Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?

Pitkän blogitauon jälkeen ajattelin tulla tervehtimään teitä. Monta juttua on ollut mielessä mistä kirjoittaisin, mutta aina vaan kirjoitukseni on siirtynyt kauemmas. Nyt ajattelin muutaman ajatuksen pienen itsereflektion myötäilemänä kirjoittaa jotain täytettyäni viime sunnuntaina 70 vuotta.

Kiitos, kuuluu hyvää ja tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin aiemminkin ennen tätä maagista 70 vuoden ikäpyykkiä. Ihan on helppo vastata, kun tätä silloin tällöin kysytään. Osaan siis odottaa sitä, että kiinnostaahan se ainakin itseäni nuorempia, että minkälaista on olla tässä vaiheessa elämänkaarta. Olen vasta niin tuore seitsemänkymppinen, että ei voi vielä ikäänkuin rinta rottimgilla mitään isompaa sanoa. Voin vain kuvailla sitä, miten nyt elämä jatkuu. Ja luonnollisesti voin vain toivoa, että mitään suurta muutosta ei tulisikaan kovin nopeasti. 

Tuo tämänkertaiaen blogikirjoitukseni otsikko nappasi minuun juuri tänä aamuna, kun luin jostain mediasta jutun, että Ruotsin Tv.ssä on alkanut Studio 65 -ohjelma, jossa juuri tämän jutun mukaisesti on ensimmäinen jakso otsikoitu "Onko 70 uusi 50". En ole ohjelmaa nähnyt, mutta kiinnostaa kyllä.

On aivan selvää, että jokainen meistä on omanlaisensa riippumatta iästä. Meillä on kullakin oma elämäntilanteemme, terveytemme ja sosiaaliset verkostomme. Tässäkin haluan viitata vanhaan näkemykseen, että se elämäntyyli, siis aktiivisuuden suhteen ainakin, jatkuu eläköitymisen myötä useimmilla meistä juuri sellaisena kuin silloin elämme. Tästä syystä on hyvä kannustaa kaikkia eläkeikää lähestyviä miettimään ja valmistautumaan siihen miten voisi olla uudella tavalla aktiivinen sitten, kun jää pois työelämästä. On hyvä aika miettiä esimerkiksi harrastamista ja ehkäpä on aikaa miettiä muutoksia elämäntavoissa. 

Onhan niin, että työelämän jälkeinen aika on oikeasti mahdollisuuksia täynnä. Myöskään niin ei ole, onneksi, että pitäisi työelämän jälkeen jotenkin muuttua toiseksi. Myönnän toki, että osaan kyllä nauttia rauhallisista aamuista ja siitä, että voin ihan valitakin mihin aikaan päivästä ja jopa minä päivänä siivoan, pyykkään tai teen muita kodin töitä. Sitä paitsi aika usein voi jatkaa työelämässä niin pitkään kuin haluaa. Itse jäin eläkkeelle tiettynä ajankohtana henkilökohtaisen päätöksen perusteella. Halusin antaa osani lasten kasvavien perheiden tueksi, kun mummoa tarvitaan. En siis ollut fyysisesti tai henkisesti työelämään väsynyt, lähdin jopa suorittamaan sisustussuunnittelun opintoja heti eläkepäivien alkaessa ja voi että niistä nautin. Tein jonkin verran niitä töitäkin, mutta tärkein saavutus oli se, että ymmärsin, että olisin voinut tehdä työuran myös sisustussuunnittelijan ja/tai -arkkitehtina. Nuorena minulta puuttui rohkeus edes ajatella, että sellaista työtä olisin pystynyt tekemään. Onneksi opiskelin ja huomasin, että opin ja osaan uusia asioita. Mummohommia teen kyllä ja matkustan tai yhdessä miehen kanssa matkustamme pääkaupunkiseudulle avuksi esim. koululaisten loman aikana tai joskus muistakin syistä. Yökyläilijöitä on toisinaan, kun yhden lapsen perhe asuu täällä. Ja työelämän jatkeena olen edelleen aktiivin osallistuja oman alan (sote) hallitus- / vastaavassa työskentelyssä vielä jonkin aikaa. On oikein hyvä, että olen voinut jatkaa oman osaamisalueeni puitteissa edelleen. Mutta juuri silloin, kun jäin pois töistä, en pystynyt mitenkään hahmottamaan miten oikeasti asiat sujuu ja elämä rullaa. Olin jopa vastahankainen puhumaan itsestäni eläkeläisenä. Myönnän sen auliisti. En vieläkään tuosta ilmaisusta tykkää. Enkä oikein muustakaan "nimittelystä". Myöhäistä keski-ikää tässä eletään, mutta vanhetaan kyllä biologisesti ajateltuna, sehän on selvä. 

