Hyvinvointi ja kuntoilu elämässäni - miten nyt menee?

Minulta on toivottu muutaman kerran, että kertoisin kuulumisiani tämän syksyn kuntoilun edistymisestä. Niinpä päätin nyt kirjoittaa vähän väliaikatietoja siitä miten syyskuun alussa aloittamani kuntoiluprojekti on edennyt. Loppuun sokerina pohjalla konkreettinen kokemukseni tuloksista.

Niille, jotka eivät ole juttuani kesän lopulta lukeneet, suosittelen sen lukemista tämän rinnalla. Löydät sen tästä linkistä http://mrs60something.blogspot.com/2021/09/hyvinvointia-kuntosalilta-syksyn-tullen.html tai selaamalla muutamia blogikirjoituksiani taaksepäin, jossa teksti on. Ei ole kaukana.

Koska olin pitänyt niin pitkän koronatauon kuntoilusta ja siirryin uudelle salille ikään kuin aloittamaan uudestaan kuntoilemaan, jännitti melkoisesti se, miten osaan toimia nyt paremmin ja miten löydän rytmin kuntoilulle. Aiemminhan tuntui siltä, että koskaan ei ehdi käydä riittävän usein tunnilla ja kaikki tekemiseni oli supistunut pelkkään kuntosalilla käymiseen. Olin siis jättänyt ryhmäliikunnat väliin. Kerronkin seuraavaksi, mitä uutta olen tehnyt ja miltä nyt tuntuu. Otin kameran mukaan yhdelle käynnillä ja nappailin kuvia sieltä täältä @beautycenteroulu salin tiloista. Ja yhden itsestänikin pukuhuoneessa. 


LIIKUNTAA RYHMÄTUNNEILLA

Body Balance, Pilates ja Jooga ovat minulle vanhoja tuttuja juttuja ryhmäliikunnasta. Olen löytänyt ne uudelleen! Nautin todella paljon kaikesta, jossa saan tehdä ohjatusti tuttuja liikkeitä, joita musiikki tukee. No tietysti tulee hikikin (vaikka olen mielestäni niitä, jotka eivät hikoile koskaan) ;) 

Lavis on täysin uusi tuttavuus minulle. Kyseessä on lavatanssitunti, jossa jokainen tanssii ohjaajan johdolla itsekseen. Sellaista tanssillista jumppaa samaan tahtiin. Ihanan rentoa ja samalla täyttä liikuntaa. 

Lisäksi olen käynyt satunnaisesti kokeilemassa joitain yksittäisiä liikuntatuneja hieman ex tempore -hengessä. Ja todellakin olen ihan elämäni ensimmäistä kertaa ollut liikuntatunnilla, jossa välineenä oli kahvakuula. Olen tähän asti selvinnyt edes koskematta moiseen välineeseen. Tämäkin aika tuli jo  alkusyksystä.

Olen täysin yllättynyt omista fiiliksistä ryhmäliikunnan suhteen, vaikka tosin osasin odottaa sitä miten mukavaa on olla ryhmässä tunnilla. Ja tähän on hyvä todeta se, että olen mukana tunneilla, joissa on samaan 60+ ikäluokkaan kuuluvia. Ihmiset on tavallaan niin rentoja. Useimmiten jutellaan ennen tuntia salilla, käytävällä, pukkarissa tai tunnin jälkeen kahvikupin äärellä Aina joku aloittaa jutun milloin mistäkin ja saa olla mukana porukassa enemmän tai vähemmän. Jotenkin se elämänkokemus, jota kaikilla on, näkyy siinä, että ollaan omia itsejänsä. Jos on sellainen ujo olo (minä olen joskus vallan ujo uudessa joukossa), aina voit avata suusi ja sanoa jotain. Ja jotenkin on niin kivaa, että kaikki tervehtii toisiaan, oli tuttu tai tuntematon. Ja tämä mukava tapa kohdata toisia kuuluu ilman muuta kaikille, myös nuorille, joita on erityisesti kuntosalilla samaan aikaan. Vaikka osallistun tähän 60+ -ikäisten ryhmätunneille, muutoin olen luonnollisesti mukana salilla kaikenikäisten joukossa.

KUNTOSALILLA KUNTOILUUN UUSIA TUULIA

Henkilökohtaisesti suunniteltu liikuntaohjelma sujuu jo omalla painollaan. Käyn kuntosalilla kerran tai kahdesti viikossa. Yksilöllisesti minulle suunnitellun kuntosaliharjoitteluohjelman rinnalla on nyt toinenkin vaihtoehto saliharjoitteluun. Olen lähtenyt mukaan ohjattuihin kuntosalitunteihin eli Kinesis -harjoitteluun. 

Kinesis -harjoittelu on minulle uutta. Ja se on kyllä ihan minulle sopiva tapa treenata ryhmän mukana Kinesis -laitteilla ja osin "oman kehon painoa" hyödyntäen harjoituksesta toiseen siirtyen. Tunti kestää 30 minuuttia ja on tiukkatahtista tekemistä koko aika. Toistan itseäni, mutta tälläinen harjoittelu sopii minulle oikein mainiosti.  Täytyy vain muistaa ajoissa varata paikka tunnille, jota pääsee haluamalleen tunnille mukaan. 


