Mrs 60 Something

Tämä on juttu pioneista sisällä ja ulkona, maalla ja kaupungissa. Pioni, tuo niin rakastettava kukka on minulle muodostunut vuosien mittaan yhdeksi ihastuttavimmaksi ( ja hei, kuulkaa kerran tai pari melkein vihastuttavimmaksi ja kerron kyllä myöhemmin miksi) kauneuden tuojaksi. Ensin ruusuihin, koska ruusu on, ruusu on...  ja kukkia rakastan ihan kaikenvärisiä, suuria ja pieniä! Vuosia sitten, kun sain ruusuja, minulla oli tapana ne kuivata ja nostaa keittiössä sijaitsevan astiakaapin päälle (sellainen vanha, siniharmaa, samaa sävyä kuin meidän keittiön kaapistomme, ja vähän jonkun mielestä räjähtäneenkin näköinen kaappi). Kun ruusuja oli kertynyt vuosien ajan, ne muodostivat mielestäni ihanan herkän näkymän muuten ehkä hieman värittömässä ympäristössään. Kaappi päätyi sitten yläkertaan vanhojen tutkimusaineistojeni jemmaksi ja vanhat ruusut väistyivät. Sinne yliopistolle terveisiä tässä vaan, että toistakymmentä vuotta on väitöksestä kulunut ja aineistot saavat kohta kyytiä! No...

tiedättehän kaurismäkeläisyyden, johon kuuluvat vaatimattomuus, hiljaiset hetket, kauneus, joka on katsojan silmissä. Se ei ole vain meidän suomalaisten yksinoikeus! Kirjoitin vastikään matkasta Ranskaan ja lupailin palata matkaan uudemman kerran toisissa merkeissä. Enhän tietenkään malta odottaa pitempään, koska kokemukset, joita nyt kuvaan, olivat niin voimakkaita, että yritän edes jotenkin päästää teidän kuvittelemaan niitä. Oivallus, jonka koin, tarkkaan ottaen voi sanoa täsmälleen yhtä aikaa koimme mieheni kanssa, vaatii hieman kerrontaa. Kaikki alkaa vaatimattomasta, mutta siististä ja meille aiemminkin tutuksi tulleesta hotellista ja tapahtuu hotellin aamiaishuoneessa. Valitsemme aamiaispöydän, joka on siinä sopivasti niin, että voin katsoa ulos kadulle päin. Siis käytännössä ei juuri mitään näy, koska ikkunoiden alaosa on peitetty vaalealla koristeteipillä. Huoneen perällä ovat pitkä tiskit, joiden takana seisoo joinakin aamuina yksi, satunnaisesti kaksi nais...

Kävin tuossa ensimmäistä kertaa tälle kevättä kurkkimaan puutarhaa ja jotain pientä sain aikaiseksikin. Kaivoin siis esiin oikein haravankin ja niin saivat kyytiä kukkapenkin kuivuneet kasvien varret muun muassa. Ihan näytti siltä, että jotain vihertää jo näilläkin leveyksillä. Voi, että minä tykkään, kun on jotain sitkeitä kasveja, että emännästään huolimatta vain puskevat talven jälkeen esille. Kun tykkään kaikesta kauniista, niin vain joka kesä jollain ihmeen kaupalla saan pihan - no en sano edes, että säälliseen kuntoon, mutta ilahduttamaan kuitenkin lähipiiriä, ehkä? Viime vuonna syksyn jo lähetessä sain myös pikku A:n apulaiseksi kesken hänen tärkeiden mopoilujen kastelemaan kukkia, tai siis hyljettä :) Tämä lienee parasta siinä, että sinnikkäästi yrittää pitää puutarhaa yllä. Voin jakaa huolenpitoa näiden perheen pienimpienkin kanssa. Nyt vielä tähän aikaan keväästä sama paikka näyttää lohduttomalta, mutta en lannistu en. Se millä saa pihaa sen näköiseksi,...

