Ruokailua rapujen tahtiin

Joskus muodostuu perinteitä niin, että sitä ei huomaakaan kuin vuosien päästä, että niin on käynyt. Näin on päässyt käymään meillekin, kun aikanaan päädyin toteuttamaan loppukesäisin hirmuisen yksinkertaista ruokailua ihan vain kaupan rapujen tahtiin. En edes muista milloin ensimmäisen kerran tuli mieleen tarjota perheelle rapuja ensimmäisen kerran. Tässä yhteydessä ei voi kuin korostaa, että ei ollut meillä lapsuudessa rapuja tarjolla, joskin ihan varmasti maittavaa ruokaa äidin karjalaislappilaisen perinteen pohjalta karjalanpiirakoista kampanisuihin sekä karjalanpaistista kaalikääryleisiin. Aah...




Mutta takaisin rapuihin ja muuhun ateriointiin siinä ohella. Olen alunperin pitänyt nämä ateriat hyvin helppona ja sellaisena, että ei ole mahdollisuutta epäonnistua. Joten valmistan aluksi tarjolle tomaattikeittoa. Siitähän löytyy itselläni tallessa olevia sellaisia reseptejä, kuten Kennedyjen tapaan, rallikuski Juha Kankkusen perheen tapaan nyt ainakin.Toteutan keiton kyllä kymmenien kertojen jälkeen lähinnä tyyliin mitä kaapista löytyy periaatteella. No, tomaatteja pitää muistaa ostaa ja mielellään jotain tomaattisäilykettäkin, ei muuten synny ainakaan tomaattikeittoa. Kanaliemikuutio sopii maustamaan, kuten se sopii moneen muuhun keittoonkin antamaan lisämakua. Olen kylläkin siirtynyt fondityyppiseen kuutioon makua parantamaan. Keiton päälle tarvitaan jotain vaaleaa vaihtoehtoisesti. Unohdin tietysti, ei kannata aina "mitä kaapista löytyy" -periaate, ostaa pikkumozzarellapaloja tai edes ranskankermaa. Käytin parmesaaniraastetta, Oi ei, joku sanoo varmasti! Maistui, totean!



Yleensä ravut riittävät keiton jälkeen, mutta voi tehdä kompromissinkin, että ottaa ne ikäänkuin väliruoaksi ja laittaa lisäksi pääruokaa. No, nyt ravuista vielä sen verran, että ne on kiva asetella nätisti esille. Ensimmäisistä rapuateroista muistan, että lapset olivat lapsia ja tyttären kanssa aseteltiin ravut aina isoon valkoiseen kulhoon. Kulho on nyt maalla, joten otin vaihtoehtoisesti käyttöön tällä kertaa kalavadin. Kuten rapuja syöneet tietävä, estetiikka katoaa juuri sillä hetkellä, kun olemme naureskellen vuoden tauon jälkeen onnistuneet taiteilemaan ensimmäiset ravut auki ja lihat siirrettyä paahtoleivälle. Ei ole kovin kaunista katseltavaa. Enkä muutoinkaan ottaisi kuvia, kun perhe viettää  yhteistä, kullanarvoista aikaa aivan liian harvoin jollakin kombinaatiolla perheenjäseniä saman pöydän ääressä. Nämäkin kuvat on otettu niin sanotusti ennen ja/tai jälkeen tapahtuman.



Ruokailuun tarvitaan päätteeksi jälkiruokaa, jotain makeaa! Vaihteluksi ja koska en ehtinyt/pystynyt itse leipomaan perinteisesti tekemääni mustikkapiirakka, saatiin nauttia ihanasta marjaisasta kakusta suoraan kaupan leivonnaishyllystä.


Perinteet ovat jonkinlainen jatkumo, joka tuottaa muistijälkiä, tunnelmia ja toivottavasti hyvää mieltä pitkälle eteenpäin.  Ikäänkuin tietää vuoden mittaan, että on jotain odotettavissa tietyssä vaiheessa tiettyyn aikaan. Kyllä te tiedätte. Vaikka emme itse ravusta ja laula "helan går", on tämäkin omalla laillaan ainakin minusta hauska tapa olla koolla ruokailemassa pakastealtaan rapujen äärellä. Ihan tuolla mieleni sopukoissa tuntuu mukavalta, jos lapsenlapsetkin hieman kasvettuaan opettelisivat näpräämään rapuja auki, vaikka tämän saman ruokapöydän ääressä yhdessä meidän kanssamme.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?