Arkisia puuhia ja valon voimaa

Nyt, kun on toukokuu päässyt hienosti vauhtiin ja on vietetty vaput ja äitienpäivät, on oikein kiva, että välillä on ihan tavallisia, arkisia päiviä. Vielä on tulossa helatorstaita ja helluntaita ja kukapa ei miettisi juhannustakin, mutta silti arjessa on oma hohtonsa. Tuntuvat pyhäpäivätkin joltain, kun vain muistaa arjen ja pyhän erottaa toisistaan. Puhun nyt vain omasta puolestani, kun on tänä keväänä sattuneesta syystä joskus ollut sellainen tunne, että kaikki päivät ovat samanlaisia. Pitää joskus muistuttaa itseä katsomaan kalenterista mikä päivä on.

Mutta arjesta piti kirjoittamani. Ollaan oltu kotona ja ihan huomaamatta on tullut tehtyä harvinaisempiakin siivouksia välillä, vähän sellaista sesonkihommaa. Eteisen vaatekaapista keräsin kaikki kengät, kenkätelineen ja reput pois. Imuroin kengät ja puhdistin ne. Samalla vein osan talvikengistä vinttiin ja muut pois makuuhuoneeseen kesän ajaksi (minulla on sellainen ikealainen kenkähyllykkö erikseen, jossa säilytän myös kenkiä). Oli kiva laittaa kenkäteline takaisin puhtaaseen kaappiin ja kesää varten valitsemani kengät hyvään järjestykseen. Ajatelkaa miten hyvä mieli tuli pienestä arjen teosta kodin siisteyden eteen. 

Tänään puolestaan kävin makuuhuoneen perusteellisempaan siivoukseen, jossa isot kasat vanhoja lehtiä odotti toimenpiteitä. Tällainen sisustuslehtien lukija ei malta niitä laittaa pois ja usein niitä kertyy sängyn viereen lattialle keräämään pölyä. Toki nostan ne pois muutoinkin siivouksen ajaksi - mutta sitten kaikki taas kasaan takaisin lattialle. Nyt oli aika ryhtyä ne lajittelemaan ja laittamaan osa tarpeettomista lehtikeräykseen. Työhuoneessani olen säilyttänyt aika paljon vanhoja lehtiä, joissa on hyviä ideoita sisustustarpeisiin. Sinne meni aikamoinen kasa talteen.

Kaiken tämän puuhaamisen melkeinpä kruunuksi meitä on tänään tiistaina hemmoteltu auringonpaisteella! Ulkona paistoi aurinko niin ihanasti. Jotenkin tuntuu, että aistit herkistyy ja eikä tässä voinut kuin ottaa kuvia siitä, miten kauniisti valo osui ikkunan edessä oleviin kalusteisiin ja puikahteli matollekin. Kuvissa näkyvien verhojen ja maton hankinta oli todella iso asia meille ja oikeastaan pitkä prosessi, joten siitä voin kirjoittaa ihan oman jutun tuonnempana.

Tällaisen puuhapäivän lopulla oli tosi mukavaa istahtaa ulos omalle terassille kahvittelemaan ja aistimaan niin valoa kuin lämpöäkin. Tällaisina päivinä arki tuntuu niin mukavalta ja ihan parasta on se tunne, kun saa auringonvalosta voimaa. Toivottavasti sinäkin olet kokenut iloa arkisista asioista ja olet ehtinyt tuntea auringon valon voiman.

It's been so nice to enjoy about ordinary basic things like cleaning in the house. it is really good to know the difference between Sundays and weekdays. And the best thing is when you can enjoy about the power of sun. I wish you have been feeling well and enjoyed some sunny days.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ranskalaista luumupiirakkaa itsenäisyyspäivän kahvihetkessä - tällä kertaa ohje myös gluteenittomana piirakkana

Hiusten värinä harmaa - miten minusta tuli harmaahiuksinen

Onko 70 uusi 50 - ja miltä nyt tuntuu?