Mrs 60 Something

Joskus, kun olen laittanut ruokaa - siis olen aika lailla ja tuiki tavallinen kokkaaja - olen hämmästynyt siitä, miten helposti voimme saada ruokaa eteemme eikä tarvita paljon aineksiakaan. Meillä suomalaisilla on mahtavia etuoikeuksia, jotain sellaista, jota ei aina osaa arvostaa, kun se on vain niin lähellä. Siis elämme pääosin luonnon keskellä ja siellä kasvaa syötävää. Niinpä tällä kertaa ajattelin ihastella kirjoituksessani sitä, mitä tarvitaan lättyihin ja miten niitä päädyin valmistamaan. Oli ihan tavallinen lauantai, kun ajelimme maalle ja ehkä vähän satoikin. Sain kesken kaikkien muiden puuhien oikein kuningasajatuksen, että käväisen ihan vain vähän metsässä siinä parin sadan metsin päässä. Ensimmäiset, luulisin, aivan tavalliset rouskut kurkistelivatkin kankaalla, huomasin. Puolukoitakin näyttäisi olevan tulossa runsaasti tuumailin ja mustikoitakin on, ei niin runsaasti, kun on kyseessä kangasmetsä. Niinpä päädyin poimimaan marjoja, jotta niistä sitten illa...

Joskus alkukesästä sain innostuksen kokeilla mööbleerata olohuonetta. Olin saanut vinkin ammattilaiselta, Sofia Mikkoselta, että sohva sopii olemaan oikein hyvin muuallakin kuin ikkunan ääressä. Tuumasta toimeen ja mieskin ryhtyi kaveriksi - hienoa. Silloin kaksi tuolia löysivät toisensa uudella tavalla. Meillä jo lähes kolmekymmentä vuotta ollut ja oululaisesta Spazio -liikkeestä ostettu klassikkotuoli sai vierelleen Kartellin lasten Louis Ghost -tuolin. Tästä järjestelystä otin kuvan, jota rakastan. Lapset istuivat tuossa isossa tuolissa kuka mitenkin päin, jalkojaan heilutellen. Erityisesti tytär on nyt aikuisenakin istunut tuolissa lähes aina kotona käydessään, lempparituoli kun on hänelle. Tuoli on kestänyt ja kestää edelleen aikaa. Hyvä, kun on harmaa, ei näy kuluminen harmaassa tuolissa. Kun tuli aika lasten lähteä omaan elämäänsä, kotiin syntyi väistämättä tyhjiä tuoleja.  Joskin tuoleista, kun tykkään, uusiakin on tullut hankittua - enimmäkseen kuitenkin vanhoj...

Olipa riemullinen olo, kun löysin kesäkuun alussa jostain lehdestä, olisikohan ollut Feminasta, tiedon Ari Seth Cohenista. Tällaisena ei niin paljon netissä viihtyvänsä en olisi tätäkään tietoa ilman painettua julkaisua löytänyt. Eläköön siis myös painettu teksti näin sivuhuomautuksena. Itse asiaan! Mikä sai, tuttavallisemmin Arissa, tällaisen enemmänkin harmaan varpusen kuin riikinkukon riemastumaan? Se, että hän on ihminen, joka kuvaa enimmäkseen ikääntyneitä, pääasiassa värikkäitä ja samalla tyylikkäitä naisia työkseen. Avattuani hänen sivustonsa Googlen kautta oli istuttava saman tien aloilleen ja ryhdyttävä käymään läpi hänen instagram - kuvien arkistoaan. Mitä upeaa ilotulitusta naisista, joskus, tosin harvoin, myös miehistä, jotka ovat päätyneet näyttämään ulospäinkin riipumattomuuttaan vallalla olevista trendeistä, muodista ja vastaavasta, olemaan omana itsenään. Toki kuvien joukossa löytyy myös ihmisiä, joista on muodostunut kuvaajalle myös pysyviä kuvatta...

