Mrs 60 Something

This is the first time I add some text to the end of this blog in English too. I have some followers in Instagram from abroad and it would be nice if they could follow somehow my blog too. But in Finnish first! Ok, yritetään nyt kaksikielisesti tällä kertaa! Tällä kertaa pohdiskelen jotain omasta oivalluksestani syiksi siihen miksi lienee harmaa vain on niin minun värini. No, myönnän, kyllä viininpunainenkin on hieno väri, ja tummansininen, nutria, ja musta ja valkoinen...  Kodissamme on paljon harmaata, pukeudun harmaaseen aika usein, ja juuri tällaisena On a Grey(ny) Day tajuan miksi en kavahda harmaata. Juttu vaatii hieman pohjustusta. Ehti kulua kokonainen kuukausi siitä, kun viimeksi olimme täällä maalla ja saatoin vain todeta, että luonto olikin ehtinyt tässä välissä sekä saada ruskan värit että melkeinpä pudottaa lehdetkin puista. On todella iso ero kaupunkikodin ja vapaa-ajan kodin välillä ainakin nyt! Ja juuri tälle sunnuntaille sattu...

Mietin tässä niitä lahjoja, joita ihmiselle on suotu elämän varrella. Ei niinkään konkreettisia annettuja lahjoja, vaan jotain sellaista kuin ihmisten taitoja, lahjakkuutta ja myös kykyä kokea ja nähdä kauneutta ympärillään. On ollut hetkiä, jolloin olen ehtinyt jo epäillä olenko menettämässä tuollaisen kyvyn nähdä kauneutta suhteessa kotikaupunkiini. Olisivatko nämä kymmenet vuodet elämää oululaisena muuttaneet jo ajatukseni kotikaupungista pelkästään vain elämää osastolle? Sitä on tullut ihan mietittyä. Eipä hätää, voin nyt todeta. Olen tässä alkusyksynä jotenkin oudolla tavalla havahtunut näkemään kotikaupungin kauneutta. Siis nimenomaan niitä ihania maisemia ja tunnelmia, joita ehkäpä turistit näkevät ja kokevat. Me täällä arkisesti liikkuvat kaupunkilaiset ohitamme paljon kauneutta. Voisin luetella monta kohdetta heti, nyt kun olen itseni altistanut tällaisille ajatuksille. Jopa lähes arkinen paikallisen rotuaarin aukiolla sijaitsevan lavan seinämä - huom. trottoir on ranska...

Joskus muodostuu perinteitä niin, että sitä ei huomaakaan kuin vuosien päästä, että niin on käynyt. Näin on päässyt käymään meillekin, kun aikanaan päädyin toteuttamaan loppukesäisin hirmuisen yksinkertaista ruokailua ihan vain kaupan rapujen tahtiin. En edes muista milloin ensimmäisen kerran tuli mieleen tarjota perheelle rapuja ensimmäisen kerran. Tässä yhteydessä ei voi kuin korostaa, että ei ollut meillä lapsuudessa rapuja tarjolla, joskin ihan varmasti maittavaa ruokaa äidin karjalaislappilaisen perinteen pohjalta karjalanpiirakoista kampanisuihin sekä karjalanpaistista kaalikääryleisiin. Aah... Mutta takaisin rapuihin ja muuhun ateriointiin siinä ohella. Olen alunperin pitänyt nämä ateriat hyvin helppona ja sellaisena, että ei ole mahdollisuutta epäonnistua. Joten valmistan aluksi tarjolle tomaattikeittoa. Siitähän löytyy itselläni tallessa olevia sellaisia reseptejä, kuten Kennedyjen tapaan, rallikuski Juha Kankkusen perheen tapaan nyt ainakin.Toteutan keit...