Ja oma elämäntyylini, pukeutumiseni, sisustaminen, liikunta, ne jatkuvat ennallaan. Olen jo vuosia sitten ryhtynyt aktiivisesti kierrättämään itselle tarpeettomia vaatteita. Tykkään myös kokeilla uusia juttuja vaikka pukeutumisessa. Tosin etsiessäni jotain valokuvaa ihan muuhun tarkoitukseen, löysin kuvan, jossa olin vuonna 1994 työmatkalla Saksassa. Kuvassa vaatteet väreineen kaikkineen oli kuin tästä päivästä. Olin pukeutunut viininpunaiseen kuviolliseen alle polven ylettyvään mekkoon ja sen päällä oli viininpunainen jakku (ei mikään bleiseri, vaan sellainen rento malli AgnesB:ltä). Muuten hiuksetkin olivat melkein saman pituiset kuin nyt. Olen varannut itselleni Dr Martensit kaupasta, mutta vielä pitää käydä katsomassa vaihtoehtoa pitkävartisille saappaille. Mukavuus edellä ja liukkaiden kelien tullessa kengän pohjissa pitää olla hyvä pito, ei ole hyvä liukastella! Niin ja saappaissa pitää olla joko vetoketju tai nauhat, sillä nilkka ei muutoin tykkää kengän vetämisestä jalkaan. Vaikka on ajoittain kremppaa nilkassa tai selässä, toistaiseksi niiden kanssa pärjään. Että tulipahan samalla kerrottua kenkien etsimisjuttu ja että ei nyt ihan kaikki ole kuin nuorempana, siis fyysisesti ajateltuna. 

Myönnän, että joskus on sellainen hieman viipyilevä olo ja nautin slow -elämästä. Joku voisi sanoa realistisesti, että vain laiskottelen ja se on ok minulle. Joskus iltamyöhällä lähden valokuvaamaan auringonlaskua, piipahdetaan miehen kanssa kahvilla suosikkikahvilassamme, nautitaan joskus hyvästä viinistä, kokeilen silloin tällöin uutta kasvispainotteista ruokaa. Kuvien synttärikakku hankittiin muuten juuri Monchou -kahvilasta, jossa käydään yhdessä usein. Ja minä piipahdan pelkästään kirsikkajäätelön takia Roberts Coffeessa. Siinäpä tuli meidän kahvittelupaikatkin mainittua. Että herkkusuu olen edelleen. Ja siitä ohjelmasta Studio 65, jonka ensimmäinen jakso oli nimeltään "Onko 70 uusi 50", sitä voi ilmeisesti seurata Ylen Teema&Fem -kanavalla lauantaisin. Toivottavasti löydän sen Areenasta. Summa summarum sanon edelleen, että ikä on vain numeroita. Ja toiselta sisarelta sain kortin, siis viisikymppiskortin! Eipä hän arvannut, että teema on ajankohtainen juuri nyt. 

Jaa, että miksikö jatkan tällä bloginimellä, saattaa joku kysyä? Oma mukavuuden halu ja halu pitää vanhat kirjoituksenikin aktiivisesti tavoitettavissa, jatkan toistaiseksi näin. Pienenä vitsinä pidettäköön sitä, että olen edelleen painon suhteen mrs 60 something. Joten menkööt vaikka painon piikkiin jatkaa tällä nimellä bloggaamista. Ja ihan vakavalla mielellä satunnaisista aiheista kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu ja suoraan sanottuna ehdin. 

Instagramissa löydät minut nimellä @margit_paatalo Huomaa alaviiva! Muutin instagramtilini mrs60something -nimen ja se onneksi onnistui helposti. Kaikki vanhat kuvat ja postaukset ovat siellä. Jos olet seurannut minua instassa mrs60something nimellä, sinun ei tarvitse tehdä mitään, psotaukseni ja tarinani tulevat sinulle näkymiin kuten ennenkin. Jos olet seurannut minua omalla siiviilinimelläni ilman tuota alaviivaa, en aio olla enää aktiivinen instagramissa tilinimellä margitpaatalo  kuin satunnaisesti. Siis tuo alaviivallinen nimi on suositukseni instagramiin. Jotkut ehkä tietävät, että voi olla omassa hallinnassa monta nimeä ja minulla niin on ollut. Siksi tämä järjestely menee nyt näin. Sorry siitä.

Joka tapauksessa lämmin kiitos sinulle, että seuraat minua täällä blogissa ja/tai instagramissa. Nyt siis oikein mukavaa elokuun jatkoa sinulle! Voi hyvin!