HAASTETTA LISÄÄ UUDESTA LAJISTA

Olen aina ollut sitä mieltä, että pyöräily ei ole minun juttu selkäkipujen takia.  Pyöräillessä selkäni ärtyy helposti. Ymmärrän, että minun täytyisi haastaa itseäni ja sitä varten olisi spinning -tuntien kokeilu. Vielä en rohkene luottaa selän kuntoon, mutta ehkä keväällä alan kokeilla.

ETÄTUNNIT

On jotain minkä suhteen olen taputtanut itselleni kiitokseksi. Nimittäin viikottaiseen ohjelmaani on tullut etätuntien hyödyntäminen. En olisi uskonut, että minä aloitan tekemään etänä liikuntatunteja. Mahdollisuuksia on paljon ja on tullut jumpattua kotona ja mökillä (kiitos valokuitujen, jotka on vedetty meidänkin mökin alueelle ja yhteydet toimii moitteettomasti). Sähköpostista saan linkin haluamalleni tunnille ja siitä nappaan itseni mukaan. Helppoa kuin heinänteko sanoisivat lastenlapset. 

KUNTOILUVIIKOT JA FLUNSSAN VAIKUTUS

Syyskuun alusta päätin, että nyt ei voi olla isoja tekosyitä siihen, että en kävisi salilla. On kuitenkin ollut pari asiaa, jotka hieman ovat rajoittaneet käyntien määrää. Toinen oli flunssa, jonka sain ja siitä johdosta olin lokakuussa reilun viikon käymättä salilla. Toinen pitkän viikonlopun mittainen tauko on ollut silloin, kun olemme käyneet matkalla. Kaikkina muina viikkoina olen käynyt  1-2 kertaa kuntosalilla ja 1-2 kertaa jollain ryhmätunnilla. Lisäksi olen tehnyt ainakin yhden etäharjoittelun viikossa. Joten kuntoilua on tullut 3-5 kertaa viikossa. Mielestäni se on ok.

VÄLIAIKATIETOA TULOKSISTA - LIIKE ON LÄÄKE

Ja todellakin joskus lokakuun lopulla sen tajusin, että EN OLE SYÖNYT KERTAAKAAN BURANAA aloitettuani kuntoilun. Ja se on minulle aivan loistava tulos. Mitään sen turhempaa en voi tietää kuin syödä lääkettä, jos liikkumalla voi jättää lääkkeet vähemmälle. Samalla tietysti olen koko ajan varuillani enkä uskaltaisi tätä ääneen julistaa. Uskokaa pois, olen "koputellut puuta" Mutta silti, olen tyytyväinen. 

On selvää, että välillä selässä tuntuu jotain, mutta ihan parasta on se, että kipu ei kestä kauan. Joskus tuntuu, että lihakset voi mennä vähän jumiin ja on jäykempi olo, mutta en anna sen häiritä itseäni. Ja samalla ymmärrän hyvin sinua, joka olet kipeä etkä ole päässyt kivuista eroon. Jokaisen tilanne on yksilöllinen. Uskon kuitenkin, että useammalle meistä voisi käydä toteen se, että liikuntaa lisäämällä ja monipuolistamalla voi saada kivut hallintaan ja jopa parhaassa tapauksessa päästä kivuista eroon.

Toinen omakohtainen kokemus muutoksesta liittyy tasapainoon. Koen tasapainoni parantuneen. Hampaat pystyn harjaamaan minuutin yhdellä jalalla seisten. Se on eräänlainen oheisvaikutus monipuolisesta liikunnasta. Jännittää kyllä miten seuraavissa kuntotesteissä käy.

Kolmas kokemukseni liittyy selän ja rintarangan liikkuvuuteen. Niiden osalta tuntuu, että olen vähän "notkistunut".

Neljäs konkreettinen juttu on Tropicana -tuoremehupurkin avaaminen. Minä saan sen nyt auki ilman, että pitää veitsellä katkoa niitä korkin alareunassa olevia renkaaseen kiinnittyviä piikkejä, jos tiedätte mitä tarkoitan. On muuten kaikkein tiukin mehupurkin korkki mitä tiedän!

Taitaa olla paras, että lopetan raporttini tähän. Palaan sitten kuulumisiin, kun kuntotestit on tehty, verikokeet otettu ja ehkäpä olen saanut lääkäriltäkin jotain palautetta. 

Oikein hyvää marraskuun jatkoa sinulle! 


  


Kommentit

  1. Upeita tuloksia olet jo saanut. Minulla on myös hyviä.kokemuksia ohjausta kuntosaliliikunnasta menneisyydestä. Paras muisto on fustra-tunneista, joita otin itse ja myös pariohjauksessa olimme puolison kanssa kahteen kun otteeseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?