Mrs 60 Something

Ehtiköhän joku siellä luulla, että en pääse ollenkaan sisälle ulkoilusta ja maisemien ihmettelystä? Ei huolta. Olen vain monien muiden lailla nauttinut niin paljon ulkoilusta ja lämpimistä syyskuun lopun päivistä, että en ole kotona sisällä (tai en mökilläkään) ottanut esille kameraa kuvaamista varten.  Ajattelin jo tuossa aiemmin syyskuussa hieman pohdiskella täällä blogin puolella sitä muuttuuko koti tai kodin väritys vuodenaikojen mukaan ja varsinkin nyt syksyllä. Suorastaan haikailin jossakin kirjoituksessa sitä miten pitäisi ryhtyä järjestelemään kotia syksyisemmäksi. Muistattehan, miten kesän alussa talomme kaupungissa muuttui eräänlaiseksi "hankotaloksi". Vähän samanlainen visuaalinen ajatus oli mielessä, että syksyn tullen talostamme kuoriutuu esille jotain muuta, ehkäpä semmoinen syyshyggeilyyn sopiva. Mitä se sitten tarkoittaneekaan. Kesän jälkeen en ole kotona koskenutkaan minnekään noin sisustusmielessä. Olen kyllä onnistunut ns himmailemaan kodin sisustamisen kan...

Viime viikonloppuna oli sellainen viikonloppu mökillä, jota määritti liikkuminen luonnossa. Toki sään mukaan piti valita aika, jolloin lähti liikkeelle, mutta onneksi sadetta saatiin vain jonkin verran. Aiheena oman luontosuhteen kehittyminen nousi mieleeni ja ajattelin hieman siitä kirjoittaa. Oikeastaan jonkinlainen havahtuminen aivan viime vuosina tapahtuneeseen muutokseen sai minut asiaa pohdiskellen avaamaan. Nimittäin koskaan ei ole liian myöhäistä sille, että tällainenkin asia kehittyy edelleen. Tämän jutun kuvat ovat viime viikonlopulta maanataiaamu mukaan lukien. Luonto on sinänsä ollut lähellä aina lapsuudesta lähtien, koska olen syntynyt maalla ja elänyt lapsuuden ja nuoruuden maaseudulla, vaikkakaan en maatalon tyttö olekaan. Tätä kaupunkilaisuutta on puolestaan kestänyt sellaiset 45 vuotta, joten siinä mielessä miellän itseni ensisijaisesti kaupunkilaiseksi. Vapaa-aikaa on määrittänyt aikuisiässä puolison ja lasten kanssa vuosikymmenet vapaa-ajan paikassamme. Taisi Mikko K...

Tiedäthän sen epämääräisen tunteen, kun kaipaat jonnekin. Usein et ehkä tiedä mitä kaipaat, mutta ehkä pystyt sen määrittelemäänkin, mihin. Minulle on käynyt niin. Ajattelin hieman kirjoitella tästä asiasta tällä kertaa. Oikeastaan senkin takia on helpottavaa kirjoittaa tämmöisestä asiasta, kun siitä juuri juttelin läheisen ystävän kanssa. Hän huokaisi syvään, että niin hänkin - tuntee kaukokaipuuta, kun otin asian esille. Ja kuinkahan moni siellä teissä lukijoissa sellaista kokee juuri nytkin tai ainakin näinä aikoina kaukokaipuuta? Luulen, että jokaisella meistä on joku ihan oma erityinen paikka, johon koetaan joskus kaukokaipuuta. Ehkä toinen maa, ehkä siellä joku kylä tai kaupunki tai joku maisema, jolla on erityinen paikka sydämessä. Minun paikkani on Ranskassa, jotain 80 kilometriä Pariisista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kaupunki, jossa olen käynyt niin usein, että en heti pysty laskemaan montako kertaa. Eikä sillä ole mitään väliä. Kun nyt ajattelenkin vain Compiégnea, tuota ih...

Olin reilun viikon poissa kotoa Etelä-Suomessa, jossa kaksi lapsistamme asuu perheineen. Ehkä joku huomasi instagramin stoorista, että viime viikonloppuna vietettiin meidän kuudennen lapsenlapsen kastejuhlaa. Koska mentiin pääkaupunkiseudulle muustakin syystä jo edellisenä viikonloppuna, päädyin jäämään sinne lasten perheiden luo kokonaiseksi viikoksi.  Ennen tuota matkaa koin jotenkin selkeästi, että syksyyn orientoituminen ihan täällä kotona siirtyy matkan jälkeiseen aikaan. Vielä reissuun lähtiessä tuntui ihan kesältä. Nyt sitten yhtäkkiä on syksy ja ollaan kotona. Ja olisi sitä kuuluisaa aikaa kotipuuhailuille. Etukäteen ajattelin, että palattuamme siitä vain oikein alan siivota ja järjestellä paikkoja (ei siis elkästään tyynyjen pöyhintää syksyä varten), jotain suurisuuntaisempaa etukäteen kuvittelin. Että vähän vaihtaisi kalusteiden paikkoja ja sen semmoista. Koska kaikki tekeminen ei noin vain käynnistykään, ajattelin jäsentää niitä tähän kirjoitukseeni. Kyllä on sekalaisia ...