Leivontatalkoot, Pentikin näyttely, kauniita asetelmia kodin sisustuksessa ja niin paljon muutakin Aurajoen rannalla.

Nyt ei voi kuin ihmetellä miten nopeasti elokuu etenee. Pitää oikein miettiä miksi siltä tuntuu? Miettiessä jotenkin oivalsin, että olin niin panostanut pieneen visiittiin Turun seudulle, että siihen valmistautuminen, perillä olo ja paluu kotioloihin vei aivan mennessään. Tämän jutun kuvia katsellessa pääsen täydellisesti tunnelmaan takaisin ja haluankin jakaa jotain parin päivän käynnistäni teillekin.

Oli niin paljon asioita mielessä, joiden takia tämä matka oli suunnitelmissa jo pitkähkön aikaa. Koko matkan ohjelma toteutui aikalailla omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta yhdessä Aurajoen rannalla Liedossa asuvan sisareni ja puolisonsa kodissa ja napakasti vain parissa päivässä. Nin paljon kaikkea, enemmän kuin tähän juttuun saan kerrottuakaan.

Olin saanut osallistua hieman uuden kodin sisustuksen suunnitteluunkin ja ilman muuta oli kiva päästä näkemään ja kokemaan miltä kaikki näyttää ja tuntuu valmiissa kodissa. Käytiin heillä viime vuonna juuri ennen muuttoa ja nähtiin ikäänkuin raamit kaikelle. Ja kuten niin monet asiat ovat viivästyneet, osittain koronankin takia, vasta nyt oli mahdollista käydä ensimmäistä heillä kertaa heidän viime vuonna tapahtuneen muuton jälkeen. Mutta onneksi, vihdoinkin pitkien pohdintojen jälkeen löytyi sopiva aikataulu  matkalle. Ja yksin matkustaminen junalla reittiä, jota ei ole koskaan junalla mennyt, oli myös näinä aikoina suorastaan jännittävä lisä matkan toteutuksessa.

Täytyy sanoa heti alkajaisiksi, että ei olisi voinut paremmin osua matkan ajankohta kohdilleen, sillä juuri nuo päivät juuri ennen elokuun puolta väliä olivat vielä lämpimiä (toisena päivänä oli +26 astetta), kuivia, tuulettomia ja niin kesäisiä. Nyt sitten tervetuloa mukaan Aurajoen rannoille leipomaan, ihastelemaan kauniin kodin asetelmia ja viettämään vähän synttäreitäkin.

Karjalanpiirakoita ja kampanisuja

Huomasin joskus parikin vuotta sitten, että en osaa leipoa karjalanpiirakoita!!! Äidin hautajaisissa jo yli kuusi vuotta sitten totesin, että molemmat sisareni sen taidon osasivat, kun toivat muistojuhlaan itse tekemiään karjalanpiirakoita. Äitimme oli puoliksi karjalainen ja puoliksi kemijärveläinen juuriltaan ja hallitsi perinneleivonnaiset loistavasti. En ollut koskaan ajatellut enkä kysynyt, että hän opettaisi minulle piirakoiden tekemisen. Enkä myöskään niitä itsekseen koskaan edes ollut edes yrittänyt leipoa.  Tähän matkaan suunniteltiin aikaa myös leipomiselle. 

Minulla oli antaa vaihtariksi kampanisujen leipomisen "taito". Nimittäin seurasin tosi tarkasti sitä miten äiti ihan viimeisinä vuosinaan vielä teki hänen luona käydessäni kampanisuja. Tuijotin silmät suurella sitä miten hän ne teki ja opin siitä miten ne saadaan onnistumaan.  Kampanisut olivat lapsuuden perheeni ehdottomia suosikkeja pullan vaihtoehtona.

Niinpä ensimmäisenä päivänä aloitettiin heti aamusta leipomaan. Karjalanpiirakoihin tarvitaan riisipuuroa, jonka sisko teki edellisenä iltana tultuani heille. (. Minä vain kuvailin auringonlaskun kuvia parvekkeelta). Jos olet karjalanpiirakoita tehnyt ja vielä muistat sen ensimmäisen kerran, kun alat rypyttää... Jaan niin tuntemuksesi. Aloitin sinnikkäästi tekemään perässä, seurasin toisen tekemistä ja rypytin lisää. Ja valmista tuli. Laitettiin ihan pakasteeseenkin muutamia, jotka otin kotiin mukaan miestä varten todisteeksi. Tai onhan noita valokuvia. Onneksi siskon tyttö käväisi katsomassa talkoita ja nappasi meistä yhteiskuvankin.

