Haaveillen pääsiäisaterioista - kattauksia ja kukkia aamusta iltaan

Pääsiäinen on ollut minulle oikeastaan aina merkittävä ajankohta. Siihen on sijoittunut parikin perhetapahtumaa, jotka luonnollisesti ovat ikuisesti ihania muistoja. Meillä on myös ollut vielä lasten ollessa pieniä useinkin perhettä koolla juuri pääsiäisen aikaan. Tai vaihtoehtoisesti olemme viettäneet pääsiäistä omalla kotiseudullani nauttien pääsiäistunnelmasta virpojien liikkuessa eteläpohjalaisissa maisemissa ja seuraten pääsiäiskokkojen polttamista. Pääsiäiseen kuuluu myös hiljentymistä ja luonnon kuuntelua. Jossain vaiheessa aikuisuutta sisäistin pääsiäisen sanomaa syvällisemmin, rohkenen ääneen sanoa. 

Tänä pääsiäisenä on suuri ilo, jos sillon saadaan edes osaa perhettä yhteen ja yhteiselle aterialle. Tätä aikaa eletään ilman muuta terveysturvallisuus edellä, mutta sehän ei voi estää haaveilemasta. 

Halusin tehdä blogiini postauksen ilahduttaakseni lukijoitani, jotka ovat antaneet mukavaa palautetta muun muassa aiemmista kattauspostauksista. Toteutin eräänlaisen sarjan kattauksia meidän keittiön pöydälle ihania kukkia hyödyntäen. Suureksi ilokseni sain Kukkakauppa Mia-Mariasta kukkia toteuttaakseni kattauksia tavallistakin monipuolisemmin. Kaikki kattaukset tein kuudelle hengelle.

Katoin pöytään valkoisen liinan, jonka päälle lisäsin kulmittain toisen liinan. Käytin ruskeaa mökiltä tuotua rentoa ja jo auringon haalistamaa liinaa yhteen kattaukseen ja muihin Artekin kirsikankukkakankaan palasta, joka oli kiva ottaa nyt käyttöön täydentämään erityisesti tuota juhlavampaa kattausta.

Aamiaiselle käytin pelkästään meidän arkisia lautasia, päivittäisessä käytössä olevia teekuppeja ja tavanomaisia astioita, joita kodistamme löytyy. Jos lapsenlapsia olisi paikalla, riippuen heidän iästään, vaihtaisin juomalasien paikalle vaikka nimikkomukeja tai nokkamukeja ja tietysti syöttötuoleja ja/tai lastenjakkaroita. Ja tapani mukaan kaivoin kattaukseen jotain tosi vanhaa. Tuo pannunalunen on rikkikin, mutta se muistuttaa lapsuudenkodista mukavalla tavalla. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä vaan pientä särmää saa olla.

 



Ruokailua varten valitsin tähän ensimmäiseen kattaukseen pelkästään kotimaisia astioita, jotka ovat meidän arkisessa käytössä olevia lautasia, laseja ja aterimia. Juhlavuutta toi heti se, että asettelin paperiservetit kivasti lautasten väliin ja pellavaservetteihin kiinnitin miehen narusta tekemät servettirenkaat ja niihin mimosan oksan. 




Kuten huomaat näissä ensimmäisissä kattauksissa oli ihania herkkiä vaaleita kukkasia mimosan oksien lisäksi. Jotenkin miellän nämä sellaiseksi pääsiäislauantain ruokailujen tunnelmaan sopiviksi väreiksi.

Tähän toiseen ruokailun kattaukseen käytin ihanaa, ihanaa ja värikästä kukkakimppua, joka tuo mukanaan pääsiäisen sanomaan kuuluvaa iloa ja valoa. Olisiko tämä pääsiäissunnuntain ruokailun kattaus? Siihen sopi mielestäni meillä harvoin käytössä olevia lautasia ja aterimia ja muita astioita sekä kynttelikköä tuomaan juhlavaa tunnelmaa. Toisaalta niinhän se on, että harvoin käyttöön otettaessa saa tunnelmaa nostettua arjen yläpuolelle.







Kukkakimppuun on koottu ranskalaisten tulppaanien seuraksi erilaisia kukkia rennolla otteella, kuten leinikkejä vaaleanpunaisena ja keltaisena. Sain juuri sellaisen kimun kuin toivoinkin. Harmi, kun en hoksannut laittaa ylös kukkien nimiä enkä tunne juurikaan harvinaisempia kukkia. Lisäksi asetelmaa täydennettiin pajunkissoilla (ihanaa, kun kohta niitä saadaan myös luonnosta). Nämä viljellyt pajunkissat ovat siinä mielessä hyviä ranskalaisten tulppaanien kanssa, että ne tukevat niiden hyvin raskaita kukkia ja kukat pysyvät paremmin ilmassa. Koska onnistuin katkaisemaan yhden ranskalaisen tulppaanin, pidin sitä ensin pienessä maljassa. Siirsin sen sitten tavalliseen lasiin ja lisäsin siihen myös mimosan oksat. Tuo idea toimii myös oikeastikin, että kokoaa servettirenkaiden koristeet pieneen astiaan, kun ruokailu alkaa.

Kuvaussessioni kesti pari päivää ja osa kukista luonnollisesti piti poistaa kimpusta lopuksi, olihan kimppu todellisuudessa jo useamman päivän ikäinen. Hain kukat ajoissa, jotta ne ehtivät sopivasti aueta ennen kuvausta. Hajotin siis kimpun ja jätin ainoastaan ranskalaiset tulppaanit, pajunkissat ja muutaman vihreän oksan maljakkoon. Ja loput hyväkuntoiset kukat sijoitin omina ryhminään erilaisiin maljakoihin.


Kiitän todella lämpimästi Kukkakauppa Mia-Mariaa, jolta sain kukat näkyvyyttä vastaan. Haluan vinkiksi kertoa myös siitä miten kukkakaupoista on nykyisin helppo tilata kukkia nettikaupan kautta. Kokeilin alkuvuodesta nettitilausta toiselle puolelle Suomea, kun halusin lähettää onnittelukukkia. Tilaus onnistui erittäin hyvin. Soitin myös sinne kukkakauppaan, josta tein netissä tilauksen. Halusin jutella tilauksen kukista, jotta tilaus vastasi omia toiveitani.  Mielellään suosittelen Kukkakauppa Mia- Marian palvelua myös tilanteessa, jossa haluat tilata netistä tänne Ouluun kukkia vaikka pääsiäiseksi tai muihin tarkoituksiin. Heidän verkko-osoite on https://mia-maria.ekukka.fi/

On muuten ollut ihana viikonloppu, kun ilma on nyt lämpimämpi ja pilvisenäkin päivänä huomaa miten paljon enemmän valoa on. Toivottavasti sinäkin olet voinut nauttia keväisestä ilmasta. Mukavaa maaliskuuta ja valmistautumista pääsiäisen aikaan!

This post is about waiting Eastern time. I made some table setting and had so beautiful flowers in co- operation with flower shop Kukkakauppa Mia Maria, with web addresshttps://mia-maria.ekukka.fi/ I wish you lovely March and preparing to Eastern time.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?