Mrs 60 Something

sisäinen stailisti iski minuun heti, kun avasimme eilen lauantaina oven Iijokivarressa olevaan vapaa-ajan paikkaamme. Olisiko ollut tuolla ihanalla keväisellä valolla ollut osuutta siihen, että tuli mieleen etsiä kaapista esille sinistä, joka puolestaan kertoo minulle lähestyvästä keväästä. Viikonloppu oli todellinen kevään aloitus, jona aikana ilma vain parani ja todella toivon, että saitte tekin osanne päivänpaisteesta. Tuon stailaushetkeni (siis huomioikaa, että kyseessä lievääkin suurempaa itseironiaa, kun puhun stailaamisesta) jälkeen ja kuviin sen ikuistettuani, kävin perinteisellä tyylilläni hieman ulkoilemassa metsäautotiellä ja otin viikonlopun ensimmäiset ulkokuvat. Aurinko kurkisti kainosti pilviharson reunalta ja onnistuin nappaamaan auringon kimalluksen kamerallani. Tätä hetkeä olen tässä jo ehtinyt odottaa, että olen juuri oikeaan aikaan liikkeellä. Hieno hetki tällaiselle kameraan vasta totuttelevalle. Tänään laskiaissunnuntainahan kelit sen kuin paraniva...

Palaan tässä kirjoituksessa teemaan, josta kesällä jo kirjoitinkin. Naisten pukeutumisesta ja mitä ikä tekee sille - vai tekeekö? Lienee niin, että me omaksumme tavan pukeutua eli koota vaatteita päällemme kukin tyylillämme ja tavallamme, mikä on monien asioiden summana. Koti voi siihen vaikuttaa, elämäntilanne, elämäntapa, työ tai työttömyys. Pukeutuminen muuttuu myös iän myötä. Ilman muuta, mutta ... siitä lisää! Palaan takaisin otsikkooni, mustaan ja mustaan valkoisella, joka on teemana pyörinyt mielessäni siitä lähtien, kun näin viime kesänä ihastuttavan kuvan muutamasta jo varsin iäkkäästä rouvasta, jolla oli kuvissa näkyvä vaate printillä Old is the new black! Usein kuulee sanottavan, että harmaa on uusi musta tai sininen on uusi musta, mutta ikääntyminen on uusi musta säväytti ajatuksena todella. Madame Coco Chanel on mielessäni henkilö, joka loi niin sanotun pikkumustan, The new black. Pikkumustahan käy ihan kaikkiin til...

tällaisena lauantaiaamuna, kun sattuu olemaan kotona ja on ihanan rauhallista, on juuri sopiva hetki päivittää kevään etenemistä blogin muodossa. Valohan se minut tälläkin kertaa houkutteli kaivamaan ensinnäkin kameran käsiini, kun huomasin, että nyt voisi saada mieleisiä kuvia ja toisekseen suunnittelemaan iltapäivälle kauppareissun ohessa katsomaan kamerankin läpi ympärilleni tuolla ulkona. Onko näkyvissä kevään merkkejä? Kotona on käsillä se hetki, kun alkaa arvioida ikkunoiden laikukkaita pintoja talven lumi- ja muiden sateiden jäljiltä ja samalla miettimään, että jotakin tarttis tehdä! Katseeni siis kohdistui olohuoneen ikkunaan, jonka suhteen edessä on se ehkä todellakin vasta myöhemmin keväällä edessä olevaa ikkunan pesua seuraavaksi aikaa vievin tapahtuma edessä. Minulle se on kymmenen vuoden välein tapahtuva verhojen vaihto. Juuri tällä hetkellä olen aivan varma, että olen kyllä ainut, jolla tällainen asia tuottaa päänvaivaa. Jos en ole, täältä vertaistu...

Mistä syntyy tunnelmia? Tässä ja nyt tammikuisen lauantaiaamun hiljaisuudessa päädyin ottamaan hetken aikaa kirjoittamiselle. Syystä, että on niin erilainen tunnelma kuin aikaisempien uusien vuosien jälkeisenä aikana ollut tämän vuoden käynnistyessä. Hieman sitä tässä kirjoituksessa valotan. Ensinnäkin, olen miettinyt mikä mahtaisi olla kiinnostavaa seurattavaa ja luettavaa teille ihanat ihmiset, jotka olette käyneet sivuillani ensimmäisen puolen vuoden aikana reilusti yli 1000 kertaa!!! Olen aivan mahdottoman otettu siitä, että noin usein on kirjoituksia luettu. Mitenkään en ole blogiani markkinoinut facebookin kautta jakamista lukuunottamatta, ainoastaan jokusen kerran olen saattanut mainita, että tällainen harrastus on aluillaan. Ilahduttavaa on sekin, että pääsen mukaan oululaiseen kulumilla - blogiyhteisöön. Siis, sitten, kun olen tehnyt tarvittavat toimenpiteet heihin päin, kirjoitukseni löytyvät sieltäkin. Kiitos kulumilla -yhteisölle. Löydätte heidä...

