Keväistä kimallusta ja kimalletta ulkona ja ulkoiluun!

häikäisevä auringonpaiste, jollainen on pitkin kevättä silloin tällöin ollut, saa minut ihastelemaan jokin aika sitten ottamaani kuvaa kimmeltävästä hangen pinnasta.



Lieneekö tuo ihana kimallus jättänyt minuun niin suuren vaikutuksen, että se vaikutti jopa pipon valintaan. Pipoasiaa siis tällä kertaa!

Olen niitä naisia, jotka ajavat autolla töihin joka aamu eivätkä käytä päähinettä. Lieneekö syynä se, että ei vain ole ollut mieluisaa päähinettä vai naisellinen turhamaisuus? Mutta lenkille, kun olen lähtenyt, olen vetäissyt tyyliin mitä kaapista löytyy pipon päähäni. Näissä ulkoiluasioissa olen kuin edesmennyt isämme, en ole lainkaan hifistelijä. Samoilla suksillakin hiihtelin kevyesti parikymmentä vuotta ennen kuin havahduin siihen, että kehitys on mennyt ohi niiden varusteiden osalta.

No, palatakseni pipoon, olen toivonut, että löytäisin sellaisen, että sen voisi laittaa päähänsä läpi talven, se lämmittäisi, suojaisi ja olisi myös kivan näköinen. Erityinen kompastuskiveni on ollut se, että olen herkkä villalle, sillä kutisen ihan vähäisestäkin villan kosketuksesta varsinkin kaulan ja pään alueelta! Villasukat käyvät mainiosti - onneksi.



Olen jo muutaman vuoden seurannut Balmuirin taivalta ja kuullut, että heidän villaiset tuotteet eivät aiheuta kutinaa. Tässä jutussa esillä olevan pipon olen saanut Balmuirilta ja sitä olen päässyt testaamaan.




Tätä voin pitää ulkoillessa, mutta mikä parasta työmatkoillakin, jos vaikka nyt viileillä kevätkeleillä alan pyöräillä. Se ei myöskään kutise, loistavaa! Ja uskokaa tai älkää se sopii myös talvitakin kanssakin. Lisäksi ihana piponi kimaltelee niin kauniisti kuin tuo talvinen hanki.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?