Toukokuun terveisiä kotoa, mökiltä ja pihahommista

Nythän kävi niin, että toukokuu meni ohi ihan yllättäen. Onko siellä muita, jolle olisi niin voinut käydä? Että ihan kokonainen kuukausi kiitää ohi. Ei sen puoleen etteikö olisi ollut täynnä tapahtumia. On ollut kiva kuukausi ja monenlaisia tapahtumia. Ehti kuulua parikin viikkoa, jotka kuului pääasiassa pikkulapsiperheen arkea niin Etelä-Suomessa kuin täällä kotona. 

Ajattelinkin vain tulla kertomaan, että täällä ollaan. Parhaillaan minulla on ollut pari päivää lievää nuhakuumetta. Ja sitä tässä yritän parannella. Ihan vain oleilen ja mietin aikani kuluksi millä tavoin voisi kotiin tuoda kesäistä tunnelmaa. Jossain määrin jotain viitteitä kesän sisustamisajatuksista (tai ajattelemattomuudesta - mikä outo ilmaisu!) taitaa näkyäkin meillä. Siivotessani alkukuusta olohuonetta laitettiin kesän ajaksi pois meidän villamatto. Meillä ei ole varsinaista kesämattoa, mutta tuotiin mökiltä valkoinen (tai oikeastaan ei enää niin valkoinen) matto meidän olohuoneeseen. Se ei ole enää valkoinen, koska pesulassakaan siitä ei saatu alkuperäisen puhtaan valkoista. Otin jossain vaiheessa kuvankin olohuoneesta, että aika vaalealta näyttää nyt. Mustikan varvutkin olivat toukokuussa niin hentoisia ja herkkiä.



Piha- ja puutarhatyöt on jäänyt vielä vaiheeseen ja meidän puutarhassa on aika vähäistä kukintaa. Kävin jo vähän repimässä voikukkia laattakivien välistä pois ja valmistelin yhtä penkkiä, kun vointi tuntui sopivalta. Toivottavasti parin päivän päästä jaksan sitten tehdä paremmin puutarhatöitä. Tänään paistoi aurinko ja välillä satoi. Onneksi norjanangervoihin ja kahteen pieneen kirsikkapuuhun tulee kukat jo tällä viikolla. Ihanaa. 

Meillä ei siis ole todellakaan mikään unelmien puutarha vaan sellainen käytännöllinen käyttöpiha. Aikanaan päätettiin, että lapsilla pitää olla mahdollisuus pihalla leikkiä ja sama koskee nyt myös lastenlapsia. He myös saavat samalla ihmetellä papan peräkärryä ja asiaankuuluvia työkalu- ja puuvarastoja talon takana. Kuuluu meidän elämäntyyliin. 

Ehdittiin käydä kylässä olleiden lastenlasten kanssa mökilläkin yhtenä päivänä ihmettelemässä siellä olevia monia papan puuhia. Nyt olisi minun aika mennä sinne tekemään perinteistä kesän alun siivousta. Ehkä ensi viikonloppuna voisinkin mennä, jos sattuisi olemaan kiva ilma. Joten arvannet, että perushommissa kotona ja mökillä sekä myös onneksi käynnillä pääkaupunkiseudulla olevien lasten perheiden parissa meidän kesä lähtee käyntiin. 

Ja tilaisuuden tullen käyn ottamassa kuvia luonnosta. Toukokuun ehkä kaunein auringonlaskun hetki oli saman päivän iltana, kun Suomessa ylitettiin ensimmäistä kertaa helleraja ja nimenomaan täällä Oulussa. Nallikarissa näytti niin ihanalta.

Vaikka toukokuu meni niin nopeasti, kesä onneksi tuli samalla ihan huomaamatta. Täällä otetaan välillä rennosti ja puuhaillaan, kun on sille aika. Pitää muistaa välillä vain olla paikoillaan, jotta kesä ei vilahda niin nopeasti ohi kuin kävi toukokuulle.

Oikein kivaa kesäkuuta sinulle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?