Koska olen tällainen aloitteleva blogikirjoittaja, en mitenkään voi tietää mitä milloinkin tulee kirjoittaa - noin vuoden kierron mukaan. Sen toki olen huomannut muiden blogeja seuratessani, että kirjoitetaan katsauksia menneeseen vuoteen, jotta voi siirtyä sitten tulevaan. Olkoot tämä sitten minun vaatimaton katsaukseni ja siirtymäriittini vuoteen 2017. Ensin jotain tästä kirjoittamisesta. En aio harrastaa mitään itseruoskintaa siitä, että vielä ei ole löytynyt mitään pysyvämpää linjaa siihen mistä kirjoittaa. Totean kuitenkin, että olisihan se hyvä, jos sellaiseen ensi vuonna pääsisi. Ja edelleen on ehtona tälle blogin kirjoittamiselle, että ehdin yleensäkin kirjoittaa. Jaa, no ainakin syksyyn asti kiirettä pitää työelämässä. Siitäpä sitten jossain muussa kirjoituksessa, kenties. Huomaan, että ei ole helppoa luvata mitään näin julkisesti. Blogissani olen pari kertaa ensimmäisen puolen vuoden aikana viivähtänyt Kon Marin parissa. Siis kirjoittanut,...

Lite smått & gått innan tomten kommer, sanoo ruotsalainen nyt jo jotenkin ikivanhassa reseptissä, joka liittyy minun jouluvalmisteluihin. Nyt kyllä on outo juttu, kun näitä ruokapainotteisia kirjoituksia syntyy. Onko lienee syynä se, että ruoka on niin perusasia ja siihen liittyy monenlaisia muistoja ja muistikuvia, että juttuvarasto on ehtymätön. Siispä rohkeasti tämänkin kirjoituksen kimppuun. Haluan tarjota teille mahdollisuuden valmistaa jotain pientä hyvää täydentämään Joulun tarjoiluja. Tämä resepti löytyi aikanaan Femina -lehdestä ja siitä lähtien tätä lisäkeruokaa on tullut tehtyä varmaankin joka Joulu. Reseptin mukaan tarvitset kukkakaalia, kesäkurpitsaa, vihreää paprikaa, keltaista sipulia sekä vihreää chiliä, jos olet sen ystävä (minä en pysty chiliä syömään, joten en tiedä miltä tämä ruoka maistuisi chilin kanssa). Pilko ne sopiviksi, keskenään saman kokoisiksi suupaloiksi. Valmista liemi, johon tarvitset 1 dl valkoviinietikkaa, 2 dl vett...

Joskus on kiva ilahduttaa perhettä, josta aika iso osa oli viime lauantaina yhtä aikaa saman pöydän ääressä. Tiedättehän se iso ja vanha pirtinpöytä, jonka erittäin kulunut pintaa silloin tällöin vilahtaa joissain kuvissa. Näitä yhteisiä hetkiä saada lähes kaikki pöydän ääreen, on kovin harvoin ja silloin on kiva, jos onnistuu jollain yllättämään perheen. Puhun nytkin syömisestä. Pöydällä on eräänlaisena keskipisteenä toki muukin funktio kuin pelkkä syöminen. Monet jutut, iloiset, surulliset, yllättävätkin, on pöydän ääressä jaettu siinä ruokailun tai kahvittelun ohella niin perheen kuin ystävien kesken! Tällä kertaa lähestyvä itsenäisyyspäivä sai minut liikkeelle. Sain päähäni, että nyt tarjotaan jälkiruuaksi kahvin kanssa jotain, mitä kukaan ei ollut aiemmin luonnossa nähnyt. Joskin kuultu ja luettu oli. Asumme siis todella lähellä leipomoa, joka voitti tulevan Suomen 100 -vuotisjuhlavuoden  johdosta leivonnaisista järjestetyn kilpailun. Minä, kun ajattelin, että...