Rohkenen väittää, että naisella sitä vasta valinnan paikkoja on elämänsä eri vaiheissa - siis sen suhteen mitä sitä laittaisi päälle. Kyllä meillä kotona on usein aamuisin sellainen hupaisa hetki, kun mies vain ottaa paidan päälleen ja housut jalkaansa ja minä tyttö tuijotan vaatekaappia... Tämän blogikirjoituksen ja kesäisten kirjoitusaiheiden miettimisen tuloksena päädyin tällä kertaa viivähtämään hetken vaatteiden tai pikemminkin kenkien parissa. On tullut mietittyä hieman mikähän on ikään sopivaa ja toisaalta onko sellaista tarpeen miettiäkään. Onkohan niin, että ikäkriisi on meneillään, siis naisellahan sellaisia tuppaa tulemaan ainakin uuden vuosikymmenen taittuminen jälkeen. Puhun nyt vain omasta puolestani, ymmärrättehän.   Ehkä yksi kimmoke tämän teeman pohtimiseen oli seuraava tilanne: Olin keväällä Helsingissä lentokentällä odottamassa lentoani ja "piipahdin" naistenvaatteita myyvään liikkeeseen, koska eihän sitä voi tietää milloin eteen tulee juuri sella...

Ajelimme kesälomalla kohti kotiseutua, siis sitä seutua, jossa olen syntynyt ja lapsuuden sekä nuoruuden viettänyt. Matka kulkee pohjois-eteläsuunnassa ja kaikki näkymät ovat tuttuakin tutumpia, vaikka vuosikymmenten mittaan ovat kylät ja kaupungit muuttuneet. Monenlaista muutosta puoleen jos toiseenkin on nähty ja jotenkin vain ohiajellessakin saa vaikutelmia siitä, miten kylä tai kaupunki pärjää. On tosi kiva nähdä miten monissa kunnissa on elinvoima lisääntynyt. En nyt väitä, että tuulimylly olisi elinvoiman mittari, mutta kyllä tälläkin reissulla ihmettelin tienvarsiin lisääntyneiden tuulimyllyjen määrää...  Kovastikin se jäi mietityttämään, että miltähän ne paikallisista tuntuvat. Varsinkin näin kesällä ajeleminenhan on ihan leppoisaa ja varsinkin lomamatkalla on oma tunnelmansa ympärille katsellessa. Tänä vuonnahan tuntuu vain hurjalta se, että kukat kukkivat niin aikaisin; lupiinit jo kukkineet ja maitohorsma on vallannut tienpientareet ja ojanpenk...

... Niin moneen asiaan voi kesälomaansa käyttää - kuten ryhtyä bloggaamaan. No, oikeasti olen tätä pohtinut yksinkertaisesti ja jo jonkin aikaa siitä syystä, kun huomasin tällaisena varsin tuoreena somekansalaisena, että eihän Facebookkiin voi aivan miten vaan vapaasti ajatuksiaan jakaa. Ei niin, että ei avoimena ihmisenä ajatuksiaan voisi vapaasti jakaa sielläkin, mutta jotenkin vain tuntuu hyvältä kokeilla bloggaamista, kun ajatuksia pursuaa ehkäpä enemmän kuin kyseiseen somekanavaan soveltuvissa määrin. Kokeileminen taas siitä syystä näin alkuun, kun vain ei tiedä mihin työaikana aika riittää. Ja näitähän voi sitten jakaa muiden välineiden kautta. Sittenhän on kohderyhmänkin kanssa niin ja näin mihin kategoriaan sitä voisi bloggaajana kuulua?Seuraan itse varsin vähän vielä blogeja, siis muita kuin joskus työn puolesta eteen tulee. Useimmiten luen muutamaa sisustus-, lifestyle-, ruoka- ja erästä tiettyä kauneudenhoitoa liittyvää blogia. Olen aina ollut kiinnostunut sisustukse...