Kesän valo ja nukkuminen
suomalaisuuteen kuuluu valo ihan vain syystä, että suuren osan vuotta emme saa riittävästi valoa useimpien mielestä ja tämän ihanan kesäkauden valoa tulvii ylenpalttisesti suorastaan yötä päivää! Tunnustan auliisti, että olen juuri niitä, jotka ehkä jollain käsittämättömällä tavalla kokevat elävänsä ikäänkuin väärässä ympäristössä suhteessa valoon. Joidenkin suhteellisen huonosti nukuttujen öiden jälkeen tätäkin tulee helposti mietittyä tällaiseltakin kannalta. Toinen tietty on se, että miettii liittyykö tämä iän karttumiseen. Huom! vältän näköjään puhumista ikääntymisestä?
Täytyy varmaan tarkentaa. Elokuulla syntyneenä rakastan juuri tuota täydellistä ajankohtaa, jolloin päivällä on valoa ja illalla sitten jossain vaiheessa tulee hämärää. On myös vain mukavaa, kun saa hieman lisätä mukavasti vaatettakin ja nuoruusmuistona nousee mieliin joku Love story elokuvan tunnelma, jossa naisella oli päällä ruudullinen hame, paitapusero ja kirjat sidottuna vyöllä toisiinsa. Syksyn edetessä käy minulle kuten monelle muulle, että ei ihan ole helppo löytää positiiisuutta marraskuun harmaudesta. Kovasti on sen suhteen tehtävää. Entä sitten, arvelen jonkun teistä jo miettivän.
Toisekseen perisuomalaisesti rakastan kevään ja kesän tuloa, sitä että saa keventää vaatteita, kaivaa tennarit esiin ja nauttia auringon valosta ja lämmöstä... myös satunnaisesti toki yöttömistä öistä. Sitten tulee se kuuluisa Mutta!
Kaupungista ja kotimme makuuhuoneesta piti tosiasiassa kirjoittaman. Huone on pohjoisen puolella, aavistuksen koilliseen, jolloin aamuyön ensimmäiset säteet pujahtavat huoneeseen laskosverhon ja sen eteen vetämieni sivuverhojen läpi ja sitten herättävät minut. Nyt ymmärrätte ehkä paremmin mistä puhun. Pahimmillaan yö jää aika lyhyeksi auringon paistaessa läpi yön. Varsinkin, kun aamulla täytyy lähteä töihin. Minulle sopisi vallan mainiosti että yöt olisivat näin kesäaikaan pilvisiä! Hah, mikä toive. Toinen vaihtoehto ja varmasti helpompi ja luomakunnalle sopivampi vaihtoehto on sitten se, että lähden hankkimaan pimennysverhon tai -kaihtimet. Niitä kuulemma löytyy ihan vain Jyskist tai Hemtexistä.
Tähän lopuksi kuvina muuten aivan käsittämättömän hienoa illan valoa, joka täytyy sanoa yllätti minut täydellisesti tässä erään ihanan kauniin ja aurinkoisen päivän päätteeksi, kun olin menossa nukkumaan. Silloin tuntui suurelta vääryydeltä vetää verhot ikkunan eteen.
Täytyy varmaan tarkentaa. Elokuulla syntyneenä rakastan juuri tuota täydellistä ajankohtaa, jolloin päivällä on valoa ja illalla sitten jossain vaiheessa tulee hämärää. On myös vain mukavaa, kun saa hieman lisätä mukavasti vaatettakin ja nuoruusmuistona nousee mieliin joku Love story elokuvan tunnelma, jossa naisella oli päällä ruudullinen hame, paitapusero ja kirjat sidottuna vyöllä toisiinsa. Syksyn edetessä käy minulle kuten monelle muulle, että ei ihan ole helppo löytää positiiisuutta marraskuun harmaudesta. Kovasti on sen suhteen tehtävää. Entä sitten, arvelen jonkun teistä jo miettivän.
Toisekseen perisuomalaisesti rakastan kevään ja kesän tuloa, sitä että saa keventää vaatteita, kaivaa tennarit esiin ja nauttia auringon valosta ja lämmöstä... myös satunnaisesti toki yöttömistä öistä. Sitten tulee se kuuluisa Mutta!
Kaupungista ja kotimme makuuhuoneesta piti tosiasiassa kirjoittaman. Huone on pohjoisen puolella, aavistuksen koilliseen, jolloin aamuyön ensimmäiset säteet pujahtavat huoneeseen laskosverhon ja sen eteen vetämieni sivuverhojen läpi ja sitten herättävät minut. Nyt ymmärrätte ehkä paremmin mistä puhun. Pahimmillaan yö jää aika lyhyeksi auringon paistaessa läpi yön. Varsinkin, kun aamulla täytyy lähteä töihin. Minulle sopisi vallan mainiosti että yöt olisivat näin kesäaikaan pilvisiä! Hah, mikä toive. Toinen vaihtoehto ja varmasti helpompi ja luomakunnalle sopivampi vaihtoehto on sitten se, että lähden hankkimaan pimennysverhon tai -kaihtimet. Niitä kuulemma löytyy ihan vain Jyskist tai Hemtexistä.
Tähän lopuksi kuvina muuten aivan käsittämättömän hienoa illan valoa, joka täytyy sanoa yllätti minut täydellisesti tässä erään ihanan kauniin ja aurinkoisen päivän päätteeksi, kun olin menossa nukkumaan. Silloin tuntui suurelta vääryydeltä vetää verhot ikkunan eteen.
Kommentit
Lähetä kommentti