Lauantiaamuna verhot mielessäin

tällaisena lauantaiaamuna, kun sattuu olemaan kotona ja on ihanan rauhallista, on juuri sopiva hetki päivittää kevään etenemistä blogin muodossa. Valohan se minut tälläkin kertaa houkutteli kaivamaan ensinnäkin kameran käsiini, kun huomasin, että nyt voisi saada mieleisiä kuvia ja toisekseen suunnittelemaan iltapäivälle kauppareissun ohessa katsomaan kamerankin läpi ympärilleni tuolla ulkona. Onko näkyvissä kevään merkkejä?





Kotona on käsillä se hetki, kun alkaa arvioida ikkunoiden laikukkaita pintoja talven lumi- ja muiden sateiden jäljiltä ja samalla miettimään, että jotakin tarttis tehdä! Katseeni siis kohdistui olohuoneen ikkunaan, jonka suhteen edessä on se ehkä todellakin vasta myöhemmin keväällä edessä olevaa ikkunan pesua seuraavaksi aikaa vievin tapahtuma edessä. Minulle se on kymmenen vuoden välein tapahtuva verhojen vaihto. Juuri tällä hetkellä olen aivan varma, että olen kyllä ainut, jolla tällainen asia tuottaa päänvaivaa. Jos en ole, täältä vertaistukea kaikille naisille ja miehille!

Verhoillahan on ihan valtaisa merkitys kehyksenä monelle muulle asialle, jos siis ei käytä pelkästään valkoisia ja sinänsä aivan ihania verhoja, joiden takia ei tällaista tarvitsisi miettiäkään. Olisi aina yhtä eleganttia.

Tähän taloon on vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana ripustettu olohuoneen ikkunaan tasan kolmet verhot ja kahdet niistä on hankittu saman todellisen kovan luokan asiantuntija oululaisen Decora -liikkeen Merja Pitkäsen avustuksella. No, nythän minulle kävi sitten niin, että juuri kun olen päättänyt uudistaa verhot, liike lopetetaan! Pelastus löytynee siitä, että omistaja aikoo käsittääkseni edelleen jatkaa palvelua jossain muodossa. Ja minähän toivon, että apua löytyisi seuraaviin verhoihin.

Verhojen uudistamiseen haen nyt ideoita. Joulun jälkeen päädyin uusimaan tyynyt olohuoneen sohvalle, harmaatapa tottakai, mutta toisessa on oikein syvää tumman sinistä tuo toinen puoli. Jotenkin ihan hurjasti kiehtoo tuommoinen tummempi sininen. Tosiaan, apua tarvitsen. Tuli tuossa keittiön pöydän ääressä pohdittua ääneen materiaalejakin (on tosi kiva, kun voi tämmöisiä ajatuksia ääneen lausua ja puolisolla on silmää ja ajatusta sisustamiseen). Jotain ehkä paksumpaa materiaalia, ei samettia....
 
 
 

Kun ne verhot jossain vaiheessa olen hankkinut, tarvitsen apua ystävältä Kon Marilta, Ms Marie Kondolta. Sen lisäksi, että näitä nykyisiä verhoja edeltävätkin verhot ovat tallessa ja erittäin hyvässä kunnossa, miten voin niistä ja näistä nykyisistä ikinään luopua? Ne aiemmathan ovat tuottaneet iloa jo tässä välissä tyttärelle, mutta palautuneet takaisin. Iloitsen niistä itsekin edelleen, mutta...

Näillä kevättä ennakoivilla ajatuksilla ihanaa tulevaa helmikuuta kaikille ja sittenhän maaliskuu jo maata näyttää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?