Onko teille käynyt joskus niin, että huomaat jonkun asian toistuvan tuon tuosta. Jotain samanlaista kuin, että jos olet raskaana, näet yhtäkkiä kaikkialla vain raskaana olevia naisia. Tai, jos yleensä vain johonkin asiaan olet päätynyt, kaikkialla on yhtäkkiä sitä samaa? Minulle kävi niin, kun pääsin todella kauan kaipaamalleni minilomalle. Nähtyäni lentokoneen ikkunasta keltaisena lainehtivia rypsipeltoja (meillä Suomessahan käsittääkseni ainakin rypsipelto on keltainen) muiden eri väristen peltojen keskellä, olisin toki voinut veikata, että nyt on matkan tunnusväri keltainen. Suunnistimme ensin Pariisiin, jonne ajoimme Charles de Gaullen lentokentältä vuokratulla autolla. Onneksi mieheni on ajanut useita kertoja saman matkan ja minä vieressä istunut, joskin vähän väliä mielestäni aiheellisia ajo-ohjeita antaen ja hän on jaksanut tämän kaiken. Niinpä nytkin sinne vain ihan kaupungin keskustaan päästiin varsin sujuvasti (en siis kerro enempää keväästä villiintyneistä mo...

Tultuamme viettämään pari päivää pääsiäisestä täällä maalla, kävin tutulla ulkoilulenkillä ja oli sellainen seesteinen hetki! Luonto muistutti, että meillä täällä vähän pohjoisemmassa Suomessa voi kyllä puhua keväästä ja kevään merkeistä, mutta tosiasiat täytyy tunnustaa. Lunta on edelleenkin. Ikään kuin korvauksena myöhäisestä keväästä, luonto sai minut ihastumaan ihan hurjasti siitä miten kauniilta koivunrungot näyttivätkään auringon paistaessa ja kuinka pelkistetyltä maisema näyttääkään täällä niin kaukana kaupunkioloistamme. Mietin siinä kävellessäni sitä, kuinka itse nuorena, siis mitä tarkoittaa nuorena???, koin erilaiset maisemat, tällaiset itsestään selvyydet, joita suomalaisesta maisemasta löytyy. En varmaankaan kovin usein pysähtynyt katselemaan ympäristöä, siis ihan kaikessa rauhassa. Elämä oli niin täynnä!!! Ihan kaikkea, siis ihanaa kyllä, mutta sellaista, joka täyttää kaiken ajan. Tällaisia pohdiskelin... Koivut todella olivat suorastaan hienon näk...

Haluan jakaa kanssanne muistikuviani aivan ihastuttavasta hotellista. Tämä Rovaniemellä sijaitseva hotelli jätti niin lähtemättömän vaikutuksen minuun ja kuviakin tuli otettua, että olkaa hyvä! Hotelli Arctic Light luetaan boutique -hotellien joukkoon. Ainutlaatuista, sillä en ole sellaisessa aiemmin yöpynyt. Hotelli sijaitsee Rovaniemen vanhassa kauppalantalossa - nykyisinhän ei ole olemassa enää kuntien osalta käsitettä kauppala. Aikanaanhan kauppala oli nimike niille kunnille, jotka eivät olleet ikään kuin kuntia, mutta eivät oikein yltäneet kaupunkikategoriaankaan. Kauppaloita perustettiin ainakin vielä kuusikymmentäluvulla. Siis silloin, kun Beatles oli huipulla ja naiset käyttivät minimekkoja :) Tämä hotelli on saneerattu tiloihin, jotka ovat erittäin viihtyisät, toki ihastuttavaa designtyyliä on kalusteissakin, mutta samalla on jotain sellaista konstailemattomuutta, joka ei tee vaivautuneeksi eikä tunnut siltä, että olisi jot...

häikäisevä auringonpaiste, jollainen on pitkin kevättä silloin tällöin ollut, saa minut ihastelemaan jokin aika sitten ottamaani kuvaa kimmeltävästä hangen pinnasta. Lieneekö tuo ihana kimallus jättänyt minuun niin suuren vaikutuksen, että se vaikutti jopa pipon valintaan. Pipoasiaa siis tällä kertaa! Olen niitä naisia, jotka ajavat autolla töihin joka aamu eivätkä käytä päähinettä. Lieneekö syynä se, että ei vain ole ollut mieluisaa päähinettä vai naisellinen turhamaisuus? Mutta lenkille, kun olen lähtenyt, olen vetäissyt tyyliin mitä kaapista löytyy pipon päähäni. Näissä ulkoiluasioissa olen kuin edesmennyt isämme, en ole lainkaan hifistelijä. Samoilla suksillakin hiihtelin kevyesti parikymmentä vuotta ennen kuin havahduin siihen, että kehitys on mennyt ohi niiden varusteiden osalta. No, palatakseni pipoon, olen toivonut, että löytäisin sellaisen, että sen voisi laittaa päähänsä läpi talven, se lämmittäisi, suojaisi ja olisi myös kivan näköinen. Erit...