Mrs 60 Something

Ehtiköhän joku siellä luulla, että en pääse ollenkaan sisälle ulkoilusta ja maisemien ihmettelystä? Ei huolta. Olen vain monien muiden lailla nauttinut niin paljon ulkoilusta ja lämpimistä syyskuun lopun päivistä, että en ole kotona sisällä (tai en mökilläkään) ottanut esille kameraa kuvaamista varten.  Ajattelin jo tuossa aiemmin syyskuussa hieman pohdiskella täällä blogin puolella sitä muuttuuko koti tai kodin väritys vuodenaikojen mukaan ja varsinkin nyt syksyllä. Suorastaan haikailin jossakin kirjoituksessa sitä miten pitäisi ryhtyä järjestelemään kotia syksyisemmäksi. Muistattehan, miten kesän alussa talomme kaupungissa muuttui eräänlaiseksi "hankotaloksi". Vähän samanlainen visuaalinen ajatus oli mielessä, että syksyn tullen talostamme kuoriutuu esille jotain muuta, ehkäpä semmoinen syyshyggeilyyn sopiva. Mitä se sitten tarkoittaneekaan. Kesän jälkeen en ole kotona koskenutkaan minnekään noin sisustusmielessä. Olen kyllä onnistunut ns himmailemaan kodin sisustamisen kan...

Viime viikonloppuna oli sellainen viikonloppu mökillä, jota määritti liikkuminen luonnossa. Toki sään mukaan piti valita aika, jolloin lähti liikkeelle, mutta onneksi sadetta saatiin vain jonkin verran. Aiheena oman luontosuhteen kehittyminen nousi mieleeni ja ajattelin hieman siitä kirjoittaa. Oikeastaan jonkinlainen havahtuminen aivan viime vuosina tapahtuneeseen muutokseen sai minut asiaa pohdiskellen avaamaan. Nimittäin koskaan ei ole liian myöhäistä sille, että tällainenkin asia kehittyy edelleen. Tämän jutun kuvat ovat viime viikonlopulta maanataiaamu mukaan lukien. Luonto on sinänsä ollut lähellä aina lapsuudesta lähtien, koska olen syntynyt maalla ja elänyt lapsuuden ja nuoruuden maaseudulla, vaikkakaan en maatalon tyttö olekaan. Tätä kaupunkilaisuutta on puolestaan kestänyt sellaiset 45 vuotta, joten siinä mielessä miellän itseni ensisijaisesti kaupunkilaiseksi. Vapaa-aikaa on määrittänyt aikuisiässä puolison ja lasten kanssa vuosikymmenet vapaa-ajan paikassamme. Taisi Mikko K...

Tiedäthän sen epämääräisen tunteen, kun kaipaat jonnekin. Usein et ehkä tiedä mitä kaipaat, mutta ehkä pystyt sen määrittelemäänkin, mihin. Minulle on käynyt niin. Ajattelin hieman kirjoitella tästä asiasta tällä kertaa. Oikeastaan senkin takia on helpottavaa kirjoittaa tämmöisestä asiasta, kun siitä juuri juttelin läheisen ystävän kanssa. Hän huokaisi syvään, että niin hänkin - tuntee kaukokaipuuta, kun otin asian esille. Ja kuinkahan moni siellä teissä lukijoissa sellaista kokee juuri nytkin tai ainakin näinä aikoina kaukokaipuuta? Luulen, että jokaisella meistä on joku ihan oma erityinen paikka, johon koetaan joskus kaukokaipuuta. Ehkä toinen maa, ehkä siellä joku kylä tai kaupunki tai joku maisema, jolla on erityinen paikka sydämessä. Minun paikkani on Ranskassa, jotain 80 kilometriä Pariisista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kaupunki, jossa olen käynyt niin usein, että en heti pysty laskemaan montako kertaa. Eikä sillä ole mitään väliä. Kun nyt ajattelenkin vain Compiégnea, tuota ih...

Olin reilun viikon poissa kotoa Etelä-Suomessa, jossa kaksi lapsistamme asuu perheineen. Ehkä joku huomasi instagramin stoorista, että viime viikonloppuna vietettiin meidän kuudennen lapsenlapsen kastejuhlaa. Koska mentiin pääkaupunkiseudulle muustakin syystä jo edellisenä viikonloppuna, päädyin jäämään sinne lasten perheiden luo kokonaiseksi viikoksi.  Ennen tuota matkaa koin jotenkin selkeästi, että syksyyn orientoituminen ihan täällä kotona siirtyy matkan jälkeiseen aikaan. Vielä reissuun lähtiessä tuntui ihan kesältä. Nyt sitten yhtäkkiä on syksy ja ollaan kotona. Ja olisi sitä kuuluisaa aikaa kotipuuhailuille. Etukäteen ajattelin, että palattuamme siitä vain oikein alan siivota ja järjestellä paikkoja (ei siis elkästään tyynyjen pöyhintää syksyä varten), jotain suurisuuntaisempaa etukäteen kuvittelin. Että vähän vaihtaisi kalusteiden paikkoja ja sen semmoista. Koska kaikki tekeminen ei noin vain käynnistykään, ajattelin jäsentää niitä tähän kirjoitukseeni. Kyllä on sekalaisia ...

