. Se ei ole vain meidän suomalaisten yksinoikeus!
Kirjoitin vastikään matkasta Ranskaan ja lupailin palata matkaan uudemman kerran toisissa merkeissä. Enhän tietenkään malta odottaa pitempään, koska kokemukset, joita nyt kuvaan, olivat niin voimakkaita, että yritän edes jotenkin päästää teidän kuvittelemaan niitä.
Oivallus, jonka koin, tarkkaan ottaen voi sanoa täsmälleen yhtä aikaa koimme mieheni kanssa, vaatii hieman kerrontaa. Kaikki alkaa vaatimattomasta, mutta siististä ja meille aiemminkin tutuksi tulleesta hotellista ja tapahtuu hotellin aamiaishuoneessa.
Valitsemme aamiaispöydän, joka on siinä sopivasti niin, että voin katsoa ulos kadulle päin. Siis käytännössä ei juuri mitään näy, koska ikkunoiden alaosa on peitetty vaalealla koristeteipillä. Huoneen perällä ovat pitkä tiskit, joiden takana seisoo joinakin aamuina yksi, satunnaisesti kaksi naista, jotka tervehtivät, tulevat pöytään ja kysyvä mitä juotavaa; kahvia, teetä vai kaakaota. Tilaamme teetä. Samalla hän kysyy mitä haluamme tuoremehuksi. Tilaamme appelsiinimehua.
Kuten huomasitte pöytään oli valmiiksi katettu patongit ja croisantit. Käymme hakemassa sivupöydiltä tarjolla olevat murot, myslit, jogurtit, leikkeleet ja juustot. Istumme varmaankin hartaan oloisesti ja hieman suomalaisittain jotain jutellen. Siinä istuessa katsahdan ylös, jolloin tajuan näkeväni jotain kiinnostavaa. Lähimpänä ikkunaa istuu muutama vanhempi nainen ja mies ja kaksi miestä siinä juttelee muuten vain keskenään. Sitten huomaan lattialla makaavan ison koiran. Tänä ensimmäisenä aamuna siirrymme huoneisiin, mutta aamiaishuone jo ehtii tyhjentyä enkä voi välttää kiusausta ottamatta kuvia. Ketään muuta ei ole enää paikalla. On vain niin pysähdyttävä olo. Hotellihuoneen ikkunasta näen hetken päästä, kun tämä seurue koirineen ohittaa hotellin patonki mukanaan.
Sitten seuraavana aamuna, kun aamupala toistuu, katsahdamme mieheni kanssa silmänräpäyksessä toisiamme ja oivallamme mitä olimme nähneet ja kokeneet. Nämä naiset ja myös mies ovat vuorollaan tuon pitkän tiskin takana ja he tiskaavat!!! Toteamme lähes yhteen ääneen, kun kahdestaan jäimme, tämä on kun Kaurismäen elokuvasta. Meitä on vain muutama asiakas. Joka päivä samoin rutiinein meidät kohdataan, ystävällisesti, mutta hiljaisesti. Paikka on vaatimaton, siisti ja täydellisen originelli. Voitko kuvitella syöväsi aamiaista hotellissa, jossa syödessäsi joku tiskaa astioita, toinen kuivaa niitä koko ajan eteensä tuijottaen ja tarvittaessa he menevät vieressä olevaan hotellin minikokoisen vastaanottotiskin taakse ojentaakseen avaimen (siis oikea avain oikeasta avaintaulusta) tai hoitavat laskutuksen. Sitten he palaavat tiskin taakse jatkamaan siitä mihin jäivät.
Kirjoitin vastikään matkasta Ranskaan ja lupailin palata matkaan uudemman kerran toisissa merkeissä. Enhän tietenkään malta odottaa pitempään, koska kokemukset, joita nyt kuvaan, olivat niin voimakkaita, että yritän edes jotenkin päästää teidän kuvittelemaan niitä.
Oivallus, jonka koin, tarkkaan ottaen voi sanoa täsmälleen yhtä aikaa koimme mieheni kanssa, vaatii hieman kerrontaa. Kaikki alkaa vaatimattomasta, mutta siististä ja meille aiemminkin tutuksi tulleesta hotellista ja tapahtuu hotellin aamiaishuoneessa.
Valitsemme aamiaispöydän, joka on siinä sopivasti niin, että voin katsoa ulos kadulle päin. Siis käytännössä ei juuri mitään näy, koska ikkunoiden alaosa on peitetty vaalealla koristeteipillä. Huoneen perällä ovat pitkä tiskit, joiden takana seisoo joinakin aamuina yksi, satunnaisesti kaksi naista, jotka tervehtivät, tulevat pöytään ja kysyvä mitä juotavaa; kahvia, teetä vai kaakaota. Tilaamme teetä. Samalla hän kysyy mitä haluamme tuoremehuksi. Tilaamme appelsiinimehua.
Kuten huomasitte pöytään oli valmiiksi katettu patongit ja croisantit. Käymme hakemassa sivupöydiltä tarjolla olevat murot, myslit, jogurtit, leikkeleet ja juustot. Istumme varmaankin hartaan oloisesti ja hieman suomalaisittain jotain jutellen. Siinä istuessa katsahdan ylös, jolloin tajuan näkeväni jotain kiinnostavaa. Lähimpänä ikkunaa istuu muutama vanhempi nainen ja mies ja kaksi miestä siinä juttelee muuten vain keskenään. Sitten huomaan lattialla makaavan ison koiran. Tänä ensimmäisenä aamuna siirrymme huoneisiin, mutta aamiaishuone jo ehtii tyhjentyä enkä voi välttää kiusausta ottamatta kuvia. Ketään muuta ei ole enää paikalla. On vain niin pysähdyttävä olo. Hotellihuoneen ikkunasta näen hetken päästä, kun tämä seurue koirineen ohittaa hotellin patonki mukanaan.
Sitten seuraavana aamuna, kun aamupala toistuu, katsahdamme mieheni kanssa silmänräpäyksessä toisiamme ja oivallamme mitä olimme nähneet ja kokeneet. Nämä naiset ja myös mies ovat vuorollaan tuon pitkän tiskin takana ja he tiskaavat!!! Toteamme lähes yhteen ääneen, kun kahdestaan jäimme, tämä on kun Kaurismäen elokuvasta. Meitä on vain muutama asiakas. Joka päivä samoin rutiinein meidät kohdataan, ystävällisesti, mutta hiljaisesti. Paikka on vaatimaton, siisti ja täydellisen originelli. Voitko kuvitella syöväsi aamiaista hotellissa, jossa syödessäsi joku tiskaa astioita, toinen kuivaa niitä koko ajan eteensä tuijottaen ja tarvittaessa he menevät vieressä olevaan hotellin minikokoisen vastaanottotiskin taakse ojentaakseen avaimen (siis oikea avain oikeasta avaintaulusta) tai hoitavat laskutuksen. Sitten he palaavat tiskin taakse jatkamaan siitä mihin jäivät.
Kommentit
Lähetä kommentti