Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jutustelua kodin sisustamisesta ja pieni, suuri muutos

Kuten olette huomanneet, kirjoitan sisustamiseen liittyviä juttuja silloin tällöin. Myönnän, että ihan mielellään kirjoitan tällaisistakin asioista meidän vanhan talon pitkän asumis (heh ja kokemus- ) -historian innoittamana. Olin jo tämän jutun kirjoittanut julkaistavaksi, kun istuttiin ystävän kanssa kahvittelemassa ja spontaanisti pohdittiin miten meidän harrastuneisuus sisustamisasioissa on kehittynyt. Huomasin, että kaikki mitä olin jo kirjoittanut valmiiseen tekstiini, toistui meidän keskustelussa. Siispä jatkan juttuani alkuperäisen tekstin pohjalta

Oletan, että osaksi syynä sisutamisharrastuneisuudesta perustuu eräänlaiseen visuaaliseen asioiden hahmottamiseen. Olenkin miettinyt sitä, että jo lapsuuden kodista muistan monia sisustukseen liittyviä asioita, värejä ja tunnelmia. Muistan tosi tarkkaan missä mikäkin huonekalu oli ja minkä väristä oli kodissamme. Ja sitten nuorena ennen kuin oli mitään käsitystä omasta kodista aloin lukea sisustuslehtiäkin. Ja todellakin jäätyäni eläkkeelle, opiskelin sisustussuunnittelijaksi ihan vain "koska voin". 

Päädyin jälleen näin pääsiäisen jälkeen kirjoittamaan melkeinpä perinteeksi tulleen kevään jutun sisustamisesta. Vuosi sitten kirjoitin kaukaisten aikojen sisustuksellisista haaveista ja entisten aikojen sisustusidolini Kristiina Ratian tyylistä. Jaoin muutamia kuvia vieläkin minulla tallella olevista lehtileikkeistä ja artikkeleista. Juttuun pääset tästä linkistä https://www.blogger.com/blog/post/edit/6613489227575925892/9092988733120127938

Tuossa linkistä löytyvässä jutussa on lyhyesti vanhan talomme tarinaa, joten en käy sitä kertaamaan tähän kirjoitukseeni. Jos sinä olet kiinnostunut sisustamisesta, luulisin, että samaistut ajatukseeni siitä, että vuosikymmenten asumisen jälkeen on tosi kiva, kun tapahtuu jotain uudistusta. Ja toden totta olet kyllä lukenut joskus siitä, että aikaa kuluu toisinaan paljonkin ennen kuin muutos on ns totta.

Jotkun meistä tykkäävät mööbleerata kodin tiloja, toiset sisustavat pienin koristeluin koko ajan ja osa ei sen kummemmin tee mitään isompaa, jotkut ehkä vaihtaa kesäksi ja jouluksi keinona uudistaa kodin yleisilmettä. Ja monet ei tee ihan mitään uudistusta kotiin. Kaikki vaihtoehdot on yhtä hyviä, sillä ne ovat omia valintoja elämän tilanteen mukaan. 

Miten tai miksi sisustaa omassa kodissa? Mööbleeraus on minulle mieleinen tapa saada vaihtelua kotiin. Samoja huonekaluja voi pyöritellä ihan oman mielen mukaan ja sommitella näkymiä uuteen tyyliin.  Huomasin, että jo marraskuussa kirjoitin olohuoneen muutoksesta, joka liittyi kalusteisiin ja tilan uudistamiseen. Saatiin silloin päätökseen miehen ja minun yhteinen uudistus tuoda kotiin jotain piristystä ja kauan haaveilemaani käytännöllistä juttua. Mies teki puutyöharrastuksensa puitteissa kaksi isohkoa senkkiä meidän valokuville. Ollaan säilytetty kaapeissa perhekuvia ja lisäksi minulla on vanhempieni ja myös isäni lapsuuden kodista valokuvia, joten valokuva-albumeille tarvittiin säilytyskaluste, kaksikin. Lisäksi kaipasin niin korkeaa säilytyskalustetta, että niiden päällä voisi säilyttää esimerkiksi lasilintuja, maljakoita ja/tai kynttilänjalkoja. Senkkien valmistaminen kesti kolme vuotta, joten hitaasti hyvää tulee. Kuvassa ne ovat toisistaan irrallaan. Senkkien valmistuttua jalostui meidän olohuoneen idea eteenpäin. Luovuttiin kolmesta nojatuolista ja annettiin ne lasten perheisiin. Nyt on kaksi sohvaa vastakkain. Tosin yksi tuoleista on vielä meillä, mutta lähtee jossain välissä kohti Etelä-Suomea. Jutun tuosta olohuoneen muutoksesta kirjoitin marraskuussa.

Nyt sitten meidän pieni, suuri muutos, joka ideoitiin jo tämän talon remontin yhteydessä noin 35 vuotta sitten. Asia hautautui lapsiperhe-elämän sekä talon ikuisesti jatkuvan ylläpidon ja korjaamisen myötä ja joskus pilkahti ääneen lausutuksikin. Ja kuinka ollakkaan valmista tuli ihan oikeasti pyytämättä ja yllättäen. Nimittäin eräänä talvisena päivänä mies laittoi paikoilleen meidän eteisen pyöreään seinää rimaseinäkkeen. Hän oli keksinyt miten sen toteuttaa ja tähän kohtaan sopii todellakin sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Siinä se on, paikoillaan kuin olisi aina siinä ollut. Valokuvat otin jo ainakin kuukausi sitten, jolloin luonnonvaloa ei ollut niin paljon kuin nyt huhtikuun lopulla.

                                 

Ja sekin toteutui, jonka hymyillen totesin, että ensimmäinen pienistä lapsenlapsista, joka taloon tulee, vetää kätensä rimojen läpi heti, kun sisälle tulee. Ja niin tapahtui!!!

Joten olkoot tämä juttu tallessa blogissa muistona siitä miten jotkut asiat vain kypsyvät ja toteutuvat aikanaan.

Nyt vain jokaiseen kotiin ihania keväisiä viikkoja ja hauskaa tulevaa vapun aikaa!