Keväisiä tunnelmia Helsingin reissulta blogimuuton alkaessa

Alkuun muutama sananen blogimuutoksesta. On kyllä melko työlästä vaihtaa blogialustaa, vaikkakin blogspotissa olen aloittanut bloggaamisen ja vanha pohja on ollut tallella kaikki nämä vuodet. Onkin ollut mahtava huomata, että monet ovat käyneet lukemassa vanhoja kirjoituksiani sieltä. Kokeilen nyt blogin aloitukseen uutta näkymää ja jossain vaiheessa lienee mahdollista ET lehden ja Kodin Kuvalehden vanhat postaukset linkittää. Ehkäpä sekin päivä lähestyy. Tämän kirjoituksen julkaisen edellisellä ja uudella alustalla samaan aikaan, mutta ohjaan ainakin facebookin seuraajat jo suoraan blogspotiin. Tervetuloa mukaan. Kiitos, kiitos sinulle, että olet ollut seuraajani ja toivon niin, että jatkat ja uudet ovat lämpimästi tervetulleita tälle blogimatkalleni.

Monenmoista on tapahtunut ja tullut tehtyä viime postauksen jälkeen. Tuli pidettyä blogitaukoakin samalla. Minulla muutosvaihe sattui samaan ajankohtaan, kun oltiin Helsingin päässä vajaa viikko. Viikon reissussa ja poissa kotoa ehtii ihmetellä monenmoisia asioita. Ensinnäkin kevään tunnelma on ihan valtavan erilainen täällä kotona Oulussa kuin mitä se on Helsingissä. Olemme olleet onnekkaita sen suhteen, että on ollut lunta ja siksi ihanan valoisaa. Lisäksi on ollut harvinaisen lämmintä. Samaahan on Etelä-Suomessakin ilman lunta. Aika usein on lämpötila ollut sama Oulussa ja Helsingissä. Se mitä toisaalta hieman ihmettelin ja toisaalta en, oli ns jouluvalojen runsas käyttö omakotialueella, jossa liikuin. Kuukausi sitten siellä liikkuessani ihmettelin myös, mutta edelleen niitä oli paljon! Olisiko lumettomalla talvella osuutta asiaan. Tuovathan ne hieman tunnelmaa pimeisiin aamuihin ja iltoihin.
Tällä viikolla siis ihastelin lumetonta kevään tuloa Etelä-Suomessa. Oikeastaan ihan vähän oli jonain päivänä myös sellainen koleahko keli, että ihan hyvä oli, kun mukana oli paksumpia hanskoja ja pipoja. Mutta tuo ihana aurinko, useimpina päivinä paistoi ja olihan kiva ulkoilla. Näillä matkoilla kertyy mittariin todella paljon enemmän askelia kuin tavanomaisissa kotioloissa.

Minä kiertelin vähän kaupoissa, sellainen peruskierros Stockmannilla kuuluu ohjelmaan. Tällä reissulla pääsin senkin takia ihan kevätfiiliksiin, kun löysin itselle mieluisat hiekanruskeat housut, jollaisia jo kuukausi sitten etsiskelin. Kotona vein ne samantien ompelijalle ja maaliskuun loppupuolella saan ne sopivaksi lyhennettynä. Jonoa on ompelijalle. Lahkeen suihin kuuluu pieni halkio, joten sellaista lahkeen lyhennystä en itse ryhdy tekemään. Toivottavasti ovat sitten niin kivat kuin nyt ajattelen. Oikein voisi ottaa sitten kuviakin, kun olen siirtymässä pois toppatakkikaudesta. Tai ainakin oletan, että ei tule takatalvea sillä lailla pahasti, että joutuisi kovin pitkään odottelemaan siirtymistä keväisempään moodiin pukeutumisenkin suhteen. 
Kävin myös pitkästä aikaa Artekissa. Siellä havahduin siihen, että toden totta pääsiäinen alkaa olla näköpiirissä. Kauniit kukka-asetelmat toivat vahvan tuulahduksen keväästä ja lähestyvästä pääsiäisen ajasta. 
En lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta heidän ajankohtaista ja tulevaisuuteen vievää stailausta, puhumattakaan siitä miten tuoreelta Artekin ja Vitran kalusteet sekä tuotteet näyttävät. Muistanet, miten syksyllä ennakoin heille tekemäni käynnin perusteella, että 1980 -luku on tulossa takaisin. Varsinkin tuolloin esillä olleet siniset sävyt viestivät siitä minulle vahvasti. Ja niin vain Pantonen vuoden väri 2020 on sininen. 

Kyllä design voi olla ikuista ja kestävää ajassa. Voisin varmaan viettää päivän Artekissa ja vain vaikka lueskella, juoda kahvia ja katsella ympärillä näkyvää kauneutta. Onneksi on Cafe Aalto vieressä Akateemisen kirjakaupan toisessa kerroksessa!
Tällaisissa tunnelmissa maaliskuu käynnistyy ja blogi jatkaa elämäänsä uudessa osoitteessa.
Kiitos sinulle, että olet minua seurannut ja vielä kerran tervetuloa uuteen osoitteeseen mrs60something.blogspot.com Vielä on monenlaista hiomista blogin suhteen, mutta toivotaan parasta, että ei tule mitään suurempaa muokkaamista kevään mittaan.

Koska laskiainen oli kuluneella viikolla, aloittelen jälleen pienimuotoista paastoamista. Ja kotona sekä mökillä olevat remontit edistyvät vähitellen omaan tahtiinsa. Niihin palaan jossain vaiheessa. 

Aurinko päiviisi ja mukavaa maaliskuuta!


The change to new platform of my blog is starting now. At the same time of the change we were in Helsinki and it starts to look like springtime is coming. The pictures are form Artek / Vitra store in Helsinki, always a amazing place to visit. My new adress is mrs60something.blogspot.com
Have a lovely March!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?