Kon Marihan sopii loistavasti uuteen vuoteenkin!

Koska olen tällainen aloitteleva blogikirjoittaja, en mitenkään voi tietää mitä milloinkin tulee kirjoittaa - noin vuoden kierron mukaan. Sen toki olen huomannut muiden blogeja seuratessani, että kirjoitetaan katsauksia menneeseen vuoteen, jotta voi siirtyä sitten tulevaan. Olkoot tämä sitten minun vaatimaton katsaukseni ja siirtymäriittini vuoteen 2017.

Ensin jotain tästä kirjoittamisesta. En aio harrastaa mitään itseruoskintaa siitä, että vielä ei ole löytynyt mitään pysyvämpää linjaa siihen mistä kirjoittaa. Totean kuitenkin, että olisihan se hyvä, jos sellaiseen ensi vuonna pääsisi. Ja edelleen on ehtona tälle blogin kirjoittamiselle, että ehdin yleensäkin kirjoittaa. Jaa, no ainakin syksyyn asti kiirettä pitää työelämässä. Siitäpä sitten jossain muussa kirjoituksessa, kenties. Huomaan, että ei ole helppoa luvata mitään näin julkisesti.



Blogissani olen pari kertaa ensimmäisen puolen vuoden aikana viivähtänyt Kon Marin parissa. Siis kirjoittanut, kun on hieman tullut testattua Ms Marie Kondon oppeja. Niin hurahdin hänen juttuihinsa, että heti, kun seuraava kirja tuli kauppoihin, riensin sen ostamaan. Nythän sitten olen lukenut uusinta kirjaa ja jopa testannutkin hänen oppejaan. Paino sanalla testannut, en todellakaan pidemmälle ole päässyt. Uudessa kirjassa on siirrytty konkreetimmalle tasolle, joka sopii minulle oikein hyvin.

Ennen kuin kerron enemmän, täytyy kyllä heti kannustaa tutustumaan tähän maailmaan kohti järjestystä. Kyllähän se on ihmisen osa, että elämään kuuluu kaaosta enemmän tai joskus jopa vähemmänkin. En ole tähän ikään näköjään päässyt kovin pitkälle järjestyksen pidon oppimisessa, kun aina vain kiinnostaa se millä ihmeen keinoilla jotkut voivat onnistua.

No, tässä kirjoituksessa kerron esimerkin siitä, miten ihan oikeasti Ms Marie Kondon opit voivat toimia käytännössä. Minähän kokeilin hänen laatikkojuttuaan ja vaatteiden taittelua. Molemmat toimii! Onnistumisessa edesauttoi se, että talosta löytyy jämäköitä kenkälaatikoita, joita minulla on ollut tapana ottaa mukaan kenkiä ostaessani. Nyt tuli niille käyttöä ja oikein piti valita kaikkein somimman näköinen laatikko ensimmäiseen kokeiluun. Sain kaikki paksut sukkahousut sopimaan laatikkoon, siellä ne nököttävät ja eikö vain näytäkin ihan hyvältä tuo värikoodaus. No helppo nakki, kun on mustaa ja harmaata ja vain vähän mitään muuta väriä, saada siis soinnuteltua. Saman tein alusvaatteille ja toimii! Kenkälaatikkoon sopii enemmänkin sukkahousuja, mutta kuvan ottohetkellä niitä on pesussa useita. Laatikko vain hyllylle ja sieltä sukkahousut jalkaan. Helppo vinkki siihen, miten säilyttää alusvaatteita viikattuna ja pienissä lokerikoissa, on käydä ostoksilla Ikeassa, jos sellainen sattuu olemaan lähellä. Sieltä olen löytänyt omat lipaston laatikon sisälle mitoitukselta täydellisesti sopivat lokerikot. Nyt ovat entistä paremmin käytössä. Samalla, kun teille kertoilen näitä, tässä tsemppaan itseäni uusiin tekoihin, sillä kovin on alkutaipaleella tämä uudenlainen vaatteiden säilytys.

Lisäksi olen opetellut taittelemaan paitoja ja housuja. On ollut hyötyä matkustaessa. Tilaa on aivan eri tavalla laukuissa, kun vain taittelee vaatteet uudella tavalla. Täällä siis yksi onnellinen suomalainen näistä japanilaisista opeista. Ihan tässä on kevyt olo kohti uutta vuotta, kun on tällaisiakin tuliaisia edellisestä vuodesta.

Vakavasti ottaen, on kyllä muutoinkin ihanaa siirtyä uuteen vuoteen. Kulunut monella tapaa hektinen vuosi saa jäädä ja toivottavasti elämä tarjoaa ensi vuonna hyviä ja onnellisia asioita, joista ammentaa energiaa. Toivon Sinullekin jotain kenties jo tiedossa olevaa hyvää ja ennen muuta toivon tulevaan vuoteen hetkiä osata nauttia elämän hyvistä ja iloisista asioista, niin pienistä kuin suuristakin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?