Jos olet lukenut blogiani pitempään, tiedät kyllä, että todella harvoin esiinnyn postauksissa omilla kuvillani. Asupostaukset ovat myös erittäin harvinaisia. Vuosi sitten tein poikkeuksen ja nyt tulee sitten seuraava kerta. Nimittäin syksyn tullen on kiva kurkistaa vaatekaappiin ja miettiä mitä voisi pukea pitkästä aikaa päälleen, kun säätila muuttuu väistämättä ja saattaa jopa olla menoja ns ihmisten ilmoille. Olenko oikeassa, että olet ehkä samaa miettinyt?  Suurella osalla meistä ei ole pitkään aikaan ollut juuri minkäänlaista tarvetta muunlaisiin vaatteisiin kuin ne kaikkein mukavimmat mekot, farkut tai verkkarit. Niillä on menty kevät ja kesä. No toki ihanat ilmat mahdollisti elämisen vaikka uimapuvussa, kun saatiin nauttia kesästä. Korona-aika on muuttanut tarpeitamme myös pukeutumisen suhteen. Ne, jotka ovat työelämässä, ovat jo miettimineet mitä muuta päälle pukisi kuin korona-ajan vakiovaatteita. Meillä eläkkeelle siirtyneillä saattaa olla jo omiin harrastuksiin liittyviä ...

Tällaisia päiviä, ihan tavallisia torstaita, mahtuu kerta viikkoon. Tulin tuossa päivän mittaan ajatelleeksi sitä miten ihan vain yhdestä tavallisesta torstaipäivästä voi tehdä itselleen merkityksellisen. Kyseessä ei ole mikään suorittamisen riemuvoitto, joskin yllättävän paljon mahtuu yhteen päivään. Jokaiselle ihan tavallisen oloiselle tapahtumalle voi antaa merkityksen, eivät ne olemiset ja tekemiset mitään turhia ole. Olkoot tämä postaus sellainen My Day -tyylinen. Päivä alkoi kyllä oikein hauskasti, kun oltiin saatu yökylään kolmivuotias lapsenlapsemme, joka asuu täällä Oulussa. Siinä hän yritti parhaansa mukaan syödä mummon tekemään kaurapuuroa ennen menoa päivähoitoon. Siitäkin puhuttiin motivoidakseni häntä syömään puuron nopeasti pois. Jeee! hän sanoi. Siellä on  X ja X ja me leikitään leijonaa MRRRR. Mutta puuron syönti ei oikein innostanut sittenkään ja hän ilmoitti kauniisti kierrellen mielipiteensä puurosta; puuro on raakaa. Kyllä niin mietin mielessäni, että miten puu...

Kävin viime viikonloppuna mökin lähimetsässä ja niin vain olivat rouskut jo nousseet maasta. Kangasrouskut ovat minulle, kuten varmaan useille meistä niitä tutuimpia sieniä. Meidän mökin lähellä on metsä, jossa ei juurikaan kasva mitään muuta kuin mustikoita, puolukoita sekä näitä ihan tavallisia kangasrouskuja. Tällä kertaa tein lätyt käyttäen gluteenittomia jauhoja ja tein ne kirjasta löytyvän "Marjan sieniohukkaiden" ohjeen mukaan. Ohje on Saimi Hoyerin ja Petri Salmelan mainiosta Sieniä ja ihmisiä -kirjasta.  Sieniin tarvitset 3 dl maitoa 3 kananmunaa 1,5 dl sienisilppua 1,5 dl sipulisilppua 6 rkl gluteenittomia jauhoja 0,5 dl ruokaöljyä ripaus suolaa voita paistamiseen Ohje Ennen kuin voit kangasrouskuja lättyihin käyttää, ne pitää puhdistuksen jälkeen ryöpätä. Minä keittelin niitä 10 minuuttia. Varmuuden vuoksi oli reilumpi keittoaika, kuten huomaat. En ole sieniasiantuntija ja olen muutenkin tämmöistä varovaisempaa tyyppiä ruoka-aineiden suhteen. Ryöppäyksen jälkeen va...