Kampanisutkin näkyy kuvissa. Olipa hauska neuvoa niiden tekemisessä, kun olen niitä ihan itsekseni tehnyt silloin tällöin.  Niistä olen jakanut joskus oman postauksenkin.  Taisi olla vaiheessa, kun blogini oli Kodin Kuvalehden sivuilla, josta se on poistunut jo ajat sitten. Voisin tehdä uudenkin postauksen, jos jotain kiinnostaa.

Anu Pentikin näyttely ja piipahdus Naantalissa

Kun oltiin saatu leivontahommat tehtyä, syötyä keittoa ja uunituoreita herkkuja, meillä oli iltapäivällä aikaa lähteä Turkuun. Vaikka olin vain kaksi päivää, täytyy sanoa, että paljon saatiin mahtumaan noihin päiviin. Käytiin iltapäivällä Anu Pentikin näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa. Oli aivan upea, suorastaan loistava näyttely. Elämys, joka oli hieno saada kokea. Anu Pentikin miehen Topin lause  on niin puhutteleva. Näyttely on auki 19.9. saakka, joten vielä ehdit käymään. Lämmin suositus.

Näyttelyn jälkeen hypättiin vielä autoon ja ajettiin Naantaliin. Oli aivan mahtavaa, kun kaikkea kivaa oli niin lähellä ja voitiin liikkua autolla myös ex tempore hengessä. Käveltiin Naantalin kujilla, istahdettiin rantakahvilaan herkuttelemaan huippuihanilla vohveleilla ja istuttiin hetki Naantalin kirkossa. Oli niin lomalainen ja ennen muuta rentoutunut olo.

Synttäripäivän viettoa ja asetelmien ihailua

Toinen päivä olikin synttäripäiväni, joka sattui sitten tämän matkan aikatauluun. En ollut erityisesti suunnitellut viettää syntymäpäiviä poissa kotoa enkä muutenkaan näin"välivuotena". Parin vuoden päästä voisi sitten oikeastikin pitää synttärit. Ja mikä päivä nyt muodostuikin. Nimittäin valokuvausharrastukseni innostamana otin kamerankin mukaan matkalle varsinaisesti kodin sisustuksen tallentamista varten. 

Koska oltiin edellisenä iltana käväisty katsomassa sisaren kodin vieressä virtaavaa Aurajokea, päättelin, että matkan aikana voisin ehkä ottaa siitäkin jonkun kuvan. Ja niin teinkin heti syntymäpäivän aamiaisen jälkeen puin yövaatteiden päälle ulkovaatteet ja menin rantaan. Kuvittelin, että auringonnousun aikaan veteen voisi osua auringonsäteitä. No eihän ihan niin käynyt, vaan paljon paremmin. Oli tyyntä, ihana tasainen valo. Rakastan tuota kuvaa. Laitoin sen ihan alkuun tämän jutun teemakuvaksi.

Kameralla kuvasin erityisesti kauniita asetelmia, joita siskon kodissa oli. Huomasin jälleen kerran sen miten paljon asetelmilla on merkitystä kodin ilmeen luomisessa. Olen aiemminkin tajunnut sen miten kodin perintönä asetelmien kokoaminen on siirtynyt tähän kotiin vahvasti. Luonnollisestikaan en  kuvannut näkymiä valokuviin lapsenlapsista tai muuhun henkilökohtaiseen. Oli tosi kodikasta ja tunnelmallista - ja erityisesti nuo pitsiliinat ovat ihana muisto lapsuudenkodin sisustuksesta. 

Virkistystä ja virikkeitä

Matkaan mahtui niin paljon muutakin. Käytiin synttärilounaalla Kape Aihisen Rostersissa  ja oikeastaan juhlistettiin molempien synttäreitä, kun meillä on ikäeroa melkein tasan kolme vuotta. En edes muista milloin on jollakin tapaa yhdessä vietetty synttäreitä, ehkä lapsena. Oli kivaa ja istahdettiin lounaan jälkeen Turun tuomiokirkon viereiseen puistikkoon hetkeksi. Näin samalla lyhyesti kummipoikaakin pitkästä aikaa. 

Matka oli siis kaikin puolin todella virkistävä. Tuntui, että pelkästään Turussa kiertely kaupoissa pienellä alueella (aivan vain reilun tunnin verran kierreltiin) ja "piipahdus" Loviisan Aitassa Ruskossa (kiitos siskolle sieltä saamistani Coco Chanel -kirjoista) oli kivaa, ajelu pitkin läheistä maaseutua, pieni käynti Ruissalossa ja moni muu sai huokailemaan ihastuksesta. Oikeastaan koko ajan ahmin silmilläni ihan kaikkea; maisemia, sisustuksia ja sain roppakaupalla virikkeitä tällä matkalla. Kotiin palattua oli tosi virkistynyt olo. Ja toden totta Aurajoen rannoilla on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Tällaisia matkoja täytyy tehdä toistekin.

Aah, mikä lomanen!